Satunnaisia sankareita (1992)

Aijai, siitä on jo ainakin kymmenen vuotta, kun muut tytöt huusivat NKOTB:lle: ”Iiiik!” Samaan aikaan ostin tohkeissani Satunnaisia sankareita-videon. Kyllä päässä jotain vikaa täytyy olla, jos nukkavieruun popliinitakkiin pukeutunut Dustin Hoffman puree paremmin kuin ryhmä pitkiä ja komeita laulajapoikia. Niin, itse elokuvahan ei ole mikään keräilyn arvoinen klassikkoteos. Sen juonikuviossa on kuitenkin jotakin mukavan vanhanaikaista, joka tekee katselukokemuksesta jokseenkin tuskattoman.

Dustin Hoffman esittää nilkkiä nimeltä Bernie LaPlante. Ukolle on luvassa linnaa ja koko maailma ex-vaimosta (Cusack) alkaen tuntuu haluavan talloa Bernien jalkoihinsa. Kun äijä eräänä ehtoona on menossa hakemaan pientä poikaansa elokuviin, lentokonekin vielä tipahtaa melkein heebon niskaan. Siinä rytäkässä mieheltä katoaa sekä toinen kenkä että ajatus, jonka mukaan maailma on viidakko ja joka tilanteesta pitää luistella matalalla profiililla pois. Bernie tulee pelastaneeksi onnettomuuskoneen 54 matkustajaa. Kohta turmasta selvinnyt toimittaja (Davis) alkaa metsästää pelastavaa enkeliään, miespuolista Tuhkimoa. Sankari – sehän on se pitkä ja komea tyyppi, jonka sydän on 24 karaatin kultaa?

Hoffman näyttää LaPlantena ulkoisesti Keskiyön cowboyn (1969) Ratsolta, mutta aivan samaa sävyä tämä roolityö ei ole. Näyttelijä ampuu suorituksessaan yli, mitä tekevät tietysti sopivissa mitoissa myös mm. Geena Davis ja Andy Garcia. Miten paljon tällainen tuo lisäpotkua komedialle, on eri kysymys. Parhaiten elokuvan sähellys toimii kohtauksissa, joissa kritisoidaan uutisointia ja sitä, miten tosielämän tragedioista tehdään purkkaviihdettä. Itsensä lähes kameraksi mieltävä kuvaaja (Kevin J. O’Connor) on tältä kantilta katsoen leffan hillittömin tapaus. Chevy Chasen cameo-rooli yksitotisena pomomiehenä ei silti jää siitä paljon jälkeen.

Koska elokuva ei sisällä väkivaltaa, vilauttelua tai muutakaan kauhiaa, sitä voi suositella tietyllä varauksella koko perheelle. Voi kuitenkin olla, että Hoffmanin maneerit alkavat kyllästyttää osaa katsojista.

Pisteet:
Arvosteltu: 24.10.2004
Katsottu: VHS

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
643 arvostelua

Tämä elokuva oli aika iso yllätys. Oli nimittäin yllättävän huono. Elokuvan alkupuoli vaikutti ihan mukavalta, mutta ajassa 00.20 taso laski kuin lehmän häntä. Loppupuoliskolla koetellaan jo katsojan sietokykyä, kun on vielä tämäntapaiseksi pläjäykseksi ylipitkä. Aineksia tälläkin elokuvalla olisi ollut ihan viihdyttävyyteen asti, jopa enempäänkin, mutta minkäs teet. Imelyyksiin ja muihin karmeuksiin sorrutaan jälleen kerran. Käsikirjoitus kompastelee pienimpiinkin murusiin, eivätkä näyttelijätkään loppujen lopuksi onnistu juuri missään.

Bernie Laplantea (Hoffman) elämä on potkinut takapuolelle jo pitemmän aikaa. Hän on eronnut ja katkeran ex-vaimonsa vuoksi saa nähdä poikaansa ainoastaan silloin tällöin. Työkseen Bernie parka myy varastettua tavaraa ja yrittää sinnitellä minimaalisilla tuloillaan päivä päivän perään. Valoa tunnelin päässä ei näy, kun häntä kaiken kukkuraksi odottaa pian vankeustuomio. Eräänä erikoisena päivänä - kaikkein odottamattomimmista henkilöistä - meidän oma pikku Mr. Nobody joutuu sankarin roolin, kun lentokone rysähtää kaupunginlaidalle ja tulee pelastaneeksi 54 ihmisen henget. Julkisuudenpelkoisena Bernie livahtaa paikalta, jolloin media jää vaille todellista sankaria. Lahjakas uutisreportteri, myös kyseisestä lento-onnettomuudesta pelastettu Gale Gayley (Geena Davis) aloittaa suuret etsinnät sankarin löytämiseksi, kukaan kun ei pimeässä yössä ja savun katkussa erottanut Bernien kasvoja. Kaupunki lupaa sankarille miljoonan dollarin palkkion, jos hän vain suostuu tulemaan julkisuuteen. Lukuisten valuutanonkijoiden lomassa esille astuu Bernien pummikaveri John Bubber (Andy Gracia), joka vakuuttaa todistusaineiston avulla olevansa tuo pelastaja. Bubber saa rutosti julkisuutta ja hamuamaansa tuohta, mutta omatunto alkaa pian tätäkin miestä kolkuttamaan. Bernie, todellinen sankari, ei saa oikein ääntään kuuluviin, kun koko kansa on niin ihastunut tähän väärään sankariin ja kaikki vaikuttaa olevan sillä selvä.

Surkea elokuva, joka tulee kiertää mahdollisimman kaukaa. Tämä on tahattomalla tavallaan niin ahdistava, että on vaikea heti nimetä toista vastaavaa. Tyypillisiä kliseitä survotaan rakosista; päähenkilö ei saa sanotuksi omaa sanaansa (joka muuttaisi koko homman täysin), vaan juuri kun hän on aukaisemassa suunsa, hänet keskeytetään. Juuri tuo saa tästä elokuvasta niin ahdistavan, ja vielä kun sitä käytetään melkein koko ajan. Draaman ympärille yritetään tehdä komediaa karulla tavalla, joka saa katsojan vähänväliä kysymään hölmistyneenä: "Höh, olisiko tuon kuulunut naurattaa?". Ei edes Dustin Hoffman pysty tätä sekasotkua selvittämään, vaikka ei hän kyllä mainittavan arvoisesti yritäkään. Näyttelijäsuoritukset ovat jokaiselta taholta niin aneemisia ja huonoja, vaikka puhutaankin kovista ammattilaisista. Hero ei todellakaan ole nautittava elokuva, vaikka loppuratkaisussa yritetäänkin vähän lohdutella katsojaa. Perusteeltaan ihan hyvä idea tällä silti on, mutta toteutus pissaa pahasti. Pisteet ovat laskettavissa yhdellä sormella. Ei hyvä.

nimimerkki: Low Rider

Pisteet:
Arvosteltu: 28.07.2004
Katsottu: VHS

Arvostelija

Low Rider
Käyttäjä
40 arvostelua