Christopher Nolan on tänä päivänä nimi kaikkien elokuvista kiinnostuneiden huulilla. Kun hän 2005 räjäytti potin ja itsensä kaiken kansan tietoisuuteen Batman Begins –elokuvalla, ei suuren kansansuosion saavuttaneen elokuvan jatko-osan ohjaajasta ollut epäillystäkään. Nolanin ote realistisen synkästä Gothamista pitää edelleen, kun lain viittaan pukeutuva koura (Bale, edelleen) käy taisteluun nousevaa rikollisneroa Jokeria (Ledger) vastaan. Soppaa sekoittavat entisestään uutta nousua hakevat mafiapomot, näiden kimppuun käyvä yleinen syyttäjä Harvey Dent (Eckhart, jonka hahmon kohtalo on sarjakuvat lukeneille ja Batman Foreverin nähneille karmaisevan tuttu) sekä ihmissuhdesotkut. Tässä pelissä joutuvat vaakalaudalle entistä enemmän myös syyttäjä Rachel Dawes (Katie Holmesin korvannut ja parempaa työtä tekevä Maggie Gyllenhaal) ja Batmanin liittolaisena poliisivoimissa toimiva James Gordon (Oldman). Vaarassa on loppujen lopuksi tietty koko Gothamin kaupunki, mutta tällä kertaa sen asukkaat tiedostavat vaaran olemassaolon entistä selvemmin, siitä pitävät huolen Jokerin säännölliset videoyhteydenotot.
Hieman tahmeasti käynnistyvä Yön ritari lyö viimeistään vartin kohdalla Batman Beginsissä hukassa olleen korkeimman vaihteen silmään, jolloin hurjaa menoa ja sydämenjyskettä piisaakin katsojalle vielä reipas kaksituntinen. Tekijät eivät hienosti ole epäröineet rikkoa Hollywood-elokuvien kahden tunnin maagista kestorajoitusta, jonka ylittäessään monet ilmeisesti pelkäävät katsojien mielenkiinnon lopahtavan. Nolanin veljesten käsikirjoittama tarina ei kuitenkaan anna katsojalle turhia paineita pituutensa suhteen, sillä ajan kulua ei edes huomaa. Tarinassa piisaa aina joko reipas toimintakohtaus tai ainakin pieni käänne ellei sitten kunnon twisti. Typeriä teknologisia innovaatioita ei kuitenkaan ole maltettu jättää vieläkään muiden leffantekijöiden murheenkryyneiksi.
Käsikirjoituksessa on sen sijaan hallittu roolihahmojen oikeaoppinen käyttö: Jokeri singahtaa alamaailman kärkeen, mutta hoitaa sen tyylillä, jolla kyseinen siirto keskiverron rivirikollisen joukoista voisi olla mahdollinen. Toisen Batmanin perinteisen vastustajan, Kaksinaaman, esiintymistä ei sen sijaan ole turhaan lähdetty revittelemään, vaan pienelle roolille leffan loppupuolella jäämisestä huolimatta tämän tuominen valkokankaalle on onnistunut.
Yön ritari on sinänsä ihan mainiota Batman Beginsiä mainiompi tapaus myös siksi, että loisteliaan pinnan lisäksi siitä löytyy muutakin. Pintakoristetta tarjoavat Lepakkomiehenä mainio Christian Bale ja tämän arkkivihollisena maaninen Heath Ledger, joka ei todellakaan jää pelkästään maskeerauksensa vangiksi vaan aidosti lunastaa varhaiset vaatimukset kuoleman jälkeisen Oscar-pystin saamisesta. Michael Caine tarjoaa Bruce Waynen hovimestari Alfredina paitsi karismaattisen, myös näyttelijätaitoisen esityksen. Hupia tarjoavat psykopaattisen ja entistä hullumman Jokerin nokkelat kommentit (vaikka humoristisuutta on Jack Nicholsonin ajoista korvattu kylmällä laskelmoivuudella) ja surupuolestakin on huolehdittu. Onnellisesta tai saati sitten muuten tyypillisestä Hollywood-lopetuksesta ei voi elokuvan missään vaiheessa olla liian varma, sillä yllätyksiä piisaa katsojalle joka puun ja pilvenpiirtäjän takana. Juuri tämä mahdollistaa myös äkillisesti vaihtuvat tunnelataukset, joita tehostaa jatkuvasti jotain suurempaa lupaileva Hans Zimmerin ja James Newton Howardin tarttuva musiikki. Pinnan alta katsojalle sen sijaan tarjoillaan moralistisia kysymyksiä sankaruudesta sekä erityisesti hyvyyden ja pahuuden rajasta, kun lain palvelijat pyrkivät saamaan Jokerin kiinni keinolla millä hyvänsä. Erityisesti Aaron Eckhart tekee hyytävää jälkeä Harvey Dentin koetellessa puhtoisuutensa rajoja. Tässä sopassa kahtia jakautuneisuus huipentuu konkreettisena Kaksinaamaan.
Vaikka Yön ritari on vauhdikas paketti, josta ei haluaisi paljastaa liikoja, ei se ole silti täydellinen napakymppi. Tarinassa piisaa niin paljon kerrottavaa ja näkökulmia, että se pelkistää Batman Beginsiä inhimillistäneet Gothamin tavalliset kansalaiset yksimieliseksi kasvottomaksi massaksi, ja unohtaa paikoin myös toimintakohtauksissaan koko 30-miljoonaisen väestön olemassaolon. Lisäksi Mission: Impossible ja James Bond –elokuvia on ilmeisesti katsottu vähintään yksi liikaa, sillä Batmanin tempuista ei uskallusta ja varustusta puutu. Tämä elokuva on kuitenkin vuoden 2008 toimintapläjäyksien kirkkainta kärkeä.
