Oppenheimer

Joku

Nolanin uutuuselokuva Oppenheimer on taatusti yksi vuoden väkevimmistä teoksista. Mulla ei ollut tätä kohtaan mitään ihan älyttömiä odotuksia mutta elokuvan katsominen valkokankaalta oli kyllä täysin oikea valinta. Tämä nimittäin on loistava filmi. Oppenheimer on siis massiivinen kolmetuntinen teos atomipommin ”isästä” eli tietysti J. Robert Oppenheimerista. Pääroolin vetää ilmiömäinen Cillian Murphy, joka ansaitsee kyllä kaikki kehut tästä suorituksestaan. Heti kärkeen täytyy sanoa, että tässä on ylipäänsä ihan mielettömän kova cast. Robert Downey Jr. on toinen elokuvan suurimmista onnistujista, äijä vetää sellaisen nilkin roolin, etten muista taas ihan hetkeen nähneeni vastaavaa. On kyllä ensisijaisen tärkeää, että näin pitkässä ja dialogipainotteisessa elokuvassa näyttelijäkaarti on uskottava. Oppenheimerissa se todellakin on sitä. Jos aihepiiri vähääkään kiinnostaa niin ei tämä käy puuduttavaksi missään kohtaa, vaan Nolan tukee vielä erinomaisella visuaalisella puolella leffan verkkaista etenemistä. Leffa jaottuu tavallaan kahteen jaksoon. Ensin seurataan kun atomipommi kehitetään laukaisuvalmiiseen muotoonsa kilpajuoksuna natseja vastaan ja koeräjäytys tehdään. Toinen jakso kertoo minkälainen mylly siitä alkoi kun jenkit pudotti sitten kaksi näitä rauhanvälineitä suoraan Japaniin. Sotahistorian hirmuhetkiä jotka varmaan on kaikille tuttuja. Se kuitenkin mihin itsekään en ollut juuri perehtynyt, on se kaikki salailu ja juonittelu mitä kulissien takana tapahtui. Toisen maailmansodan ja etenkin kylmän sodan aikainen vainoharhaisuus ja jatkuva ahdistava vaaran tuntu on tuotu tähän ihan älyttömän onnistuneesti. Leffa pomppii siis aikajanalla kolmessa jatkumossa, ennen pommin rakennusta ja sen jälkeen kahdessa kuulemis-istunnossa. Eikä filmi tunnu silti pätkääkään sekavalta vaan kaikki nivoutuu tietenkin hiljalleen yhteen, joskin tarkkaavaisuutta tän kanssa täytyy olla. Mikään kaljotteluillan viihde-elokuva ei ole todellakaan kyseessä. Mukana täytyy olla ajatuksella. Ajatuksia herättävä elokuva Oppenheimer onkin ja sen lisäksi että sillä on mielenkiintoinen tarina kerrottavanaan, se on myös puhdasta vanhanliiton elokuvaa sitä kaipaaville. Tässä ei ole mehusteltu tietokone-efekteillä eikä muullakaan nykypäivän kikkailulla. Tämä olisi ollut niin helppo vesittää, mutta onneksi Christopher Nolan on tän kanssa ollut enemmän kuin mies paikallaan. Nolanin elokuvat on itelle monesti vähän 50-50, mutta nyt täytyy sanoa, että mies osui kultasuoneen tämän kanssa.

Vahva suositus, menkää kokemaan Oppenheimer elokuvateatteriin. Olisin varmaan antanut tälle ekalta istumalta neljä tähteä viidestä, mutta leffan pysäyttävä ja suorastaan murskaava loppukohtaus nostaa pisteet neljään ja puoleen tähteen. Ainiin ja moni miettii, että miltä se paljon puhuttu pommin räjäytys näytti kankaalla. No ihan vitun hyvältä.