Uudella hobittielokuvalla, nimeltänsä Smaugin autioittama maa, ei ole kirjan kanssa paljoa muuta tekemistä kuin samannimiset henkilöhahmot ja muutama sama juonenkäänne. Muuten luvassa on melkoista Keskimaa-Tamriel-akselilla liikkuvaa hardcore-fantasiamättöä: taistelua, komeita maisemia ja kaupunkeja ja kaikki asiaankuuluvat fantasiaolennot örkeistä lohikäärmeeseen ja fraktaali-Sauroniin.
Liioittelin toki hieman, kyllähän Hobitti-kirja on selvästi ollut pohjana elokuvalle. Pitäisin yhteyksiä kuitenkin varsin löyhinä, sillä vaikka Bilbon ja kääpiöiden, Gandalfia unohtamatta, matkalla tapahtuu samoja asioita kuin kirjassa, on tunnelma hyvin kaukana kirjan veijarimaisesta seikkailuhenkisyydestä. Sellaisista loistavista sivuhenkilöistä, kuin Beorn tai Bard, on Jacksonin fantasiamyllyllä jauhettu hyvin kornit ja pintakiiltoiset hahmot. Lisäksi kokonaan uudet hahmot, TSH:sta tuttu Legolas ja naiskiintiön täyttävä haltia Tauriel (Skyrim-viittaus? Vrt. Tamriel) ovat erittäin turhia, varsinkin jälkimmäinen on aivan uskomattoman naiivisti kirjoitettu.
Kaipasin kirjasta erityisesti kohtaa, jossa Gandalf tutustuttaa kääpiöt yksi kerrallaan Beorniin. Kun ottaa huomioon elokuvasarjan pituuden, tuntuu käsittämättömältä että tällainen mahtava kohtaus kirjasta on sivuutettu täysin. Sen sijaan leffa on täytetty useammilla aivan käsittämättömillä sivujuonilla. Mainitsin jo Taurielin ja Legolasin. Myös Gandalf pääsee seikkailemaan aivan omassa juonenhaarassaan, jossa piipahtaa myös ekasta osasta tuttu Radagast Ruskea kanirekensä kera. En ihan hiffannut mitä tekemistä sillä oli muun elokuvan kanssa. Myös Bardin pyyteetön sankarihahmo oli vähintäänkin kyseenalainen (en muistanut häntä lainkaan kirjasta, joten paha lähteä vertailemaan). Hahmoon olisi pitänyt saada jonkinlaista särmikkyyttä.
Smaugin autioittamaa maata ei kannata pitää Hobitti-kirjaan perustuvana elokuvana. Myös Taru Sormusten Herrasta on syytä unohtaa. Vakavasti otettavana kirja-adaptaationa sitä ei kannata katsoa. Hobitin vahvuus on sen genressä, se on täysiverinen fantasiaelokuva, sellaisena vahvasti Elder Scrollsin perillinen (joka toki on vahvasti TSH:n perillinen). Erilaiset huikeat kaupungit, metsät ja kaivokset, sekä fantasiaolennot kuten kääpiöt, haltiat, örkit ja tietysti yksi parhaista CGI-luomuksista koskaan, Smaug. Vahvaa seikkailun tuntua on monissa kohdissa ja taistelukohtauksiinkin on saatu mukavaa variaatiota ja viihdyttävyyttä. Leffa rullaa parhaiten keskellä, kun tapahtumapaikat vaihtuvat ja seikkailu etenee. Lopussa meno menee itseään toistavaksi ja tylsäksi. Edes fantasiaelokuvaksi sitä ei voi pitää uskottavana.
Toinen Hobitti on oikeastaan ison budjetin B-leffa. Uusia ideoita ei ole lainkaan, hahmot ovat järjestään ohuempia kuin vaikkapa TSH:ssa ja usein ratkaisuissa sorrutaan tahattomaan komiikkaan, uskottavuuden ollessa aivan nollassa. Komediastakaan se ei oikein mene, sillä se yrittää silti ottaa itsensä vakavasti. Kun kerran Hobitti jaettiin kolmeen osaan, olisi luullut, että näin saavutetut ajankäytölliset mahdullisuudet olisi hyödynnetty paremmin. Nyt niin pituus kuin huonosti kirjoitetut sivuhenkilöt ja -juonet olivat valtava haitta. Fantasiarymistelynä tämä menee, mutta ainakin itse nautin fantasiani mieluummin interaktiivisesti Skyriminä.
