Etusivu › Foorumit › Leffat yleisesti › Animaatioketju
- Tämä aihe sisältää 4 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 6 päivää, 22 tuntia sitten
Brutus toimesta.
-
JulkaisijaArtikkelit
-
-
17.03.2025, 21:04 #154438
Brutus
OsallistujaMiten saatoinkaan unohtaa tällaisen tuiki tarpeellisen ketjun? Eli kaikenlaista keskustelua animaatiosta, eli leffat, sarjat, lyhärit ym. tai jos vaikka sattuu itse sellaisia tekemään. Kaikki käy.
Tällä hetkellä tulee samanaikaisesti luettua ja katsottua Beastarsia mangana ja sarjana sekä makusteltua, kuinka hienoa ja omintakeista kamaa kyseinen tuotos onkaan: harvoin missään animessa käsitellän yhtä avoimesti esimerkiksi rasismia. Manga menee vielä enemmän ja syvemmin kaikenlaisiin yksityiskohtiin, joten lukemalla tuosta avautuu vielä kaikenlaisia mielenkiintoisia twistejä, tai ehkä lukemiseen on vain helpompi keskittyä. Säästän viimeisimmän kauden yksityiskohdat arvostelua varten.
Kolmannen kauden alkuvideo on sarjan perinteitä kunnioittaen aivan huikean hieno ja kaikkea muuta kuin kaavoihin kangistunut. Eihän tällaiseen sarjaan nyt välttämättä tarvitsisi jotain stop motionia, paperinukkeja, tietokonegrafiikoita ja käsinpiirrettyä sotkea yhteen ja heittää päälle vielä jotain tosi svengaavaa big band -musiikkia, mutta tekijät jostain syystä päätyivät näin tekemään. Itsellä on jatkuvasti vaikeuksia jatkaa alkuvideota pidemmälle, koska sitä tulee kelattua jatkuvasti takaisin.
-
11.04.2025, 18:18 #154595
Brutus
OsallistujaHarmillisesti aprillipäivästä on jo toista viikkoa, sillä muuten voisin käyttää tarkoitukseen hyväkseni erään kotimaisen taiteilijan näkemystä Muumilaakson tarinoista John Carpenterin ohjaamana tieteiskauhuelokuvana. Tuota on tullut naurettua muutaman kaverin kanssa jo tovi. Tuo on melkein yhtä hyvä kuin se parin vuoden takainen aprillipila “arkistoista löytyneestä ennestään tuntemattoman Visa Mäkisen ohjaaman animaatioleffan pätkästä” mihin oli oikeasti animoitu kymmenisen sekuntin verran jotain sattumanvaraista skeidaa.
-
03.07.2025, 20:12 #154921
Brutus
OsallistujaKun nyt Don Bluthista on muutenkin viikon verran puhuttu, niin pannaas vielä pöytään Donin tekemät videopelit yhdessä paketissa: eli Dragon’s Lair, Dragon’s Lair 2 ja Space Ace.
Yksinkertaisena ideana näissä peleissä oli, että pelaaja katsoo käytännössä Donin studion animoimaa leffaa, ja aina ruudun välkähtäessä täytyi painaa nappia tai Dirk the Daring saa köniinsä, liiskautuu tai räjähtää muuten humoristisella tavalla kappaleiksi. Jos halusi nähdä game overin jälkeen leffaa pidemmälle, piti tietysti syöttää koneeseen lisää kahisevaa.
Dragon’s Lair kakkosesta Don on itse kertonut, että se oli yksi miehen uran hauskimmista projekteista. Koko jutun ideana oli vetää niin luovalla tavalla överiksi, että pelaajat unohtaisivat hämmennykseltään keskittyä pelaamiseen, ja Donilla jos kenellä tunnetusti mielikuvitusta piisaa.
-
04.07.2025, 10:22 #154923
Brutus
OsallistujaLisää Don Bluthia.
Bluthilla oli 90-luvun alkuvuosilta peruutettu originaali projekti, josta valmiiksi tuli vain parin minuutin pituinen alustava promootioklippi.
Taattuun Donin tyyliin Jawbreaker on jälleen hienosti animoitu pätkä lennokkaalla ja hauskalla fantasiakonseptilla. Erityisesti hahmojen “pff”-äänteen animaatio kielen kanssa näyttää hauskalta.
-
06.07.2025, 10:03 #154933
Brutus
OsallistujaDonin käsistä on vuosien varrella tullut pari musiikkivideotakin.
Xanadussa Bluthin tiimi animoi lyhyen kohtauksen ELOn musiikin tahtiin. Samaisen kohtauksen innoittamana tehtiin musiikkivideo myös Scissor Sistersille.
Don Bluth suunnitteli Tähkäpään tarinasta seuraavaa leffaansa heti Pikku pingviinin jälkeen, siihenkin olisi Barry Manilow kirjoittanut musiikit. Studio kuitenkin meni nurin, ja Don siirtyi Foxin leipiin. Tuo lyhyt musavideon pätkä antaa vähän osviittaa, miltä Donin leffa olisi ilmestyessään voinut näyttää.
-
-
JulkaisijaArtikkelit
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.