Ave, maestro. Vankkumattoman mahtavaan tyyliinsä Orson Welles tarttui Kafkaan. Hän ravisteli, tutkiskeli ja murjoikin hiukan. JA vaikka mestarilla oli kukkarossaan tuskin muuta kuin koi nimeltä Matti, hän ei voinut olla tekemättä Kafkan Franzin tekstistä elokuvaa isolla e:llä.
Kafka, kuten fiktiokirjallisuuteen perehtyneet tietävät, kirjoitti hyvin omaperäisiä ja monimutkaisiksikin väitettyjä tarinoita. Se, että Welles piti 1900-luvun aamuruskossa menehtyneen kirjailijan eräästä tuotoksesta näinkin paljon (että teki siitä peräti elokuvan) ei ole ollenkaan ihme. Welles oli omanlaisensa nero, ja neroillahan on ollut tapana nostaa hattua sellaisille, joita tuntevat kunnioittavansa.
Oikeusjutun keskeinen hahmo on herra K (Perkins), kuivakka ja kalpea miehentapainen. Herra K:n loppumattoman tylsä elämä saa käänteen heti rainan alussa, kun poliisit tunkeutuvat hänen reviirilleen kesken rauhallisten unien ja saavat hänet tuntemaan itsensä erittäin syylliseksi. Mitä on tapahtunut, miksi virkavalta vaani herra K:ta ja mitä hän voi lopulta asialle tehdä – näitä asioita selvitellään elokuvan loppuosa. Katsojasta tietysti riippuu, mikä tai mitkä asiat selviävät ja mitkä jäävät repivän mustien varjojen alle.
Welles on onnistunut luomaan Oikeusjutusta kiitettävän kafkalaisesti – sekä kuvallisesti että juonen puolesta – etenevän leffan. Alkuperäistekstin mukaan kaikki ei möngi, mutta se jollakin lailla järkkynyt ja hauras henki, joka on aistittavissa Kafkan teksteistä, on elokuvassa mukana kuin pullossa. Asiassa on huonotkin puolensa. Oikeusjuttua voisi analysoida kuin kokoelmaa abstrakteja taideteoksia, mutta se tietysti onnistuu vain täysin heränneessä mielentilassa. Ja kuten abstrakteja taideteoksiakin, Wellesin elokuvaa on hankala rakastaa (toisin kuin Cameronin Titanicia, Disneyn piirrettyjä tai vaikkapa Burtonin Saksikäsi Edwardia). Tietynlainen sydämellinen tykästyminen voisi olla lähempänä, mikäli Welles olisi kutonut juttunsa tiiviimpään kuosiin ja tuonut herra K:n edes hiukan lähemmäs katsojaa. Asiaa olisi ehkä auttanut, jos pääosassa olisi nähty ”Norman Batesin” sijasta joku muu yhtä kalvakka, mutta vähän vähemmän leimaantunut kasvo. Kokonaisuutena – kiintoisa näkemys monine lakia ja oikeutta kritisoivine yksityiskohtineen.
