”Minä tunnustan ja lupaan elää siveydessä, luopua kaikesta maallisesta omaisuudestani sekä ehdotonta kuuliaisuuttani Jumalalle, siunatulle Neitsyt Marialle sekä teille veljeni, ritarikunnan johtajalle sekä kaikille seuraajillenne sääntökuntamme määräysten ja asetusten mukaisesti. Lupaan olla uskollinen ja kuuliainen teille ja seuraajillenne aina kuolemaani asti.” – Saksalaisen ritarikunnan vala.
Ondrej oli vain poikanen päätyessään Saksaisen ritarikunnan kasvatettavaksi tämän linnanherran ja isän luvattua ainoan poikansa Jumalalle mikäli tämä parantuisi isänsä häissä tekemästään kepposesta saamastaan verisestä selkäsaunasta. Sääntökunnan hoiteissa Ondrej joutuu sanoutumaan irti kaikesta maailmallisesta ja kieltämään isänsä sekä koko sukunsa Herran ja uskonsa puolesta. Todellisuudessa Ondrej vain odottaa tilaisuuttaan päästä takaisin synnyinmailleen ja ottamaan haltuunsa isänsä laillisen aseman maallisena mahtimiehenä.
Oikeastaan on pieni ihme, että The Valley of the Bees on olemassa sellaisessa muodossa kuin mitä se on. Edellisen keskiaikaan sijoittuvan elokuvansa [movie]Marketa Lazarova[/movie]n raskaiden kuvausten aikana František Vláčil tunnetusti romahti niin fyysisesti kuin henkisestikin ja lopulta lisävauhtia haettiin aina alkoholista asti, varsinaisten kuvausten loputtua ohjaajan kituutellessa jo lähes toinen jalka haudassa silkaksi luurangoksi riutuneena.
Mutta valtavan työmäärän vaatineelle Marketa Lazarovalle oli vuosikausien massiivisen ja historialliselta tarkkuudeltaan ylittämättömän työn seurauksena kertynyt kustannuksia pienen elokuvasarjan verran ja studio vaati ohjaajaa hyödyntämään valmiita puvustuksia ja lavasteita vielä toisen samanlaisen verran. The Valley of the Beesiä voikin tarkastella, jos ei nyt suoranaisena jatko-osana niin ainakin henkisenä sisarteoksena edelliselle.
Iloisena asiana voin ainakin ihan näin ensialkuun todeta The Valley of the Beesin olevan huomattavasti kaoottisen unenomaista edeltäjäänsä selkeämpi ja helppotajuisuisempi kuitenkaan menettämättä juuri mitään Vláčilin olennaisista vahvuuksista ohjaajana. Ilmeisesti kahden samanhenkisen teoksen keskenään radikaalisti erilaiseen kerrontatyyliin liittyy itse tarinan teema, joka tässä liittyy keskiajan väkivaltaiseen ja arvaamattomaan maailmaan järjestyksen tuovan hengellisen ja maallisen vallan ristiriitoihin, avainsanana luonnollisesti ”järjestys”. The Valley of the Bees on järjestelmällinen elokuva, kuin kuvauksena päähenkilöidensä kurinalaisesta henkisestä elämästä.
Toisaalta The Valley of the Bees tuo sisällöllisessä rikkaudessaan ja kohtalon ironiassaan parhaimmillaan mieleen klassisen kreikkalaisen tragedian tai jonkin Shakespearen klassikkoteoksista. Sääntökunnassa Ondrejn mentorina ja läheisimpänä ystävänä toimii Armin-niminen uskossaan vahva soturi, jonka absoluuttinen moraalikäsitys lähentelee todellisuudessa jo suoranaista nihilismiä. Parissa kohtaa vihjaillaan kahden miehen suhteenkin menevän todellisuudessa ystävyyttä pidemmälle. Osana tragediaa Armin saakin tehtäväkseen pakottaa vapauteen karanneen ystävänsä takaisin sääntökunnan hoiviin ja tarvittaessa surmata tämän.
Koska kyseessä František Vláčilil, ei varmaankaan tarvitse erikseen paljoa puhua kuvauksen tasosta tälläkään kertaa. Se mies oli visuaalinen nero, merkitykseltään vähän samaa Tsekkoslovakialle mitä Mihail Kalatozov oli Neuvostoliitolle. Vláčililla oli paitsi luonnostaan uskomaton visuaalinen silmä, mutta kun ne häkellyttävän komeat kuvatkin tuntuvat sisältävän rajattomat määrät enemmän aitoa tunnetta ja merkitystä kuin vain ulkoisen tyylitajun. The Valley of the Beesissä kuvat ovat tyypillisesti suhteellisen minimalistisia, minkä ohella toistuvasti nähtävällä valolla, tulella ja varjoilla tuntuu olevan oma erityinen merkityksensä henkilöhahmojen henkisen sielunelämän ja motivaatioiden kuvastajina. Sitten ovat tarinan keskiössä olevat mehiläiset, jotka virheettömän järjestelmällisine kennoineen toimivat mitä ilmeisimmin vertauskuvana elokuvan ihmisyhteisöille.
Omaa selittelyäni aiheesta ei tosin kannata ottaa minään lopullisena totuutena, sillä leffan kuin leffan kuvallisen annin voi ymmärtää täysin vain kokemalla sen itse sellaisena kuin ohjaaja on sen tarkoittanut.
Mutta se niistä selittelyistä. Omasta mielestäni The Valley of the Bees on jälleen vahva suoritus rikollisen aliarvostetulta tsekkiläiseltä nerolta. Kokonaisuus ei ehkä aivan yllä Marketa Lazarovan vimmaisen nerokkaan tajunnanvirran tasolle, mutta ohjaaja poikkeuksellinen taito kuoria aiemmasta, hyvin vaikeaselkoiseksi tunnetusta taideteoksestaan sen parhaat puolet ilman niitä huonompia ei voisi tuottaa edes teoriassa neljän ja puolen tai täyden viiden tähden elokuvaa kehnompaa lopputulosta.
Mikäli lukija siis joskus päättää tutustua syvemmin František Vláčilin tyylitajuiseen filmografiaan, tässä on ehkä paras paikka aloittaa.
