Sarjassamme “leffoja luomisen vaikeudesta”: Barton Fink on kipeänhauska Hollywood-allegoria, jonka upea casting ja nerokas käsikirjoitus tekevät siitä useita katselukertoja kestävän mestariteoksen. Hillittömän teräväkatseisen leffateollisuuskritiikin takana on upea, mysteerinsävyttämä trilleri.
Barton Fink on se lupaavalta kuulostanut käsikirjoittaja, joka lähti Hollywoodiin eikä koskaan palannut – niitähän riittää. Kehuivat hänen tekstejään ensin arkielämän makuisiksi, kalalle haiseviksi jokamiehen suuriksi tarinoiksi. Los Angelesissa mikään ei enää toiminut. Lupauksia, odotuksia ja täydellinen luomisen tuska. Hotellihuoneessakin on niin pirun kuuma. Paikalliset outoja. Jokin haisee mädälle koko touhussa, mutta mikä? Barton saa sen selville vaikeimman kautta. Ehkä katsojakin.
Joel ja Ethan Coen loivat käsikirjoituksen yrittäessään itse kehitellä juonta edelliseen elokuvaansa Miller’s Crossingiin. Tuskailu oli kuitenkin onnenkantamoinen, sillä Barton Fink lienee juuri se elokuva, joka nosti heidät moniulotteisuudessaan taiteilijoina täysin uudelle tasolle, aina äärimmäisen vakavasti otettavaan eliittiin asti. Se on täydellisen viihdyttävä, mutta lopussa eeppiset mitat saavuttava teos, joka kritisoi teräväkatseisesti elokuvateollisuutta säälimättä epätoivoisia hahmojaan tippaakaan. Kaikkea ei kerrota, lopetus jää näppärästi auki.
Barton Finkin toteutus ei tingi. Se repii halvasta motellista irti renttumaista charmia käsinkosketeltavalla tavalla. Yhden miehen helvetti riistäytyy lopussa valloilleen tehokkaan ahdistavana, mutta ylilyönteihin ei sorruta. John Turturro, Coenien kummallisten roolien luottomies, tekee pääsee näyttämään kyntensä ehkä hienoimmassa suorituksessaan ja John Goodman todistaa olevansa aivan mahtava näyttelijä, toisin kuin joistakin rooleista voisi erehdyksessä päätellä. Järkyttäviimpiinkin kohtauksiinsa miekkonen on vetänyt sellaista koomista irvokkuutta, että parempaa roolivalintaa on vaikea ajatella.
Leffa opettaa, ettei tositaiteilijan pahin painajainen ole rahallinen köyhyys vaan mitä surkuteltavin keskinkertaisuus. Coeneilla ei ole siis syytä huoleen. Barton Fink on kulumaton mestariteos, jonka rakennetta tullaan ihastelemaan ja opiskelemaan vielä kauan. Mahtava leffa!
