Eilen kuuntelin klassillista musiikkia, mutta en kovin pitkään. Sunnuntaina katselin ja kuuntelin Teemalla esitetyn Kaija Saariahon oopperan Innocence. Kertoo koulusurmasta. En suosittele koulusurmaa, mutta ooppera on ihan mielenkiintoinen, sitä voin suositella. Moniääninen tarina, Sofi Oksasen libretto.

Viime aikoina olen kuunnellut Jessie Waren That! Feels Good-levyä, olen hieman pettynyt kun se ei ole niin hyvä kuin edellinen levy oli, mutta toisaalta hyvät biisit ovat todella hyviä.
Olen myös kuunnellut Sophie Ellis-Bextorin levyä HANA. Se oli pettymys myös, enemmän kuin Jessien. Fillereitä/keskinkertaisia biisejä on enemmän kuin normaalisti, mutta jotkin biisit on huippuja.
Minulla on kirjastosta lainassa kirja joka kertoo Kerrang-lehden (jota en ole koskaan lukenut) historiaa. Siinä on myös lehden toimituksen tekemä lista kultakin vuodelta lähtien vuodesta -82 jossa kultakin vuodelta he ovat valinneet vuoden 10 parasta rock-levyä. Viikon verran olen kuunnellut, tänään pääsin viimein vuoteen -83. Kyllä se tästä!

Työskentelen osa-aikaisesti henkilökohtaisena avustajana, ja yksi asiakkaistani tykkää kovasti hevimetallista. Kävimme eilen Hyvinkään rock-festareilla, missä esiintyivät muun muassa Lördi, Steven and the Seagulls ja Pantera. En itse ole mikään festari-ihminen, ja eilen sattui lisäksi olemaan todellinen koiranilma. Satoi ja oli muutenkin kylmä, joten en saanut elämyksestä kauheasti irti.

Ainoastaan Panteran esitys lämmitti vähän lähinnä Phil Anselmon lauluäänen ja karisman ansiosta. Kun Anselmo huusi, se kuulosti mahtavalta. Kun Anselmo lauloi melodioita, se kuulosti aivan kauhealta. Keikan loppupuolella tuli Black Sabbathin ”Planet Caravan”, joka oli kai tarkoitettu tunnelmalliseksi ja unenomaiseksi hetkeksi ennen loppuhuipennusta (”Walk”, ”Cowboys from Hell”). Laulusuoritus meni täysin nuotin vierestä, ja kävinkin biisin aikana palauttamassa kaljatölkkejä, joista maksettiin muhkea 1 €:n pantti. Tienasin tällä tavalla 25 euroa ylimääräistä, vaikka siellä taisikin olla joku sääntö, jonka mukaan yksi henkilö sai palauttaa enintään 5 tölkkiä, mutta milläs sellaista valvoo kun palautuspisteitäkin oli useampi.

Kummastusta herätti myös Anselmon asukokonaisuus: ei kenkiä, šortsit ja lyhythihainen turtleneck. Viimeisen biisin jälkeen Anselmo totesi, että onpas täällä kylmä (Suomen kesä klo 24) ja että mä alan olla jo aika vanha mies, lauloi (jälleen nuotin vierestä): ”and she’s buying a stair-fucking-way…” ja poistui lavalta.

Työpäivästä tuli sangen pitkä (lähes 17 tuntia), eli heräsin vasta noin tunti sitten. Tällä hetkellä kuuntelen Pääkallon ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa pitkäsoittoa, joka kantaa yhtyeen nimeä. Kyseessä on rautalankaa ja kauhurokkia yhdistelevä orkesteri. Konsepti on niin omaperäinen, ettei selkeää vertailukohtaa ole ihan helppo löytää. Musiikkityylissä on ehkä jotain samaa kuin Viikatteen varhaistuotannossa, ennen kuin yhtye siirtyi iskelmämetalliin. Sanoituksista tulee mieleen Kummitus.

(Tarpeeton viesti. Poistakaa.)

Minä kuuntelin näin juhannusaattoaamuna Vesa-Matti Loirin levyn sarjasta 20 suosikkia, nimenä Lapin kesä. Olen näköjään ostellut sarjaan kuuluvia levyjä useampia. Eilen kun oli ukkosta, päätettiin, että tv:tä ei ainakaan aukaista, mutta jotain viihdykettä piti olla, joten vaimon kanssa kuuntelin musiikkia. Vaimo sai valita ekana mieleisensä kuunneltavan, se oli joku Poets of the Fallin levy. Kuuntelin ihan sujuvasti. Minä valitsin seuraavaksi Juha Vainion 20 suosikkia, nimeksi oli annettu Albatrossi. Kuuntelin tietysti lähinnä sanoituksia. Pienet itkut pihautin, kun soi Sellaista elämä on. Siinä on sanoitus tosiaan mestarillinen, arkinen sanonta on sovitettu iskelmään upeasti. Pidän sitä Vainion parhaana lauluna. Sitten kuunneltiin vielä joku levy, mutta olin niin päissäni, etten muista siitä mitään.

Tänään, kun olin kuunnellut sen Veskun levyn – lienekö sitä ennen kuunnellutkaan – laitoin ministereoitten pesään Erkki Junkkarisen 20 suosikkia. Sen nimeksi oli annettu tietysti Ruusuja hopeamaljassa. Meillä oli 1970-luvulla sen niminen c-kasetti ja minua vähän jurppi, kun tällä levyllä ei ole Iisveden kutsua, jota pidän Junkkarisen parhaana. Yritin laulaa joitakin lauluja mukana, mutta olivat näköjään muuttaneet säkeistöt toiseen järjestykseen…

Seuraavaksi ajattelin kuunnella Hectorin 20 suosikkia, myös Hectorin ja Tommy Tabermannin yhteistyönä valmistunut Ruusuportti odottaa vuoroaan. Siihen on Tabermann suomentanut Dan Anderssonin runoja kuten Veli Joakim, Luossan kerjäläinen osv. Otin esille Hurriganesin levyn Roadrunner, saa nähdä jaksanko kuunnella. Ehkä sitten kun kaasujalka jo vipattaa. Levyhyllyä selatessa löysin vielä Juice Leskisen kahden levyn koosteen nimeltä Kautta aikain. Näkyy sisältävän tuttuja ja vähemmän tuttuja piisejä. Juuri nyt kuuntelen kun vaimo tiskaa lounasastioita. Minulle oli kaslerpihvejä. Söin kaksi, kuulemma voin syödä loput vaikka voileivän päällisinä.

Miihkalin tekstistä tuli mieleen, että pitäisikö olla festari-ketju?

Itse olen viime päivinä kuunnellut Tasmin Archerin kappaletta ”Sleeping Satellite”. Olen sen olemassaolosta ollut tietoinen jo aiemmin, mutta innostuin toden teolla vasta nyt. Hieno ja omaperäinen kappale, joka mielestäni edustaa näiden 90-luvun alun pop-soul-funk-elektro-viritelmien (Level 42, The Brand New Heavies, Incognito jne.) selvää kärkeä. Jännää on pohtia sitäkin, että Archer oli kappaleen julkaistessaan nuorempi kuin minä nyt, mutta nykyään jo likipitäen eläkeiässä. Archer oli muuten duunaritaustainen ja oli ennen muusikonuraansa työskennellyt teollisuustöissä ja kirjurina.

Aikakoneen debyyttialbumihan se tuossa taas käytettynä cd:nä pauhaa. Jälleen kerran. Tämän kuuntelusta on tullut lähes pakollinen toiminto kerran viikossa siitä asti kun sen ostin. Parin vuoden aikana ”elämäni mullistaneiden” albumeiden määrä on valtava, mutta tämä on ehkä vaarallisimmin koukuttanut. Pelkkää killeriä eikä yhtään filleriä. Lähipäivinä luvassa lisää musiikkipölinöitä – pysykää siis kanavalla.