Lainvalvoja

Joku

Kyllä brittiläinenkin ohjaaja osaa westernin tehdä, sen Michael Winner osoittaa kyllä Lawmanilla ja vuotta myöhemmin myös Chato’s Landilla. Siinä missä Lawmanin juoni murhan tehnyttä koplaa hakemaan tulleesta sheriffistä on melko perinteinen, niin sen hahmot ei olekaan ihan niin yksioikoisia. Leffan tarina on hidas ja jopa melankolisia sävyjä saava, eikä se anna mitään kovinkaan tyydyttävää lopputulemaa mikäli odottaa perinteistä lännenelokuvaa. Lawman onkin enemmänkin 70-luvun edetessä tutuksi tulleen ”revisionistisen lännenelokuvan” lapsukaisia. Sankarit on kyseenalaisia ja kulahtaneita tappohommissa ryvettyneitä ukkoja, pahikset ei välttämättä pursua selittämätöntä pahaa ja ammuskelut on lyhyitä hetkiä mutta realistisen rujoja ja verisiä. Tosin täytyy sanoa, että vanha kunnon ”maaliveri” ei näytä kovinkaan hyvältä tänäpäivänä katsottuna. Hidasta ja raadollista tarinaa tukee hyvin onnistuneet roolisuoritukset kokolailla kaikilta elokuvassa esiintyviltä näyttelijöiltä. Erityisesti Burt Lancaster on jälleen kerran kovassa vedossa, kuten monessa muussakin lännenfilmissä. Winnerillä ja Lancasterilla oli ilmeisesti aika paljon erimielisyyksiä ja kränää kuvauksissa, mutta eipä se lopputuloksessa näy. Elokuva on myös kuvattu upeasti ja kauniissa maisemissa, kuten lännenelokuvat usein on.

Toimii taatusti mikäli 70-luvun karummat ja realistisemmat länkkärit on sitä omaa juttua.