Fight Club (1999)

Sitä tulee katsottua kaikenlaista. Tämä leffa oli semmoinen tapaus, etten minä odottanut kovin suuria tältä, ennen kuin näin tämän. Fight Club löi minut ensinäkemältä täysin ällikällä.

Juonta en rupea tässä kohtaa höpöttämään, sillä se sanottu jo monesti ja kaiken lisäksi se on liian pitkä selitettäväksi. Siispä käyn suoraan asiaan sanomalla, että juoni on todella hyvä. Sitä odottaa näkevänsä jotain tavallista, mutta kun päästään elokuvan loppuun, ajattelee lopuksi: Miten kukaan voi keksiä jotain näin jännittävää tarinaa millekkään elokuvalle?

Alun perin Alien 3:sta tuttu ohjaaja David Fincher sai minut epäröimään sitä ajatusta, onko kyseessä mikään komea elokuva. En ehkä pitänyt kolmennesta Alienista, mutta tämä oli jo miljoona kertaa parempaa. Fincher saa kaiken näyttämään hyvältä. Ilmeisesti herra ei ole tehnyt tätä rahan kiilto silmissä vaan saadakseen yleisön tajuamaan, miten hyvä elokuva pitäisi tehdä.

Vaikkakin leffan idea riippuu sen nimensä mukaisen tappelukerhon varassa, elokuvassa on paljon muutakin tärkeätä kuin veriset nyrkkinujakoinnit. Oudot heräämiset, tukiryhmät, saippuat, aivopestyt appelukerhon jäsenet, pohdiskelut, mielikuvituksen tuotos... ne kaikki ovat ovat yhtä lailla merkityksellisiä - ja ilman niitä leffa ei ole minkään viiden tähden arvoinen kuin se nyt on.

Edward Norton vetäisee yleisöä puolelleen kuin magneetti, niin hyvää näyttelijätyötä kun on luvassa häneltä. Myös Brad Pitt pitää mielenkiintoa yllä, aina leffan loppuunasti. Muutkin hoitaa homman kotiin, joten täältä leffalta on aika turha yrittää löytää mitään mielikuvituksetonta ja persoonatonta hahmoa.

Hienoimpia leffoja saa etsiä pitkään. En ole varma, tuleeko David Fincher tekemään tätä parempaa koskaan. En yhäkään ymmärrä, miksi tämä ei ilmestyessään vetänyt kriitikoita puoleensa. Luulisi, että jokainen pitäisi Fight Clubista.

Pisteet:
Arvosteltu: 10.09.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Blairoid
Käyttäjä
38 arvostelua

Vuonna 1999 ilmestynyt fight club sai kriitikoilta tylyn vastaanoton. Myöhemmin se on noussut komeaan kulttimaineeseen ja voisi väittää, että elokuvia vähemmän harrastanutkin tietää tarkkaan mistä leffasta puhutaan, kun puhutaan fight clubista.
Fight club on sekä mestariteos että David Fincherin paras ohjaus tähän mennessä.

Allekirjoittaneen on kuitenkin pakko todeta näin alkuun, että olin melkoisten ennakkoluulojen riepottelemana ennen kuin tämän elokuvan olin nähnyt. Jo nimi toi mieleeni lähinnä tylyn mätön ja aivottomuuden ja sai minut varsin nopeasti kysymään: Miten tämä voisi olla mestariteos? Mutta elokuvan nähtyäni oli minun pakko todeta, että mestariteoksesta tässä on kyse.

Elokuvan päähenkilö Jack (Edward Norton) kärsii unettomuudesta ja tylsistyneisyydestä elämäänsä kohtaan. Pian Jack ryhtyy kiertämään erilaisissa tukiryhmissä, jossa sairauksista kärsivät saavat tilittää tuskaansa. Jack itse ei ole sairas. Hän vain haluaa eroon tyhjyyden tunteestaan kiertelemällä tukiryhmissä ja kuuntelemalla toisten, sairaiden ihmisten tuskaisia kertomuksia. Vain kuolevien seurassa Jack tuntee saavansa lisää henkistä jaksamista.
Pian Jack tapaa Marla Singerin(Helena Bonham Carter),joka myös Jackin tavoin on "kiertelijä". Jack ei hyväksy Marlaa lähelleen, sillä tämä pilaa Jackin vapautuneisuuden tunteen.
Myöhemmin Jack tapaa myös karismaattisen saippuakauppiaan, Tyler Durdenin (Brad Pitt). Tyler ja Jack ystävystyvät, ja varsin pian Jack muuttaa asumaan Tylerille. Yhdessä Tyler ja Jack perustavat tappelukerhon, jossa he pieksevät toisensa henkihieveriin saavuttaakseen äärimmäisen hyvän olon.
Tappelukehon suosio nousee korkealle ja jäseniä lisääntyy jatkuvasti, mutta pian selviää, että Tylerillä on lisää suunnitelmia...

Fight clubin sanoma ei jää epäselväksi. Elokuva kritisoi paljon nykyaikaa henkilöhahmojen ja väkivallan kautta. Väkivalta on oikeastaan pelkkä pelinappula, jolla Fincher pelaa näyttääkseen katsojalleen elokuvan todellisen sanoman. Elokuvan henkilöhahmot ovat eräänlaisia ääripään esimerkkejä nykyajan yhteiskunnan enemmän tai vähemmän turmeltuneista ihmisistä: Jack, työssäkäyvä mutta kyllästynyt yhteiskunnan pyörän pyörimiseen ja haluaa ulos. Tyler, karismaattinen mutta ei niinkään pitkälle elämässään päässyt mies ja Marla, elämäänsä kyllästynyt köyhä nainen.

Kaikki nämä henkilöt toimivat tärkeinä osina elokuvan ilmaisussa ja yhteiskunta kritiikissä. Elokuvan väkivallalla on tärkeä merkitys.Se toimii elokuvan hahmojen vastikkeena elämän tyhjyydelle ja stressille. Hahmot upottavat tuskansa väkivaltaan, josta he myöhemmin saavat hyvän olon.

Fincher todella ohjailee elokuvaa kuin siveltimellä ja väripaletilla. Välillä lisäillään pieniä jippoja elokuvaan tai lisätään väriä henkilöhahmoihin. Nihkeästä kriitikoiden arvostuksesta huolimatta elokuvan on ehdottomasti ansainnut paikkansa kulttielokuvien joukossa.

Pisteet:
Arvosteltu: 09.09.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Emperor
Käyttäjä
15 arvostelua

Jälleen mestariteos David Fincheriltä. Kyllä herra onnistuu tällä kertaa todella ylittämään itsensä, ja kuuluu tämän leffan jälkeen takuuvarmasti harvojen huippuohjaajien kastiin.

Jack ( Norton ) on normaali amerikkalainen työssäkäyvä mies. Tai no... ei nyt ihan normaali. Jack nimittäin kärsii kroonisesta unettomuudesta. Hän kuitenkin löytää apukeinon. Jack alkaa käymään erillaisista sairauksista kärsivien ihmisten tukiryhmissä, juttelee heidän kanssaan, itkee heidän kanssaan ja pystyy jälleen nukkumaan.

"And this is how I met.. Marla Singer."

Kokouksiin ilmestyy kuitenkin toinen Jackin kaltainen huijari, Marla Singer. Jack huomaa, että Marlakin on huijari ja hän alkaa miettiä tätä tauotta, eikä pysty jälleen kerran nukkumaan.

"And this is how I met...Tyler Durden."

Pian Marlan tapaamisen jälkeen hän tapaa kuitenkin Tyler Durdenin(Pitt) jolla on vähintää yhtä outo elämänkatsomus kuin Jackilla. Tylerin mielestä itsetuho on elämän suola.

"I want that you hit me as hard as you can."

Pian Jack huomaa, että hän nauttii toisten hakkaamisesta ja siitä kun häntä itseäänkin lyödään.

"The first rule of fight club is, that you don't talk about the fight club!"

Elokuvaa Fight Club pidetään jossain määrin outona, mutta se on arvosteltu monesti maailman parhaiden leffojen joukkoon. Brad Pitt tekee elämänsä parhaan roolisuorituksen, vaikka herra onkin näytellyt menestysleffoissa, kuten Snatch ja Se7en. Pitt valloittaa heti tiensä katsojien sydämmiin sekoilevana ja hieman seinähulluna Tyler Durdenina. Lisäksi Edward Norton tekee lähes täydellisen roolin, kroonisesta unettomudesta kärsivänä, ja leffan loppua kohden sekoavana Jackina. Myöskin Nortonin yksinpuhelu koko elokuvan ajan on mahtavaa kuunneltavaa. Helena Bonham onnistuu häikäisemään karulla ulkomuodollaan ja kielenkäytöllään.

Fight Club on mestariteos, joka on pakko nähdä. Nortonin yksinpuhelu valottaa juonta katsojille, jotka eivät välttämättä muuten pysyisikään leffassa kärryillä. Näyttelijäsuoritukset ovat mainioita ja elokuva on kuvattu todella hyvin. Näiden lisäksi Fight Clubissa on elokuvahistorian paras, erikoisin ja yllättävin loppuratkaisu. Fincherin mestariohjaus pitää huolen siitä että elokuvalle irtoaa täydet viisi lättyä.
Katoskaa tämä elokuva, ette voi pettyä.
Pikkumyy kiittää ja kuittaa

Pisteet:
Arvosteltu: 13.07.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Pikkumyy
Käyttäjä
9 arvostelua

David Fincher on mestariohjaaja. Kyllä vain, mies on kuin orkesterin kapellimestari, joka saa orkesterin eli katsojat valtaansa. Sen hän todisti jännittävällä trillerillään Sevenillä. Mutta lopullisesti hän todisti sen yhdellä elokuvahistorian omalaatuisimmalla ja erikosimmalla elokuvallaan. Elokuva koostuu täydellistäkin paremmista näyttelijäsuorituksista, jonka antavat kolmikko Brad Pitt, Edward Norton ja Helena Bonham Carter. Sen lisäksi se koostuu uskomattomasta tarinankerronasta, loistavien dialogien ja piilevien takaumien kanssa. Se koostuu myös Edward Nortonin taidokkaasta tarinankerronasta omin sanoin, jota jatkuu koko elokuvan ajan ja kuvauksesta, joka salpaannuttaa hengityksen loistavuudellaan. Lisäksi vielä mainittakoon, että elokuvassa on kieltämättä elokuvahistorian yllättävin ja tyylikkäin loppuratkaisu.

Jack (Edward Norton) on tylsään elämäänsä kyllästynyt vakuutusmies, joka kärsii kroonisesta unettomuudesta. Hän on ollut nukkumatta jo kuusi kuukautta. Kaipaamansa lääkkeen hän löytää syöpakokouksissa käymisestä. Hän käy kokouksissa, kuuntelee tunteitaan purkaavia ihmisiä ja itkee heidän kanssaan. Tämän ansiosta hän saa nukuttua hyvin. Hän tulee nopeasti riippuvaiseksi kokouksista ja alkaa käymään niissä vakituisesti. Kaikki menee kuitenkin pieleen, kun kokouksiin tulee mukaan toinen "teeskentelijä" salaperäinen nainen Marla (Helena Bonham Carter). Myöhemmin yhdellä lennolla Jack tapaa karismaattisen saippuakauppiaan Tyler Durdenin (Brad Pitt). Tylerillä on hiukan erilainen elämänkatsomus. Hänen mielestään itsetuho on elämän suola. Parin epäonnisen seikan jälkeen, Tyler ja Jack päätyvät hakkaamaan toisiaan kapakan taakse. Tämän seurauksena kaverukset huomaavat hakkaamisen tuottavan heille todella suurta mielihyvää. Niinpä Tyler ja Jack päättävät perustaa salaisen tappelukerhon. Tästä alkaakin päättymätön vaarrallisten tapahtumien kierre...

"First rule of fight club is: you don't talk about fight club."
"Second rule of fight club is: YOU DO NOT TALK ABOUT FIGHT CLUB!"

Fight Club on todella väkivaltainen teos. Nyrkkiä heilutetaan todella tiheään tahtiin. Juuri tämän vuoksi katsoja ei saa mennä hämäykseen ja luulla Fight clubia tyyppiliseksi väkivaltamäiskeeksi. Sitä se ei ole. Kaiken tämän väkivallan alla piilee mestariteos, joka ottaa vahvasti kantaa ja kritisoi yhteiskuntaa. Tarinaa kerrotaan uskomatton vahvalla tavalla eteenpäin. Edawrd Nortonin yksinpuhelu elokuvan taustalla tuo elokuvaan hyvin omaperäisen ja vahvan sävyn. Lisäksi näyttelijät panostautuvat omiin rooleihinsa täydellä tunteella, se antaa todella paljon uskottavuutta. Lisäksi pysäytyskuvat, takaumat ja erinomainen kuvaustekniikka ovat omaa luokkaansa. Fight Club on todellakin täydellinen elokuva.

"We are very, very pissed off!"

Fight Clubista ei läydy mitään huonoa sanottavaa, vaikka miten etsisi. Se on lyhyesti sanottuna: täydellinen. Fight Club on hyvin omalaatuinen ja hiukan skitsofreeninen kuvaus. Elokuva vaikuttaa tunteellisesti todella vahvasti katsojaan. Loppuratkaisu on sanoin kuvaamattoman yllättävä. Fight Club pistää miettimään asioita. Yhteiskuntasatiirihan tämä onkin. Tästä päästiinkin kuumaan kysymykseen: Mikä on Fight Clubin genre? Se ei ole trilleri -vaikka takannessa niin lukeekin, se ei ole toiminta, ei draama, eikä komedia. Fight Club on siis omalaatuinen, voimakastunteinen yhteiskuntasatiiri. Muuta ei tule mieleen ainakaan allekirjoittaneelle.

"I want that you hit me as hard as you can"
"What?!"
"C'mon. Hit me as hard as you can."

Kokonaisuutena Fight Club on yksi elokuvahistorian merkittävimpiä ja mahtavimpiä teoksia. Todella tunteita herättävä ja omalaatuinen elokuva. No, tämän arvostelun aikana on tullut kaikki ylistyssanat käytettyä, joten päätän arvosteluni näihin sanoihin. "Fight Club on täydellinen, sen huomaatte kun katsotte tämän."

"The things you know end up owning you"

Pisteet:
Arvosteltu: 06.07.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Muumipappa
Käyttäjä
72 arvostelua

Fight Club on epäröimättä David Fincherin upein ohjaustyö; ylistyssanoilla ei ole rajaa. Fight Club on elokuva, jossa on erinomaiset näyttelijät, upea tunnelma ja hieno juoni. Se on koskettava ja mielenkiintoinen kokonaisuus, jonka tarkoitus ei ole vain kuvailla väkivaltaa ja järjetöntä hakkaamista. Ennen kaikkea Figh Club on tarina miehestä, jota kaikki eivät ymmärtäneet, mutta joka sai aikaan merkittäviä asioita.

Elokuva käynnistyy loistavan Edward Nortonin Jack-nimisen hahmon kärsiessä unettomuudesta. Hän työskentelee vakuutusfirmassa, elää tylsää elämää ja on sisustusaddikti. Hän hakee unettomuudelleen apua erikoisella tavalla: käyden syöpäpotilaiden yms. kokouksissa ja tukiryhmissä. Sieltä hän löytää lohtua, ymmärrystä ja kuuntelua, vaikka itse onkin muitten tietämättä huijari. Tukikokouksissa hän tapaa Helena Bonham-Carterin esittämän Marla Singerin, joka on niin ikään huijari, jolloin side heidän välilleen on syntynyt.

Lopulta päähenkilömme elämä muuttuu, kun hän tapaa lentokoneessa työmatkalta palatessaan Brad Pittin esittämän Tyler Durdenin, joka on cooli saippuakauppias, itsevarma ja etäisesti tutun tuntuinen ja ehdottoman mielenkiintoinen. Palatessaan kotiinsa Jack harmikseen joutuu kohtaamaan synkän totuuden: hänen asuntonsa on tulipalon kourissa kaasuräjähdyksen vuoksi. Toivottomana Jack soittaa uudelle tuttavalleen Tylerille kysyen yösijaa, ja heidän kumppanuutensa alkaa baarissa ja sen pihalla tapahtuvasta keskinäisestä tappelusta.

Pian Jack huomaa, että Tylerilla on ideoita, joita hän itsekin alkaa seurata. Hän muuttaa Tylerin luokse suureen ja nuhjuiseen puutaloon kaupungin laidalle, jolloin myös Bonham-Carterin hahmo Marla Singer palaa kuvioihin Tylerin seksikumppanina. Samaan aikaan Jack ja Tyler järjestävät tappeluiltoja, jotka nopeasti kasvattavat suosiotaan.

Fight Clubin pääteema Jackin mielenkehityksen mukana on tietysti itse tappelukerho, joka Jackin ja Tylerin johdolla kasvaa pelkästä pukariklubista koko maanlaajuiseksi terroriyhtymäksi: Ne tekevät tuhojaan tuhoamalla kauppojen näyteikkunoita, vääristämällä mainoskylttejä ja tehden omalla tavallaan nerokasta ilkivaltaa julkisilla paikoilla. Jack huomaa lopulta olevansa täysin vieteltävissä Tylerin filosofiaan, joka ei anna armoa yhteiskunnallisille epäkohdille ja teeskentelylle.

Fight Clubin psykologiset lataukset paljastuvat vasta elokuvan loppupuolella, jolloin katsoja saa pakostakin syventävän olotilan kyseiseen teokseen. Kyseessä kun ei ole pelkästään tappeluista, terrorista ja univaikeuksista kertova filmi. Kolmen päänäyttelijän roolisuoritukset ovat sanoinkuvaamattoman vahvoja ja monipuoliset tulkinnat eivät jätä kysymyksiä, miksi Fight Club on saanut ansaitun kulttimaineensa. Suosittelen tätä Fincherin taideteosta kaikille, olitpa sitten toiminnan, draaman tai jännityksen ystävä.

Pisteet:
Arvosteltu: 28.02.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

michelangelo
Käyttäjä
78 arvostelua

Minun lempielokuvani? Ei tuollaiseen kysymykseen pysty vastaamaan. Harva elokuvaharrastaja voi vastata tuollaiseen kysymykseen. Harvalla on yksi lempielokuva. Yksi ylitse muiden. Se paras. Mutta jos kysymystä laajentaa, voi kysyä lempielokuvia. No niin. Nyt kuulostaa paremmalta. Minun lempielokuviani? Niitä on tosi paljon, mutta tämä on yksi niistä.

Jackilla (Edward Norton) on elämä sekaisin. Hän on vakuutusyhtiössä työskentelevä mies, joka ei saa öisin unta. Hän elää tylsää elmäänsä päivästä toiseen ja kaipaa muutosta. Mies löytää ongelmiinsa ratkaisun ja alkaa käydä syöpäkerhoissa, joissa syöpää sairastavat kertovat ongelmistaan ja itkevät. Kerhojen ansiosta Jack saa vihdoinkin nukuttua, ja hyvin nukkuukin, kuin vauva. Eräänä päivänä hän tapaa yhdessä noista kerhoista Marlan (Helena Bonham Carter), joka käy myös kerhoissa vaikka hänellä ei ole sairautta. Marlan läsnäollessa Jack ei saa rauhaa olla kerhoissa. Jackia ottaa asia hermoon. Myöhemmin työmatkalla ollessaan hän tutustuu omaperäiseen saippuakauppiaaseen Tyler Durdenin (Brad Pitt). Hän saa Durdenin käyntikortin. Palattuaan kotiinsa hänen asuntonsa on räjähtänyt onnettomuudessa. Kaikki mitä hänellä oli on poissa. Hän soittaa Durdenille ja he menevät kaljalle. Baarista tultuaan kännipäissään Tyler käskee Jackin lyödä häntä. Ja Jack lyö. Sitten he alkavat tapella ja huomaavat hyvänolontunteen, joka tulee tappelusta. He haluavat jakaa tämän hyvän oln tunteen muittenkin miesten kanssa joten he perustavat Fight Clubin.

Enempää en viitsi juonesta kertoa. Mutta peruskysymysten ääreen: Näyttelijät? Näyttelijäpuolta voi kuvata yhdellä sanalla helpoiten: taivaallinen. Edward Norton heittää loistavan suorituksen Jackinä ja kyllä, paremman kuin American History X:ssä. Luultavasti tähän astisen uransa parhaimman suorituksen. Sama juttu Brad Pittillä. Mies heittää myös loistavan suorituksen Tylerinä ja kyllä, paremman kuin Se7enissä. Luultavasti uransa parhaimman. Helena Bonham Carter on myös loistava (kuten melkein aina) ja todistaa olevansa yksi lahjakkaimista näyttelijöistä näinä päivinä. Muutkin ovat mahtavia.

Kaikki pelaa tässä leffassa. Näyttelijät, ohjaus, käsikirjoitus, puvutus, toteutus, musiikit. Ja lisäksi tässä elokuvassa on mahtava sekä alku että loppu. Monet ovat varmasti miettineet tätä asiaa mutta niin mietin minkäkin: Fight Clubin genre. Komedia: ei, draama: ei, trilleri: ei, toiminta: ei, rikos: ei. Kaikkia edellä mainittuja on kyllä tässä elokuvassa, mutta ei voi valita vain yhtä tai edes kahta.

Tämä elokuva on mestariteos, David Fincherin paras teos (sori Se7en). David Fincher on todellakin nero isolla N:llä. Pelkästään tämän elokuvan ansiosta voi sanoa että Fincher on yksi kaikkien aikojen parhaimmista ohjaajista. Se7enkin on toki mainio. Mutta katsokaa tämä elokuva. Kuten alussa sanoin niin tämä on yksi minun lempielokuvistani, mutta varmasti yksi parhaista elokuvista koskaan.

Pisteet:
Arvosteltu: 17.02.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

QT
Käyttäjä
31 arvostelua

Tämä nerokas psykologinen toimintaelokuva oli ensimmäinen David Fincherin ohjaama elokuva, jonka katsoin, mutta vasta 7 vuotta sen valmistumisen jälkeen. Nyt kun elokuva on katsottu, kysyn itseltäni: Miksi ihmeessä en tajunnut katsoa tätä aiemmin?

Edward Norton näyttelee vakuutusalalla työskentelevää heppua nimeltä Jack, jolla on vakava ongelma: Hän ei saa unta. Jackin ongelmaan löytyy kuitenkin ratkaisu, kun hän sattuu kerran käymään syöpäkokouksessa. Jack jää koukkuun alkaa käymään erilaisissa sairauksiin liittyvissä kokouksissa, vaikka todellisuudessa hän ei ole kuolemaisillaan.

Jackin elämä muuttuu täysin kun hän tutustuu lentokoneessa mielenkiintoiseen saippuakauppiaaseen Tyleriin (Brad Pitt), jonka elämän arvot ovat todella erikoiset. Tyler ja Jack ystävystyvät. Jack menettää asuntonsa ja joutuu asumaan Tylerin kanssa. Kaverukset perustavat tappelukerhon, joka saa suuren suosion. Tappelukerhoon liittyy erityisesti Jackin kaltaisia menestyviä miehiä, joiden elämä on tylsää.

Tappelut ovat tyylikkäitä ja veri lentää, mutta elokuvan edetessä huomaa, että kyseessä on jotain paljon suurempaa kuin tappeleminen. Fight Club on vahva yhteiskuntasatiiri, joka pistää ajattelemaan asioita.

Näyttelijät ovat suoraan sanottuna loistavia. En tiennyt, että Brad Pitt on oikeasti näin hyvä näyttelijä, eikä Edward Norton ei jää Pittin jalkoihin, vaan molemmat osaavat hommansa kiitettävän hyvin. David Fincher vakuutti Fight Clubilla, että hän on erinomainen ohjaaja. Pakko katsoa Fincherin muutkin elokuvat.

nimimerkki: Joey

Pisteet:
Arvosteltu: 05.03.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

Joey
Käyttäjä
23 arvostelua

Fight Club on niitä elokuvia, joita voi helposti kehua maasta taivaisiin ja vielä korkeammallekin, sillä se on kuin onkin erittäin loistava elokuva. Minun listallani se taistelee nelos-sijasta yhdessä Imperumin vastaiskun kanssa, tällä hetkellä Fight Club taitaa mennä jo jopa Huuliharppukostajan ohitse.

Fight Clubia on vaikea survoa mihinkään genreen, sillä se loi jotain niin uutta ja ennen näkemätöntä, että ei ole toista vastaavaa. Toimintaleffa Fight Club ei ainakaan ole, kuten hyvin yleinen käsitys on. Eikä se kyllä varsinaisesti trillerikään ole, vaikka takakansi sitä väittääkin. Edes draama ei kuvaa Fight Clubia kunnolla. Hmmm... Mysteeri! Äh... Ei sekään. Homma on niin, että Fight Clubia ei yksinkertaisesti voi survoa mihinkään tiettyyn genreen, ainoa "genre" johon se on helppo yhdistää on uraa uurtava mestariteos.

Mutta itse juoneen... Jack (Edward Norton) kärsii kroonisesta insomniasta, ja yrittää kaikkensa paetakseen tylsästä elämästään. Hän käy syöpäkerhoissa ja kaiken maailman kuolevaisten vollotuspaikoissa. Vieraan ihmisen itkeminen Jackin sylissä saa Jackinkin vapautumaan, ja niinpä hänkin alkaa vollottaa kuin pieni lapsi, ja näin ollen pitkästä aikaa hän pystyy nukkumaan. Hän nukkuu paremmin kuin vauva, niin kauan kunnes tapaa Marlan (Helena Bonham Carter) kivessyöpäläisten kokouksessa. Marlalla ei ole oikeasti kivessyöpää (mikä yllätys), joten Jack pitää häntä turistina, ja näin ollen Jack ei taaskaan pysty nukkumaan.

Aina Jackin ollessa bisnesmatkalla lentokoneessa, pienekin töyssyn sattuessa hän rukoilee koneen rikkoutumista. Jack ihmettelee sitä, että lennossa hän nukahtaa jossain ja herää taas jossain toisella puolella maata. Mutta voiko herätä jonakin toisena ihmisenä? Jack tapaa lennolla Tylerin (Brad Pitt). Tyler valmistaa ja myy saippuaa. Jack saa Tylerin käyntikortin.

Jack palaa kotiin ja huomaa asuntonsa räjähtäneen. Siellä oli kaikki mitä poikamies saattaa kuvitella, ja yhtäkkiä kaikki on mennyttä. Jack soittaa Tylerille ja he menevät baariin kaljalle. Kaljan jälkeen jätkät menevät parkkipaikalle ja Jack rupeaa murehtimaan hotellin löytämistä. Tylerilla on parempi idea: Jack muuttaa hänen luokseen asumaan. Mutta Tyler haluaa vastapalveluksen...

"I Want You to Hit Me As Hard As You Can."

Tappelusta tulee tapa, ja Tyler ja Jack saavat huomata, että he eivät ole ainoat, jotka tarvitsevat elämäänsä sisältoä. Miehet saavatkin paikan Lou's Tavernin kellarista. Siellä he kokoontuvat tappelemaan. He takovat nyrkillä sisältöä elämäänsä.

"First Rule of Fight Club Is: You Do Not Talk About Fight Club."

Kaikesta tästä voisi kuvitella Fight Clubin olevan vain turhanpäiväistä mätkimistä. Mutta sitä se ei todellakaan ole! Juoni on syvällisempi kuin monen keskiverto elokuvan kässärit yhteesä.

"TV Has Tought As That We All Gonna Be Movie Gods And Rock Stars. But We Won't. And We Are Very, Very Pissed Off."

Fight Club on provosoivaa saatiiria pursuava mestariteos. Se on ehdottomasti ohjaaja David Fincherin paras elokuva. Fight Club herättää katsojassaan sen tunteen, jota elokuvassa levitetään alusta loppuun asti - antikapitalsimin tunteen. Ja vaikka miehet mätkivätkin toisiiaan sairaala kuntoon, he ovat edelleen kaveruksia.

"The Things You Own End Up Owning You."

Fight Club on liki skitsofreeninen elokuva, ja se saattakin olla yksi syy sen menestykseen, ja toinen syy saatta olla sen mahtavat näyttelysuoritukset. Edward Norton vetää loistavan roolin, ja Brad Pittkin vetää tähän astisen elämänsä parhaan rooli. Fight Club on elokuva, jota ei missään nimessä tule jättää väliin, ja haluatkin katsoa sen aina uudestaan ja uudestaan.

"You Are Not Your Job. Not How Much You Have Money In the Bank. Not the Contents Of Your Wallet. Not Your Fuckin' Khakis."

nimimerkki: The Wolf

Pisteet:
Arvosteltu: 16.02.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

The Wolf
Tähtääjä
73 arvostelua

Kun Fight Club aikoinaan ilmestyi teattereihin, niin kriitikot tyrmäsivät koko leffan. Yleisö kuitenkin mieltyi leffaan. Elokuvaa on moitittu melko väkivaltaiseksi. Se saikin monessa maissa ikärajakseen kahdeksantoista. Ei tämä elokuva ole ainakaan omasta mielestäni niin väkivaltainen kuin usein sanotaan. Olen kyllä nähnyt väkivaltaisempiakin elokuvia. No, on tämän leffan väkivalta tosin aika realistisen näköistä. Eikä myöskään elokuvan anarkistisuus ollut minusta pahasta. On vain hyvä asia, että tällaisiakin tehdään. Fight Club on muutakin kuin pelkää tappelua ja anarkismia. Se on hyvin tehtyä taidetta. Tämä ei kuitenkaan sorru ylitaiteellisuutteen. Tämä leffa pistää hienosti kyseenalaiseksi nyky-yhteiskunnan menon.

Leffan kertoja (Norton) on töissä vakuutusyhtiössä. Hän on hyvin toimeentuleva, mutta hän kärsii unettomuudesta. Mies käy syöpäpotilaiden ryhmäterapioissa, vaikkei hänellä olekaan syöpää. Siellä hän tapaa Marla Singerin (Bonham Carter). Myöskään Marlalla ei ole syöpää. Sitten miehemme elämä kokee mullistavan käänteen. Hän tapaa omituisen hepun, Tyler Durdenin (Pitt). Tylerilla on varsin anarkistinen filosofia. Hän uskoo kivun tuottamiseen ja hänellä on muutenkin omituisia ideoita. Sitten kertoja ja Tyler perustavat tappelukerhon.

Vuonna 1999 valmistui paljon outoja leffoja. Tämä on kylläkin niistä paras. Vaikka elokuvassa on välillä melko skitsokin tunnelma, niin tämä kyllä jaksaa pitää otteessaan. Elokuva jää kyllä katsojan mieleen. Ja loppuratkaisu on varmasti yksi ikimuistettavimmista ja oudoimmista. Tässä tilanteet vaihtuvat nopeasti, mutta silti älykkäästi, eikä sorru samanlaiseen hyppelyyn kuin esimerkiksi Matrix.

Myös toteutuspuoli on todella hyvä. Tappelut näyttävät todella aidoilta ja verta ei pelätä näyttää. Tosin varsin hupaisa juttu oli, että vaikka tappelussa kaverilta menisi purukalusto tohjoksi, huulet halki ja nenä murskaksi, niin silti seuraavana päivänä töihin mennessä on vain musta silmä ja laastari poskessa. Brad Pitt osoitti ainakin minulle, ettei ole mikään teinityttöidoli, vaan mieshän osaa oikein näyttelläkin. Myös Edward Norton ja Helena Bonham Carter ovat todella hyviä näyttelijöittä.

Pisteet:
Arvosteltu: 04.04.2005
Katsottu: VHS

Arvostelija

Ville
Tähtääjä
474 arvostelua

Fight Club on teos, joka karulla tavalla osoittaa etteivät sanat riitä kuvaamaan liikkuvan ja puhuttelevan kuvan voimaa. Kaikkein ylistävimmätkään sanat tai hienoimmat yritykset purkaa Fight Clubin hyvyys sanoiksi ovat turhia, sillä niin uskomattoman hyvin jo Seitsemän-leffallaan briljeerannut David Fincher on onnistunut sovittamaan shokkikirjailija Chuck Palahniukin novellin valkokankaalle. Leffa jättää tylyydessään katsojan sanattomaksi, mutta nyt on aika yrittää koota Fight Clubin valloissa oleva mieli ja kylvää ylistystä tälle elokuvahistorian merkkipaalulle.

Edward Nortonin kertojahahmo on nyky-yhteiskunnan kriteerien mukaan menestyvä yksilö. Hän työskentelee vakuutusyhtiössä ruotien auto-onnettomuuksissa kärventyneiden ihmisten omaisille maksettavia korvauksia. Työnsä puuduttama mies ei välitä auton penkkeihin palaneista ihmisrasvaläteistä, vaan piittaamattomana teknologia- ja hyvinvointiyhteiskunnan tuotteena hän nostaa huippupalkkaansa ja joko istuu toimistossaan tai matkustaa halki maailman työnsä vuoksi. Rahoillaan hän kerää ympärilleen niin paljon mammonaa kuin kunnon keräilyyn tykästynyt eläin (siis ihminen) vain voi. Tässä tunteettomassa maailmassahan jokainen voi ostaa onnen ympärilleen Ikea-sohvien muodossa ja rakentaa itselleen materian täyttämää linnoitusta. Siis materiaa ja teennäistä vapautta, nykyihmisen taivasko?

Kertojamme ei ole kuitenkaan tyytyväinen. Kirkkaana kiiltävästä ulkokuoresta huolimatta elämä ei ole raiteillaan Tai jos tarkkoja ollaan, niin se on liiankin tiukasti markkinatalouden määrittämillä raiteilla, jotka vievät vääjäämättömästi kohti turtumista. Kertoja ei ole oikeasti vapaa yhteiskunnan hänelle langettamassa roolissa – niinpä hän ei pysty nukkumaan. Elämä vilisee silmien ohitse kuin loputon painajaisuni, ja aika kulkee karkuun tunteettomana.

Väliaikainen pelastus odottaa kuitenkin nurkan takana. Kertojamme löytää lääkkeen kärsimyksiinsä: toisten ihmisten inhimillisen tuskan. Kuin pingviini jäällä (siis kuin vapaa tietämätön eläin, jonka ei tarvitse ymmärtää ympäröivän maailman koukkuja) kärsivä liukuu terapiaryhmien kärsivien ihmisten maailmaan. Tuskan aiheeksi kelpaa mikä tahansa, kunhan hän vain saa itkeä sairaiden ihmisten olkaa vasten ja joukon ainoana terveenä yksilönä tuntea elämisen tunteen jälleen. Niinpä mies pystyy jälleen nukkumaan. Autuaasti ja onnellisesti kuin pieni vauva.

Onnea ei kestä ikuisuuksiin saakka, vaan loisen elämään pesiytyy toinen loinen, Marla Singer (Helena Bonham Carter). Marla änkee samoihin terapiaryhmiin yhtä terveenä ja valheellisena olentona. "Narratorina" tunnettu päähahmo ei olekaan enää ainoa petturi ja terve tuskan keskellä. Katalasti mieltä riivannut tuska palaa, ja unen lahja on tiessään. Insomnia hallitsee, kunnes Tyler Durden (Brad Pitt) astuu riivattuun elämään.

Tyler Durden pystyy muuttamaan kaiken, sillä hän on erikoinen mies (In Tyler we trusted!). Hän on kaikkea sitä mitä muut eivät ole. Narrator voi vain ihastella kun räävitön Tyler sekoittelee pornoa kokoperheen leffoihin tai saa miehet hakkaamaan toisensa verille onnen saavuttamiseksi. Tyler määrittelee onnen ja kauneuden aivan eri tavalla kuin meidän tuntemamme yhteiskunta. Ja kaiken tämän takana Tylerillä on ennenkuulumattoman suuri visio, joka tulee muuttamaan kaiken. Kaikki edellä mainittu on vain pieni osa suurta kokonaisuutta, josta Fight Club kertoo. Ja paljon se kertookin: sanoin, kuvin ja synkällä satiirisella tavalla.

David Fincherin ote leffaan on rautainen, missään vaiheessa leffa ei lipsu turhuuden rajamaille. Näyttelijät ovat kirkkaita tähtiä tummanpuhuvalla taivaalla, ja Fincher sekä mainio lähdekirja/käsikirjoitus saavat tähdet loistamaan entistä kirkkaampina. Pelkkänä kauniskasvona monesti pidetty Pitt tekee elämänsä roolin, ja Norton on juuri niin täydellisen hyvä kuin mihin me Norton-fanit olemme jo tottuneet. Helena Bonham Carter ei ole kovin suuressa osassa, mutta tukee kahta äijää hullun elkeitä heijastavana naishahmona. Myös Meat Loafin näyttelemä Robert Paulson kivessyövän aiheuttamine isoine tisseineen on ristiriitaisen hieno hahmo.

Tehosteet toimivat täydellisesti: ne eivät nouse pääosaan, mutta soljuvat tarinan ohessa hienosti. Samaa kaavaa noudattaa myös leffassa nähtävä järjettömyyttä lähentelevä mätkiminen. Väkivalta ei ole pääpointti, eikä Fight Club ole actionleffa, vaan veri ja lihaan mätkähtelevät nyrkiniskut ovat vain kulissia suuren yhteiskuntasatiirin ja nerokkuuden edessä. Fight Club on verenmakuinen ja hienhajuinen testosteronipaukku, joka räjäyttää yllätyksillään katsojan mielen paloiksi.

Fight Club sisältää lisäksi lukemattoman määrän pikkujekkuja (Fincher on mm. pilke silmäkulmassaan jemmaillut törkeyksiä kuvavälähdyksiin) ja Palahniukin unohtumattomia quoteja. "Et voi tuntea itseäsi, jos et ole koskaan tapellut" -aatteineen Fight Clubin tumma ja repaleinen ote saattavat aiheuttaa inhoakin herkimmissä ihmisissä, mutta muuten se vie mukanaan 110 % teholla. Eikä homma heikkene vielä useallakaan katselukerralla. Kuuden katselukerran jälkeen se on edelleen ainutlaatuinen mestariteos. Äänipuoli ja (etenkin Special Editionin) laajat DVD-ekstrat viimeistelevät Fight Clubin loistavuuden.

Pisteet:
Arvosteltu: 17.06.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
702 arvostelua

Ensikosketukseni David Fincherin Fight Clubiin sain noin 14-vuotiaana. Olimme liittyneet elokuvakerhoon, josta saimme bonuksena ilmaisen elokuvan. Tuo elokuva oli Fight Club!

Elokuvan nimi kuulosti erittäin lupaavalta toimintaa janoavan pojan korvaan. Katselin elokuvan ensimmäistä kertaa ja petyin suuresti, koska elokuva oli tuolloin mielestäni todella sekava ja tylsä. Katselin elokuvan aina uudestaan ja uudestaan, kunnes tarinan älykkyys alkoi selviämään meikäläiselle. Päätin ostaa Fight Clubin dvd:lle. En epäile enää pätkääkään Fight Clubin nerokkuutta, mestariteos jo nyt! Suurenmoinen elokuva maailman nykytilasta.

Juonesta en sano muuta, kuin että tarinan kertoja Jack (Norton), on erittäin ahdistunut toimistorotta. Hänen elämänsä on tappavan tylsää. Jack tapaa kuitenkin henkilöitä, jotka muuttavat hänen elämäänsä radikaalilla tavalla.

Näyttelijät tekevät kerrassaan mahtavaa työtä. Näyttelijä valinnat ovat ihailtavan onnistuneita. Kaikki ovat uskomattoman vakuuttavia. Brad Pitt, Edward Norton ja Helena Bonham Carter puhaltavat ihailtavasti yhteen hiileen, jonka seurauksena katsoja ei voi muuta kuin ihmetellä. Loistavia kaikki!

Kokonaisuutena Fight Club on täydellisen nautittava pläjäys. Tarina on äärimäisen synkkä, mutta aah niin kaunis ja vakuuttava. Fight Clubista en keksi mitään huonoa sanottavaa. Loppukohtaus on kaikessa julmuudessaan äärimmäisen komeaa katseltavaa. Elokuvan aikana et pyöri hetkeäkään sohvallasi, vaan seuraat monttu auki elokuvan jokaista äärimmäisen komeata, hienoa kohtausta.

Fight Club on ehdottomasti yksi maailman parhaista elokuvista. Tästä asiasta on turha keskustella.

In Tyler we trusted.

nimimerkki: Jakke 29

Pisteet:
Arvosteltu: 17.06.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Jakke 29
Käyttäjä
5 arvostelua

"Where is my mind?"

Juuri tuohon kysymykseen Fight Club vastaa, mutta ei sanoilla, vaan teoilla. Fincherin uran tähän mennessä onnistunein teos on väkivaltainen, röyhkeä ja testosteronia uhkuva sysimusta satiiri. Ja nämä kaikki ovat hyviä puolia. Huono puoli on se, että se loppuu.

Nimeämätön päähenkilö kohtaa Tyler Durdenin ja hiljalleen seuraa maan/maailmanlaajuisen miehisen vapautumisen syntyä. Moderni mies on heikko ja alistettu, vaikka agressiivisuus on pinnan alla. Tappeluklubi ratkaisee sosiaalisen valheen ja tunteettomuuden antamalla fyysistä totuutta ja tunnetta: raivoa ja kipua.

Näyttelijöiden suoritukset ovat mestarillista työtä. Pitt ja Norton eivät kilpaile showsta, vaan tekevät yhteistyötä nostaen aina toisen tärkeämpään asemaan. Tyypeillä on työ hallussa ja Carter hoitaa taustahahmon työnsä osaavalla otteella. Käsikirjoitus on silkkaa volframiterästä ja osuu suoraan hermoon kuvauksen ollessa synkkä, vetinen ja samalla tarkkaileva. Fincher on liittänyt suunnattomasti pieniä vitsejä ja kikkoja kuvaukseen, joiden bongaamisessa menee tiedonkin kanssa pitkä aika.

Ainoa pieni miinus, minkä tällaiselle elokuvataiteen mestariteokselle voi antaa on se, että keskivaiheilla tarina tuntuu hieman laahaavan, ennen kuin se taas saa otteen, mikä ei hellitä edes lopputekstien aikana.

Lyhyesti sanottuna mestariteos. "In Tyler we trust."

nimimerkki: Jurpo

Pisteet:
Arvosteltu: 19.05.2004
Katsottu: VHS

Arvostelija

Jurpo
Tähtääjä
263 arvostelua

David Fincher on yksi nykypäivän parhaista ohjaajista. Sen huomaa viimeistään, kun katsoo Fight Clubin. Homman juoni on sellainen, että kun äijä (Norton) ei saa unta, tarvitsee hänen käydä öisin syöpäkokouksissa, vaikkei hänelle ole tautia. Oman kämpän räjähdettyä hän tapaa baarissa Tylerin (Pitt), jonka luokse muuttaa asumaan. Pojat huomaavat, että he pitävät tappelusta parkkipaikalla, jonne ilmestyy pian lisää väkeä. Kohta on jo perustettu oma tappelukerho eli Fight Club.

Ensi kertaa, kun näin tämän, pidin sitä sekavana ja huonona. Nyt oli aika tarkastaa se uudelleen DVD:nä. Fight Club kuuluu siihen pieneen sarjaan elokuvia, joita katsellessa ei haluaisi leffan loppuvan. Koko ajan synkkä fiilis, kaunistelematon ja rehellinen käsikirjoitus pitävät mielenkiinnon yllä. Lisäksi Nortonin, Pittin ja Bonham Carterin loistavat roolityöt yhteenlaskettuna Fincherin synkällä ohjauksella on yhtä kuin viiden tähden ansaitseva elokuva.

DVD päästää Fight Clubin ansaitsemiinsa oikeuksiin. Dolby Digitalille miksattu ääniraita käyttää hyvin koko kanavatarjontaa hyväkseen. Erityismaininnan ansaitsee takakanavien käyttö, joissa soi lähes koko ajan mitä ihmeellisimmät efektit.

nimimerkki: Viisas

Pisteet:
Arvosteltu: 15.05.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Viisas
Käyttäjä
100 arvostelua

Mies pyytää toista lyömään itseään ja toinen lyö. Kohta lyöjiä on jonossa odottamassa vuoroaan päästä runtelemaan toista tuntematonta ihan vain siksi että se on kivaa. Psykopaattien väkivallanhimo ei tietenkään lopu pieneen poskensilittelyyn vaan luvassa on vielä pahempiakin tempauksia.

Tuohon asti oli vielä helppo pysyä juonessa mukana, mutta tuosta eteenpäin asiat monimustaistuvatkin. Ainakin sen verran että katsoja hetkeksi huomaa miettivänsä mitä ruudulla juuri tapahtui. Sitten loppuosa meneekin taas ihan itsestään.

Kyllähän elokuva kieltämättä yllätti tietyssä vaiheessa, mutta ihan pelkkä yllätyksellisyys ei riitä tämän parempaan arvosanaan. Ehkä en vain kuulu elokuvan kohderyhmään, koska minusta tämä ei toisellakaan katselukerralla ollut mitenkään erikoinen filmi.

Pisteet:
Arvosteltu: 05.11.2003
Katsottu: DVD

Arvostelija

Jaqqe Nakuttaja
Vieras

Yllätyksiä täynnä oleva leffa!! Kaikki alkaa niin harmittomasti ja loppuu niin näyttävästi! Kertomus elämäänsä kyllästyneestä konttorirotasta ei kuulosta kovinkaan huokuttelevalta. Mutta lisätään sekaan paljon mielikuvitusta, paljasta pintaa, testosteroneita, armeija sekä aimo annos hyvää saippuaa niin et saa silmiäsi irti ruudusta!

Useimmat elokuvat nykyään ovat niin tyypillisiä ja juonet niin ennelta-arvattavia! Hyvät elokuvat ovat niitä jotka yllättävät katsojan ja osaa pitää hymyn yllä! Sen on Fight Club osannu tehdä taidokkaasti! Se osaa yllättää katsojaa viellä viime hetkilläkin ja huumori on sanoin kuvaamatonta, ehkä joissain hetkin hieman omaperäistä ja sairastakin, mutta kuka väittää että kaikki ihmiset sitten olisi niin terveiltä kuin he ensin näyttää!

Brat Pittkin suoriutui erikoisessa osassaan mainiosti. Ainahan jätkä on kaunista katseltavaa, mutta tällä kertaa hän sai ainakin minun mielenkiintoni kohdistumaan enemmänkin henkilön seuraavaan tempaukseen, kuin hänen upeaan sixpäkkiinsä.

Elokuvan ehdottomasti parhaimpia yksityiskohtia oli pääosanhenkilön, Edward Nortonin, omat ajatukset joita hän jakoi katsojan kanssa. Oli kiintoisaa ja hupaisaa kuulla jätkän ajatuksen kulkua ja hänen mietteitään maailman menosta! En ole vastaavaan leffaan viellä törmännyt mutta sitä odotellessa tämä kuuluu ehdottomasti minun suosikkivideokokoelmiini ja voin sitä suositella lämpimästi muillekin jotka kaipaavat jotain hieman erillaista!

Nimimerkki: tykittäjä

Pisteet:
Arvosteltu: 19.11.2002
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

tykittäjä
Vieras

Tämä olisi voinut olla tavattoman huono kyhäelmä. En parhaalla tahdollanikaan pysty haukkumaan ko. elokuvaa. Sen yrittäminen suorastaan tuottaa tuskaa. Turhan miehiseltä maailma paikoin vaikuttaa, mutta mitäpä siitä. Kaikki toimii, se on tärkeintä.

Fight Club on taatusti 90-luvun paras elokuva, mutta samalla variaatio Terry Gilliamin Brazilista. Siinä missä Gilliam turvautui 80-luvulla surrealistiseen huumoriin, Fincher pyrkii realismiin. Kumpikin ratkaisu konttorirotan kasvutarinassa toimii loistavasti.

Näyttelijätyöt ovat kauttaaltaan onnistuneita. Jopa Brad Pitt vaikutti vaihteeksi ilahduttavan hyvältä.

Pisteet:
Arvosteltu: 23.09.2002
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
636 arvostelua

David Fincher aloitti ohjaajan uransa mainosten ja musiikkivideoiden tekemisellä. Ensimmäinen pitkä elokuva oli Alien 3 (1992), jonka ohjaajaksi hänet valittiin Renny Harlinin kieltäydyttyä. Fincherin seuraava ohjaustyö Seven olikin jo valtaisa menestys. Se teki teki hänestä ohjaajan Hollywoodin A-sarjaan, missä hän on toistaiseksi myös pysynyt.

Fincherin vuonna 1999 ohjaama Fight Club perustuu Chuck Palahniukin romaanin. Siitä on käsikirjoituksen on muokannut Jim Uhls.

Elokuvan kertoja Jack (Edward Norton) on ahdistunut. Työelämä on pelkkää tyhjänpäiväistä toimistorutiinia eikä vapaa-aikaan kauheasti tuo helpotusta huoneiston täyttäminen Ikea-katalogin koko mallistolla. Hän kärsii unettomuudesta ja tuijottelee yökaudet TV-shopia puolinukuksissa.

Jack pyytää lääkäriltä pillereitä tuskaansa mutta tohtori määrääkiin hänet syöpäsairaitten kokouksiin, koska siellä näkee ”todellista tuskaa”. Tämä tuntuukin auttavan, ainakin hetkeksi. Näissä tapaamisissa hän törmää Marlaan (Helena Bonham Carter), jolla tulee olemaan iso merkitys Jackin elämässä.

Jackin elämästä tuntuu kuitenkin yhä puuttuvan jotain. Kaivattua lisäpotkua tulee kun hän tapaa saippuakauppias Tyler Durdenin (Brad Pitt), joka tuntuu olevan kaikessa Jackin vastakohta. Tylerin mielestä nykyajan miehen ongelma on se, että ei enää ole sotia, joissa voisi taistella niin kuin isät ja isoisät tekivät. Elannon hankkimiseksi ei tarvitse fyysisesti ponnistella. Soturiksi ja metsästäjäksi luotu ihminen onkin vain kuluttaja ja shoppailija, joka tekee tyhjänpäiväistä työtä päästäkseen vapaa-aikana kuluttamaan rahansa tarpeettomiin asioihin. Tylerin mielestä tämä tukahduttaa ihmisen villin puolen. Hän haluaa perustaa Jackin kanssa kerhon, jossa aggressiot voidaan purkaa luonnollisesti, nyrkkitappeluissa. Tappelukerhosta tulee valtava menestys, ja jonkin ajan kuluttua Tylerillä on jo isommat kuviot mielessään.

Fight Club on terävä satiiri nykypäivän yhteiskunnasta, jossa tunteet on tukahdutettu. Syöpään sairastunut Bob (Meat Loaf) pystyy purkamaan tunteitaan avoimesti vasta kun pallit on leikattu irti ja hänelle alkaa kasvaa tissit. Toinen syöpäsairas, nainen nimeltä Chloe, uskaltaa puhua avoimesti seksistä vasta kun hän on kuolemaisillaan.

Elokuvan tappelukohtaukset ovat todella brutaaleja. Ne menevät täysin överiksi. Todellisuudessa kukaan ei moisen mäiskeen jälkeen olisi hengissä. Fight Clubin tappelupukarit sen sijaan menevät seuraavana päivänä töihin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Korkeintaan silmä on mustana ja poskihammas vähän heiluu.

Elokuvan väkivaltaisuutta on voimakkaasti kritisoitu. Mutta sitä ei mielestäni ole tarkoitettukaan realistiseksi, eikä elokuvassa ole sen enempää väkivaltaa kuin vaikka Jackie Chanin tai Jean-Claude Van Dammen elokuvissa. Vastaavanlaista nyrkin ja monon heilutusta tulee nykyään joka tuutista. Silti Fight Club on herättänyt enemmän kohua. Tämä on surkuhupaisaa, koska juuri Fight Clubin kaltaiset elokuvat herättävät miettimään väkivallan perimmäisiä syitä. Samanlaisen "tapetaan viestintuoja" -ilmiön joutuivat kokemaan aikoinaan myös elokuvat Kellopeli appelsiini tai Syntyneet tappajiksi.

Visuaalisesti Fight Club on tyrmäävän komea jo alkuteksteistä. Kamera liikkuu tavalla johon ei normaalisti ole totuttu: se menee seinien ja pään läpi. Elokuvassa käytetään paljon takaumia, mikä sinänsä ei ole uutta, mutta niissäkin on omaperäinen ja hauska ote.

Edward Norton on roolissaan erinomainen, ja hän on elokuvan varsinainen päähenkilö eikä Brad Pitt, niin kuin mainosten ja alkutekstien perusteella voisi luulla. Pitt on omalla tavallaan vakuuttava, mutta hänen esittämänsä Tyler on hahmona yksituumaisempi kuin Nortonin esittämä Jack.

David Fincher on ohjaajana kiistaton lahjakkuus, mutta Fight Clubissa on omat ongelmansa. Se tuntuu toimivan vain provokaation tasolla, iskuna katsojan kasvoihin. Siinä jaksetaan meuhkata ihmisen primitiivisestä puolesta, mutta se ei tarjoa mitään älyllistä vaihtoehtoa, jota nimenomaan jää kaipaamaan. Tästä asiasta olisi mielenkiintoista vääntää kättä David Fincherin kanssa. Siis henkisesti.

Jussi Huhtala

Pisteet:
Arvosteltu: 15.09.2002
Katsottu: DVD

Arvostelija

Vieraileva stara
Vieras

Aivan käsittämättömän upea elokuva. Ensimmäisen kerran näin sen VHS:nä, joka jo silloin teki suuren vaikutuksen, ja lisäsi uskoani herraan nimeltä Brad Pitt, josta en olisi ikinä uskonut löytäväni positiivista sanottavaa. Toisella katselukerralla olin pudota tuoliltani. Nyt osasi katsella näyttelijäntöitä tarkemmin kun tiesi loppuratkaisun. Hyvin he ekalla kerralla osasivat kusettaa mitä tuleman pitää, hyvin he osasivat nyt taas paljastaa hienosti näytellyillä eleillään, ilmeillään ja puhetyyleillään mitä loppufilmistä alkaa tulla ilmi. Näköjään tätä filmiä pystyy katsomaan monelta eri kantilta ilman että se menettää hienouttaan.

Pidän paljon sopivasti skitsofrenisista ja muuten vaan seoista elokuvista, joita katsoessa pitää jo vähän miettiäkin, mutta en olisi uskonut vielä aikaa sitten että Hollywoodissakin tällaista tuotetaan. Vaikka varmasti on aina osattukin. Kyllä tästä aineksia löytyy vaikka ihan perus USA-Action-friikillekin, mutta tietenkin omiaan nostamaan leffan taiteellista arvoa on käyttää hieman aivoja aistimiseen, ja seurata tarkasti loppua kohti vain upeammaksi menevää ohjaus -ja näyttelijäntyötä. Ja myös nättejä visuaaliefektejä.

Hienoissa fiiliksissä leffan jälkeen on vaikea sanoin kuvata tämän pätkän aiheuttamia tunteita, mutta sen voi sanoa, että liian monimutkainen tämä ei ole, mutta ei todellakaan perus-viihdettä perus-perheelle perus-lauantai-iltana. Esimerkiksi Dario Argenton Stendahl Syndrome oli kaikessa skitsofreenisyydessään ja hulluttelussaan jo liian sekava, josta ei enää oikein osannut nauttia. Mutta nythän puhunkin Fight Clubista, joka on ihan oma asiansa. ;)

Nyt kuitenkin kipinkapin vuokraamaan tai vaikka ostamaan tämä jos ette ole jo nähneet, niin pääsette toteamaan löysittekö tekin saman selittämättömän fiiliksen tästä mestariteoksesta.

Nimimerkki: zOpinox

Pisteet:
Arvosteltu: 11.07.2002
Katsottu: VHS

Arvostelija

zOpinox
Vieras