Kolmas Transformers tarjoaa sarjan faneille, sekä muille tehosterymistely täytteisestä toiminnasta pitäville herkkua masun täydeltä nauruhermoja unohtamatta. Ei robottien kolmas kohtaaminen kuitenkaan aivan täydellinen ole. Sisällöstä puuttuu sydäntä, muutaman kohtauksen olisi voinut jättää pois ja mukaan mahtuu myös pari epäonnistunutta nauruyritystä. Nämä seikat jäävät kuitenkin kokonaisuuteen nähden hyvin pieniksi.
Hullunmylly lähtee pyörimään kun Sam Witwicky (Shia LaBeouf) etsiskelee tavallista työpaikkaa transformersien suorittaessa omia tehtäviään. Uuden tyttöystävänsä Carlyn (Rosie Huntington-Whiteley) tienestillä elelevä Sam vedetään kuitenkin mukaan robottiautojen väliseen sotaan uuden pahuuden uhatessa maata ja nuoren Witwickyn rakasta. Vaikka juoni saattaa kuulostaa suht yksinkertaiselta, tarjoaa se kuitenkin kaikkineen käänteineen paljon enemmän kuin sarjan aikaisempi osa; Revenge of the Fallen. Eli, ei muutakuin let the pellit rytistä ja rakennukset murskaantua.
Bayn tyyliin kuuluu näyttävä ulkokuori, kuten sarjan aikaisemmista osista voi hyvin päätellä. Dark of the Moon tarjoaa visuaalisesti todella näyttävää settiä ilmavilla kuvakulmilla, tuhoutuvalla ympäristöllä, menokkaalla toiminnalla ja kauneilla väreillä. Taidokas leikkaus saa muuten melko pitkän elokuvan tuntumaan sopivan pituiselta ja toiminnan näyttämään vauhdikkaalta turhaan asioita kuitenkaan peittelemättä. Tähän soppaan mukaan kun lisätään varsin tyylikkäät ja suurehkot näyttävät lavasteet, sekä trendikkäät kuteet on silmällä nautittavaa kerrakseen. Eihän tämä tyyli tietysti kaikkiin pure, mutta ne jotka tuosta itsensä tunnistavat tulevat melko varmasti nauttimaan elokuvan tuomasta elämyksestä.
Teatterissa pyörivä 3D versio nostattaa elokuvan tunnelmaa vain paikoittain, mutta jättää suurimman osan elokuvasta liian vähälle huomiolle. Elokuvan 3D ei kuitenkaan ole suttuinen äkkiä päälle lätkäisty myyntikikka, vaan ihan sulavasti silmiä rasittamatta ruudulla pyörivä lisätehoste, josta saa nauttia aina välillä elokuvan tuomissa tyylikkäissä kohtauksissa. Esim. punertava auringonnousu horisontin takaa toimii todella kauniisti 3D:nä tehdessään siitä katsojalle hyvin aidontuntuisen, lähes käsinkosketeltavan.
Kaikkia yllämainittuja visuaalisia tehosteita korostaa aivan loistava äänimaailma. Musiikin avulla viritellään yhdessä dramaattisten otosten kanssa monesti tippaa linssiin ja varsin tehokkaasti se saakin tunteet pintaan nousemaan. Dramaattisten ja sankarillisten sointujen lisäksi elokuvan soundtrackin on väsännyt sama bändi, kuin elokuvan kahteen aikaisempaankin osaan, nimittäin Linkin Park. Vaikka bändi on roimasti muuttanut tyyliään viimevuosina, täytyy sanoa, että varsin hyvin he tuntuvat kehittelevän biisejä Bayn leffoihin. Tälläkin kertaa miehet osuvat napakymppiin hieman dramaattisemmalla ja hillitymmällä hitillään; Iridescent.
Käsikirjoituksessa on tällä kertaa enemmän loistavia aasinsiltoja… hmm. sisältöä kuin aikaisemmassa osassa, ainakin juonen kannalta. Mukaan mahtuu jopa arvaamattomia juonenkäänteitä ja hauskaa huumoria. Tällä kertaa kässäristä on karsittu pois tuota monien haukkumaa lapsellista huumoria, mitä toisessa osassa nähtiin. Vieläkin mukaan tosiaan mahtuu hieman ei niin naurattavaa vitsiä, mutta pääosin huumori on toimivaa pientä najailua ja tilannekomiikkaa. Tästäkin tosin suur kiitos täytyy antaa näyttelijöille.
Vaikka Shia LaBeouf lukeutuukin yhdeksi suosikki näyttelijäkseni, sillä mies usein eläytyy rooliinsa niin syvästi, että hänen kohelluksistaan ruudulla on helppo nauttia, niin täytyy kuitenkin antaa muutamat miinuspisteet LaBeoufille tästä roolista. Muutamissa kohdissa nuori mies ampuu hieman yli, eikä hän oikeastaan tuo rooliinsa paljoakaan uutta. Tästä huolimatta herran suoritus Sam Witwickynä on edelleen varsin viihdyttävää ja hauskaa katseltavaa. Megan Fox heitettiin jorpakkoon ja mukaan tuotiin uusi malli, Rosie Huntington-Whiteley. Itselleni tuntematon nimi ei aluksi vedonnut edes kauneudellaan, mutta täytyy tunnustaa että nainen korvaa Megan Foxin varsin hyvin. Hän ei jätä hahmoaan yhtä ontoksi kuin Fox, vaan pystyy tuomaan hahmoaan sopivan lähelle katsojaa ja tehdä siitä hieman inhimillisemmän kuin Fox. Kyseessähän ei siis kuitenkaan ole sama rooli kuin Foxilla, vaan Sam on hommannut itselleen uuden tyttöystävän nimeltään Carly. Muuten mukana pyörivät samat tutut naamat aikaisemmista osista tehden juuri samanlaiset roolisuoritukset mitään sen kummemmin muuttamatta. Näiden lisäksi Optimus Primen sankarillisesta möreähköstä äänestä pitävät saavat nautiskella kylmistäväreistä aikaisempia osia enemmän. Sen sijaan Bumble Been radiolainaukset eivät tuo mukaan niin paljoa komiikkaa kuin aikaisemmissa osissa, mutta ihan toimivasti valitut lainaukset löytyvät silti.
Kokonaisuudessaan kyseessä on siis ohjaajansa näköinen elokuva. Suuri, näyttävä, sankarillinen, mahtipontinen, koskettava ja humorilla höystetty Hollywood eepos. Aikaisempien osien fanit saavat varmasti mitä etsivät ja toista osaa juonen tai huumorin takia dissanneet saavat maistaa astetta maukkaamman kakun. Henkilökohtaisesti suosittelisin elokuvan katsomista ensinäkemään teatterissa huikeiden efektien ja äänimaailman antaessaan katsojalle päätä huimaavan kokemuksen.
