Aki Kaurismäestä on tullut Sibeliuksen, saunan ja viinan ohella Suomea maailmankartalle vievä trademark. Itse en ollut jostain kumman syystä ennen täysin vakuuttunut tämän herran taiteellisista ansioista. Kunnes näin edesmenneelle Kaurismäen vakionäyttelijälle Matti Pellonpäälle omistetun mestariteoksen Kauas pilvet karkaavat. Nyt olen täysin parantunut kerettiläisyydestäni.
Lauri (Kari Väänänen) ja Ilona (Kati Outinen) ovat suht tavallinen helsinkiläinen keski-ikäinen pariskunta. Ilona työskentelee ravintola Dubrovinkin hovimestarina ja Lauri raitiovaunukuskina. Mitään ökyrikkaita he eivät ole, mutta tulevat toimeen ihan mukavasti, jopa väritelevisioon saadaan investoitua. Kunnes tummat pilvet alkavat kasaantua Laurin ja Ilonan arjen ylle. Ensin Laurin työpaikalla neljä irtisanottavaa arvotaan korteilla ja pahaksi onnekseen Lauri saa patakolmosen. Eikä kulu kauankaan sen jälkeen, kun mysteeriset pukumiehet marssivat ravintolaan, ja ostaessaan sen irtisanovat kaikki työntekijät. Eikä irtisanomisajan palkoilla juuri pirskeitä pidetä.
Sekä Lauri että Ilona ystävineen yrittävät epätoivoisesti saada mitä tahansa työtä, mutta joko he eivät saa yhtään mitään, tai sitten he saavat alipalkattuja hanttihommia jostain pimeästä firmasta. Koira sentään jää heille. Mutta kärsimystenkin jälkeen he sekä heidän samaan jamaan ajautunut ystäväpiirinsä saavat huomata että paistaa se päivä risukasaankin…
Kauas pilvet karkaavat on Aki Kaurismäen koskettava hätähuuto pienen ihmisen puolesta. Suuret yritykset eivät aina tule ajatellessaan lähinnä oman taskun täyttämistä huomioineeksi irtisanomisen vaikutusta ihmisen elämään. Pahimmillaan se voi suistaa sen totaalisesti raiteiltaan. Mutta tärkeintä on että ihmisten väliset emotionaliset tunteet ja usko parempaan huomiseen säilyy.
Aki Kaurismäki on ehkä juuri tästä syystä löytänyt kannatusta myös ulkomailta. Toinen syy siihen on ehdottomasti hänen legendaarinen askeettinen kuvaustyylinsä. Henkilöhahmot eivät juuri turhia turise ja hyvä niin. Myös kamera pysyy raiteillaan, elokuva on todella selkeä ja ei siis vaadi välttämättä katsojalta mitään legendaarisen Nalle von Pughin kaltaista elokuvaneroutta, tosin se on aina parempi. Mitään sivujuonia ei kuitenkaan ole, vaan kaikki on yhtä isoa tarinaa. Tämä Kaurismäen Suomi-trilogian ensimmäinen osa on siis oiva tapa tutustua miehen tuotantoon tarkemmin. Vaikutelmaa tehostavat upeasti myös taustalla soivat Baddingin biisit, jotka kertovat omaa kolkkoa tarinaansa suomalaisesta sielunmaisemasta.
Joitakuita (esim. allekirjoittanutta) saattaa häiritä se tosiseikka, että Kaurismäki käytti (ja käyttää) useimmissa elokuvissaan samoja vakionaamoja, esim. yllämainitut Outinen, Väänänen ja Pellonpää. No, ei se juuri loppujen lopuksi haittaa, sillä he tekevät erinomaista työtä.
Väänänen tekee loistavan työn perussuomalaisena äijänä, joka työttömyydestään huolimatta ei suostu menemään kortistoon, vaan polttaa työttömyyskorvausvaatimuksen tiskialtaassa. Samoin Outinen lannistumattomana keski-ikäisenä naisena. Tosin hänen naamaltaan toivoisi näkevän hiukan enemmänkin eri ilmeitä kun ne 2,6 kappaletta. Sivuosista jää parhaiten mieleen Sliipparit Mato Valtonen ja Sakke Kuosmanen, kotimaisen elokuvan grand old lady Elina Salo sekä lyhyen mutta elokuvaan mustaa huumoria tuovan kokin suorituksen tekevä Markku Peltola.
Kaiken kaikkiaan Kauas pilvet karkaavat on laatukamaa ja sen vaikutus kestää pitkään. Se pistää katsojan miettimään työttömän arjen kurjuutta ja olisin toivonut elokuvalla olevan vieläkin suurempi yhteiskunnallinen vaikutus. Mahtava ja loistavien kotimaisten näyttelijäsuoritusten täyttämä huumorilla höystetty draama tavallisen pienen ihmisen elämästä. Sivistäkää itseänne kerrankin oikein olan takaa.
