Moniko tunnustaa naureskelleensa joskus kaiken maailman Star Trekkien huvittaville hahmoille ja näkemyksille avaruusmömmöistä? Itselleni ainakin kyseiset seikkailut haalaripukeisten ja oudonnäköisten komentosiltahemmojen parissa ovat olleet täynnä tahatonta huumoria. Niinpä tuntemattomamman ohjaaja Dean Parisotin Galaxy Questin kohdalla epäilykset olivat suuret: kuinka tehdä parodiaa näin hankalasta alasta? Elokuvailtahan saattaisi olla tuskan ja huonojen vitsien täyttämä.
Kunnialla Galaxy Quest kuitenkin puskee ruudulle, ja tekee sci-fille sen, minkä Mel Brooks ja Leslie Nielsen tekivät vampyyrileffoille vuonna 1995: vääntää aiheensa niin kärjistetyksi, että katsoja ei voi ylilyöntien kohdalla kuin nauraa. Äänenpainot, asusteet ja kliseet pakkautuvat tiiviiksi parodiapaketiksi, ja yllättäen perinteisestä ei-näyttelijöiden-leffasta kasvaa konkarijoukko Allen, Weaver & Rickmanin käsissä todellinen näyttelijöiden näytös. Karisma oikein hehkuu ruudusta kohti katsojaa.
Alan Rickman vetäisee osansa taas niin loistavasti, että viimeistään nyt minun on tunnustauduttava tämän nasevaäänisen näyttelijän faniksi. Vanha kunnon Sigourney Weaver hohtaa ruudulla kauniimpana kuin koskaan (joskin pöljässä roolissa). Harva uskoisi S. Weaverin olleen Galaxy Questin aikaan jo 50-vuotias! Tim Allenia en sen sijaan ole koskaan pitänyt mitenkään erikoisena tapauksena, mutta asenteella tämä rooli hoituu. Nimettömämpi sivujoukko loistaa sekin avaruuspuvuissansa, ja ainakin Enrico Colantonin suoritusta on hehkutettava.
Stoori alkaa siitä, kun jo edesmenneen sci-fisarjan näyttelijäkaarti kokoontuu heitä palvovan nörttijoukon eteen muistelemaan sarjan menestystä. Näyttelijöiden yhteishenki on varsin toraisaa ja kaukana siitä mitä sarjassa aikoinaan. Suosion hiipuminen huolettaa kaikkia, ja komentaja Peter Quincy Taggartin (Allen) saama huomio herättää kateutta muissa. Tietysti oudon fanijoukon seassa on myös oikeita avaruusolentoja, mutta he eivät erotu friikeistä mitenkään. Niinpä seuraavana päivänä (krapulainen) Taggart suostuu lähtemään näiden mukaan alukselle luullessaan, että kyse on tavallisesta promokeikasta. Edes näiden thermialaisten alieneiden hassu aksentti tai yhden olion puhelaitteen rikkoutuminen (mainiota!) eivät tuo totuutta ilmoille – ennen kuin avaruudessa. Taggartin palatessa kertomaan asiasta ystävilleen häntä pidetään aluksi hulluna, mutta hetken päästä kateus saa voiton, ja muukin jengi lähtee mukaan keikalle. Avaruudessa joukolle selviää, että thermialaiset ovat vuosikausien ajan seuranneet heidän kulttisarjaansa ja pitäneet sitä dokumenttina. Nyt näiden sankareiden on aika pelastaa maailma laitteistolla, jonka thermialaisväki on rakentanut shown perusteella – ratkiriemukasta! Taggart ei tajua tilannetta kovinkaan hyvin, vaan suostuu hommaan mieluusti. Muu joukko, etunenässä Tri Lazarus (Rickman), ei tahdo suostua tehtävään, mutta niinpä kuitenkin seikkailu alkaa.
Komentaja Peter Quincy Taggartin hahmo on mainio uhrautuvuudessaan ja itserakkaudessaan, ja naisluutnantti Tawny Madisonin (Weaver)ainoina tehtävinä on toistaa kaikki mitä tietokone sanoo ja esitellä muu aika itseään mahdollisimman vähissä/tiukoissa vaatteissa. Siis kepeää sovinistihuumoria naisten asemasta sci-fileffoissa. Rickmanin hahmon Lazaruksen päähine on kliseistä hienoimpia, ja miehistön kuudennen jäsenen ”Rocin” tuska sivuroolissaan on käsin kosketeltavaa: ”Ettekö tiedä, että sukunimetön sankari kuolee aina näissä kohtauksissa?”. Lisäksi ”Avaruusaluksen on hajottava ennen kuin sillä voidaan pelastaa maailma”-klisettä noudatetaan aivan kybällä ja The pig beast on mitä hienoin mörkövastus. Myös thermialaisten taidosta puhua aina vain totta väännetään huumoria tyylikkäästi:
Taggart pyytäessään teleporttausta alukselle: onnistuiko siirto?
Thermialaisten komentaja Mathesar: Onnistui, mutta otuksen (the big beast) sisälmykset kääntyivät ulos, ja se räjähti… =)
Galaxy Quest on (sci-fi)parodian ehdotonta kärkikaartia, ja se yhdistelee hellyttäviä avaruushahmoja ja kliseitä lähes täydellistä ajanvietehömppää luoden. Lasten suosikki E.T.:kin kalpenee thermialaisten ryhmähalauksen rinnalla, ja Tim Burtonin Mars hyökkää!-rainan voi suosiolla unohtaa, kuten myös Evoluution ja surkuhupaisat MIB-väännelmät..
Kapteeni Taggart toteaa kliseisesti alussa ”Vähät resonanssitykeistä, täyttä vauhtia eteenpäin!”, ja tuota asennetta koko leffa noudattaakin: Galaxy Quest rynnii eteenpäin seikkailuhurmoksessa unohtamatta missään vaiheissa kettuiluaan menneiden vuosien William Shatnermaisille hahmoille. Lopetankin tämän arvostelun antamalla parodialle respektipisteitä neljän Berylliumkuulan edestä.
