Top Gun, lentäjäelokuvien klassikko ja tärkeä syy Tom Cruisen menestykselle. Elokuvan alussa Tom Cruisen taitava mutta itsepäinen lentäjä Pete ”Maverick” Mitchell saa kaverinsa Goosen (Anthony Edwards) kanssa kutsun Top Gun -kouluun, minne kutsutaan maailman parhaimpia lentäjiä kisaamaan siitä, kuka valmistuu ykkösenä Top Gunista ja siten jää elämään legendana koko maassa. Kilpailu on kuitenkin kovaa, kun Maverick saa vastaansa Icemanin (Val Kilmer), joka ei voi sietää Maverickin itsepäistä asennetta ja tiimityötaitojen puutetta. Samalla romanssi Top Gunin opettajan kanssa myös sekoittaa Maverickin kuvioita…
Top Gun on kyllä ihan syystä klassikko, musiikit ovat loistavat, hahmot muistettavia ja lentokohtaukset hienoja. Silti elokuvassa on mielestäni aika isojakin kehittämiskohteita. Isoin niistä on, että elokuva esittelee paljon hyviä hahmoja ja näyttelijät ovat lähes kaikki tosi hyviä, mutta monen hahmon rooli jää turhan vähäiseksi. Hyvänä esimerkkinä toimii Tom Skerrittin näyttelemä Top Gunin kouluttaja ja yksi maailman parhaita lentäjiä nimeltä Viper, jonka oppilas-mentori-suhde Maverickiin olisi tarvinnut lisää kangasaikaa ja syventymistä. Samoin Maverickin ja Icemanin välistä kilpailua parhaan lentäjän paikasta olisin halunnut nähdä enemmän. Toisena miinuksena voisin nostaa elokuvan liian ison keskittymisen Maverickin ja Charlotten (Kelly McGillis) romanssille, joka vei jonkin verran pois huomiota elokuvan tärkeimmästä asiasta, lentämisestä ja siihen liittyvästä kilpailusta.
Elokuvassa on kuitenkin paljon hyvääkin. Tom Cruise tekee oikein hyvän roolisuorituksen elokuvan kuumapäisenä mutta hyväntahtoisena Maverickina, joka on lentäjänä aivan huippu, mutta tarvitsee enemmän tiimityötaitoja ja nöyryyttä. Pidän myös siitä, että Maverickin hahmo joutuu kasvamaan elokuvan aikana Gooselle tapahtuvan tragedian myötä. Cruise on näyttelijänä kehittynyt selvästi iän myötä, mutta hyvä on tässäkin. Val Kilmer myös näyttelee hyvin Maverickin kilpailijaa Icemania, joka ei kovin paljon elokuvassa puhu, mutta eleillään ja ilmeillään tekee selväksi, ettei arvosta Maverickin kaltaista huimapäälentäjää. Ensimmäisellä kerralla elokuvaa katsoessani Kilmer tuntui elokuvan pahikselta, mutta katsoessani elokuvan uudelleen pidän Kilmerin hahmoa enemmänkin Maverickin tasapainottajana, joka ihan oikeutetustikin kritisoi tämän röyhkeää asennetta mutta ei kuitenkaan kiistä tämän taitoja.
Anthony Edwards on myös hyvä Maverickin parhaana kaverina Goosena, joka on toisaalta huimapää kuten Maverick, mutta kuitenkin yrittää vähän hillitä Maverickia. Kelly McGillis tekee hyvän suorituksen Maverickin rakkauden kohteena Charlottena, tosin hahmojen välinen rakastuminen tapahtuu aavistuksen liian nopeasti. Oma suosikkinäyttelijäni elokuvassa on kuitenkin Tom Skerritt, joka tekee hahmostaan Viperista samaan aikaan sekä ankaran että myötätuntoisen opettajan. Ylipäätäänkin pidän usein mentorihahmoista, mikä varmasti vaikuttaa siihen, että olisin halunnut Skerrittille enemmän kangasaikaa elokuvassa.
Elokuvan musiikit ovat tarttuvia ja iloiseksi tekeviä, You Take My Breath Away -laulu sai ihan ansaitusti Oscar-palkinnon ja Danger Zone on aina yhtä ”viileä” kappale. Elokuvan juoni on myös suurimmaksi osaksi hyvä. Kuitenkin elokuvasta jää sellainen olo, että se ei tiedä mitä se haluaa olla: kasarille tyypillinen menevä aivot narikkaan -elokuva vai oikeasti syvällinen, joskin menevä elokuva. Tämä elokuvan ”identiteettikriisi” vaikuttaa myös sen juonen toimivuuteen: tarina on sinänsä oikein hyvä, mutta joskus mennään liikaa aivot narikkaan -tyylille ja siten elokuvan syvälliset hetket eivät toimi niin hyvin kuin voisivat.
Voisin myös mainita, että aivot narikkaan -elokuva ei ole minulle haukkumasana: moni elokuva, mistä pidän todella paljon, on melko aivot narikkaan -tyyppinen, ja on sellaisena todella viihdyttävä ja toimiva. Hyvinä esimerkkeinä toimivat Arskan Commando tai Sisu. Aivot narikkaan -elokuvalla tarkoitan siis elokuvaa, missä elokuvasta on tehty tarkoituksella hyvin pintapuolinen, missä juonta ei pahemmin ole, hahmot yksiulotteisia ja on keskitytty pelkästään viihdyttämiseen, minkä takia ei katsojan ei tarvitse ajatella. Kuitenkin elokuvaa tehtäessä olisi tärkeä päättää, halutaanko mennä syvemmälle vai pysyä pinnallisena viihteenä. Top Gunista sain sellaisen vaikutelman, että elokuvassa haluttiin enimmäkseen mennä syvemmälle, mutta samalla haluttiin tehdä siitä aivot narikkaan -elokuva. Tämä näkyy siinä, että elokuvaan on käsikirjoitettu hyviä ja moniulotteisia hahmoja, kuten Iceman ja Viper, joita kuitenkin käytetään enimmäkseen kohtalaisen pintapuolisesti elokuvassa.
Mietin paljon, antaisinko Top Gunille kolme ja puoli tähteä vai kokonaiset neljä. Toisaalta pidän elokuvaa klassikkona ja tuntuisi hassulta antaa klassikolle ”vain” kolme ja puoli tähteä viidestä. Kuitenkin, koska näen elokuvassa isoja kehittämiskohteita, mitkä vaikuttavat myös katsomiskokemukseeni, en voi antaa elokuvalla neljää tähteä, vaan kyllä se saa tyytyä kolmeen ja puoleen. Voisinkin kuvata Top Gunia näin: klassikko, jossa oli kuitenkin ainesta selvästi parempaan.
Suosittelen kuitenkin katsomaan Top Gunin, ja sen jälkeen sen jatko-osan, joka ylittää ykkösen kaikin tavoin, mutta siitä enemmän kyseisen elokuvan arvostelussa.