Kukapa ei olisi joskus miettinyt, miltä parodia tositeeveestä näyttäisi. Tai ehkäpä ei. Naurettavaksi ja surkuhupaisiksi kehittyneet tositelevisiosarjat tuskin suurta kolausta maineelleen saavat, vaikka kovin dokumenttiparodia Confetti (2006) yrittääkin.
Ivallinen mukaelma esittelee Confetti-muotilehden, joka julistaa kilpailun omaperäisimmistä hääideasta. Ainoat naurua kiihottavat vitsit pyörähtävätkin valintatilanteessa, jonka läpäisevät pariskunnat herättävät lähinnä kauhua tuomariston ”päätoimittajan ja omistajan” kasvoilla. Tennis- musikaali- ja naturistihäät saavat toteuttajikseen määrääviä sukulaisia, avioliittoterapeutteja sekä kaksi reilusti homoa ammattisuunnittelijaa.
Akilleen kantapäätä etsiessä
Pilkka ei osu kenenkään nilkkaan, sillä käsikirjoittajan ja ohjaajajan vastuualueista huolehtiva Debbie Isitt on unohtanut jotain hyvin tärkeää. Tositelevisio on jo omasta puolestaan parodiaa, jonka tuottajat ovat joko vakavissaan tai pilke silmäkulmassa valmistaneet. Vaikeus keksiä uusia ivallisia näkökulmia jääkin vähäiseksi, mikä johtaakin enemmän huvittuneeseen kuin hervottomaan katselukokemukseen.
Kiinnostavampaa onkin seurata yllättävän aidon tuntuisia henkilöhahmoja, jotka löytävät etsimänsä vastaukset rakkauselämän ja avioliiton kinkkisimpiin kysymyksiin. Tositelevisioon verrattuna Martin Freeman, Robert Webb ja kumppanit ovat sympaattisempia ja tavanomaisempia kuin yksikään muka todellinen povipommi tai adonis, joita tuottajat kopioivat monistushuoneessa uuteen treffiohjelmaansa.
nimimerkki: Martin van Wetten
