”Miten hyvin voit tuntea itsesi, jos et ole koskaan tapellut” -Tyler Durden.
Elokuva kertoo miehestä (Edward Norton), joka kärsii unettomuudesta. Hän huomaa saavansa nukuttua kuunneltuaan muiden ongelmia, jolloin hän ilmoittautuu erilaisiin tukiryhmiin (muun muassa kivessyövän tukiryhmään). Liikematkallaan hän tapaa erikoisen persoonan ja saippuakauppiaan Tyler Durdenin (Brad Pitt). Kun päähenkilön asunto palaa, hän muuttaa Tylerin luokse ja he alkavat pitää erilaisia ”tappelukerhoja”. Juoneen sekoittuu myös Marla Singer (Helena Bonham Carter), joka mutkistaa miesten välejä. Durden muuttaa tappelukerhon runteluprojektiksi, johon koulutetaan tappelukerhon jäseniä. Runteluprojektista muodostuu koko Yhdysvaltoja koskeva haitta.
Fight Club perustuu Chuck Palahniukin vuonna 1996 julkaistuun samannimiseen romaaniin, josta Jim Uhls on taikonut rankan ja särmikkään kertomuksen, jota David Fincher ohjaa kultaisesti omalla tavallaan. Elokuva on myös lainannut elementtejä scifin ja fantasian osastoilta, ja satiirikin on paljon esillä, jota osataan käyttää rohkealla asenteella. Tappelut ovat äärimmäisen brutaaleja ja realistisia, eikä niissä vertakaan säästellä. Niistä myös muodostuu elokuvan ydin ja onnistunut elementti.
Fincher on valinnut rooleihin todella kiinnostavia nimiä. Nortonin ja Pittin välinen kemia on kerrassaan särkymätöntä materiaalia ja he molemmat tekevät uriensa maagisimmat suoritukset. Molemmille olisi voinut antaa elokuvasta Oscar-ehdokkuuden. Bonham Carter tekee ihan ok suorituksen, mutta välillä hän alkaa käydä tylsäksi, koska osa ajasta menee pelkäksi ylinäyttelemiseksi. Jared Leto ja Meat Loaf tuovat lisää energiaa tappelukerhon jäseninä tekemällä tyrmäävän onnistuneet roolit.
Elokuva oli ehdolla parhaiden äänitehosteiden Oscar-palkinnon saajaksi vuonna 2000, mutta hävisi Matrix-elokuvalle.
Kokonaisuutena Fight Club hakkaa kaikki muut elokuvat kovalla kädellä, mutta on paljon muutakin kuin väkivaltaa, sekä on vielä kaiken lisäksi David Fincherin show alusta loppuun. Yksi maailman parhaista elokuvista omalla listallani, sekä Fincherin uran merkkipaalu Seitsemän -elokuvan lisäksi. Katsottuani elokuvan yksi asia jäi epäselväksi: Koska kertoja ja Durden olivat ”sama henkilö”, niin oliko Tyler myöskin pelkkää kertojan mielikuvitusta?
