Tom Cruise kiusoittelee DC-roolista

Tom Cruise nähdään elokuussa seuraavassa Mission: Impossible -leffassaan Fallout. Elokuvassa yhdessä nykyisen Teräsmiehen eli Henry Cavillin kanssa näyttelevä Cruise on niitä harvoja tähtiä, joita ei vielä ole saatu houkuteltua varsinaiseen supersankarirooliin. Hänen ylleen on toki soviteltu aiemmin esim. Marvel-sankari Iron Manin manttelia, mutta Cruisen omien sanojen mukaan hän ei ikinä ollut edes kovin lähellä saada kyseistä roolia.

Tulevaisuudessa Cruise saattaa silti liittyä alati kasvavaan näyttelijäjoukkoon, joka näyttelee sarjakuvasankareita. Mission: Impossibleen liittyvällä kiertueellaan Cruise nimittäin paljasti, ettei hän ainakaan ole tällaista roolia vastaan:

- Tiedättekö, joka asiassa on aina uusi este ylitettävänä […]. En koskaan sano ei, jos löydän jotain sellaista, mikä on kiinnostavaa ja uskon yleisön haluavan nähdä sen ja he tulisivat viihdytetyiksi siitä ja minusta taas tuntuisi, että voisin antaa sille jotakin.

Mission: Impossible - Falloutin ohjaaja Christopher McQuarrieta on pyydetty ohjaamaan DC-sarjakuvaan perustuva Green Lantern Corps -elokuva. Vaikka edellinen Green Lantern -raina tunnetusti oli floppi, Green Lantern Corpsin uskotaan onnistuvan. Mikäli McQuarrie ottaa tehtävän vastaan, on myös mahdollisuus, että Cruise hyppää projektiin mukaan.


Lähteet: We Got This Covered, ScreenRant, ComicBook

Kuva: Paramount/ Mission: Impossible - Fallout, 2018

R. Isoviita 14.05.2018 klo 22:04

Uusimmat uutiset

Liam Neeson Men in Black -leffaan

Komediaa luvassa.

R. Isoviita

Deadpool 2:sta tulossa pidempi versio

Fanien mieleen.

R. Isoviita

Stanley Kubrickin Hohto kyrsii yhä Stephen Kingiä

Kirjailija ei ole tunnustautunut leffan faniksi.

R. Isoviita

Landolle oma elokuva? Näin vastaa Star Wars -tuottaja

Leffasarjan voi odottaa jatkuvan, mutta suunta on hämärä.

R. Isoviita

Clint Eastwood samaan leffaan Bradley Cooperin kanssa?

Uusi tosipohjainen leffa vireillä.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...