Normaali tulevaisuus on esihistoriaa kun Mad Max -trilogian paras osa, The Road Warrior, pamahtaa ruutuun. Tulevaisuuden ydintuhosta kärsineessä Australiassa tärkein luonnonvara on bensiini. Siitä taistellaan taukoamatta ja sitä puolustetaan kynsin hampain. Ne onnelliset, jotka omistavat tätä kallisarvoista nestettä ovat alituisten hyökkäysten kohteena. Ydintuhosta selvinneet pienet ihmisjoukon rippeet elävät asuttamattomalla autiomaalla, mutta turvallista olopaikkaa ei Australia enää päällään kanna. Mad Max Rockatansky eli Asfalttisoturi elelee yksinäisenä sutena autiomaalla alati liikkuen koiransa ja autonsa (Ford Falcon XB GT Coupe, 1973) kanssa. Maxin elämä on onttoa menetettyään perheensä julmien moottoripyöräjengiläisten toimesta. Maxin elämän onttoutta ja tyhjyyttä kuvastaa mainiosta silmänkantamattomiin jatkuva kärsinyt aitiomaa.
Matkallaan bensaa etsiessä Max saa kuulla gyrokopterilentäjältä linnoituksesta, josta löytyy bensiiniä. Max ottaa lentäjän mukaansa ja lähtee etsimään tuota linnoitusta. Max osuu keskelle väkivaltaista välienselvittelyä kun Humunguksen johtama heimo terrorisoi linnoitusta. Maxin on kuitenkin pakko saada bensaa jollain tavalla käsiinsä, mutta uskaltaako hän uhmata raakalaisheimoa, vai täytyykö hänen tyytyä kävelemiseen. Sen näette sitten.
The Road Warrior ei nojaa edellisen osan juoneen tai tarinaan, vaan toimii erinomaisesti yksinäänkin. Ykkösosan näkeminen ei ole edellytys tarinan taustojen ymmärtämiseksi, sillä The Road Warriorin alussa on lyhyt selostus (karismaattisen matalalla äänellä) Maxin elämästä. The Road Warrior on kuin lopunajan western konsanaan, stetson ja hevonen on vain vaihdettu nahkarotsiin ja matalasti murisevaan autoon. Muutos toimii ja tekee The Road Warriorin post-apokalyptisen maailman entistäkin eeppisemmäksi ja antaa tarinalle uusia ulottuvuuksia. Kaiken kukkuraksi Max on esimerkillisesti kirjoitettu hahmo; fyysistä ja henkistä tuskaa suuresti kärsinyt hiljainen ja karismaattinen mies. Mel Gibsonin tulkitsee loistavasti tätä moniulotteista hahmoa, ja vetääkin uransa ylivoimaisesti parhaan roolin. Vaikka The Road Warriorin tapahtumat ovat suurimmilta osin päivänvalossa paahtavan auringon alla, on tarina kuitenkin varsin synkkä. Synkkyys on yksi suurimmista syistä minkä takia tästä osasta niin kovasti pidän.
The Road Warriorin näyttelypuoli toimii paljon paremmin kuin ykkösosassa. Melin lisäksi etenkin Bruce Spencen suoritus Gyro kapteenina on mieleen jäävä. Spence tuo elokuvaan ripauksen huumoria mukaan, jota ei edellisestä osasta löytynyt sitten tippaakaan. Huumori ei ole yliampuvaa, eikä sitä ole häiritseväksi asti. Musiikkipuoli on The Road Warriorissa vahvasti esillä. Musiikki on mahtipontista ja sopii elokuvaan kuin sormi nenään. Kuvaustyyli on The Road Warriorissa jopa ykkösosaa paremmin toteutettu, ja visuaalista tykitystä on luvassa olan takaa.
”I’m just here for the gasoline.”Millerin synkeän ankeat tulevaisuusvisiot jättävät auttamatta miettimään nykymaailman tilaa ja mihin se on pahimmillaan menossa. Sen lisäksi että The Road Warrior näyttää vielä 25 vuotta myöhemmin tuoreelta, sen ajatusmaailma on hyvin ajankohtainen, varsinkin jos öljyä himoava Bush jatkaa Lähi-idän pommitusta pitempään. Eipä aikaakaan kun elämme maailmassa, jossa vain raaimmat yksilöt ovat tarpeeksi vahvoja elääkseen, ja bensa on tärkein luonnonvara.
The Road Warrior on miltä tahansa kantilta mitattuna Mad Max -trilogian paras osa ja parhaimpia toimintaelokuvia ikinä. Itsenäinen jatko-osa ja näyte kuinka jatko-osia tulisi tehdä. The Road Warrior ei ole samanlaisessa kulttiasemassa kuin edeltäjänsä, mutta kiistaton klassikko tämä on, ehkäpä yllättäen kiistattomampi kuin edeltäjänsä. Se on edellistä osaa selkeästi viihteellisempi ja lähempänä suuren yleisön elokuvaa, mutta se ei The Road Warriorista tee yhtään vähemmän nautittavaa. The Road Warrior kestää useita katsomisia ja sen voi katsoa myös viihde-elokuvana, mutta huomattavasti enemmän elokuvasta saa irti kun käyttää aivojaan ja miettii sitä katsoessaan nykymaailman menoa. The Road Warrior on lähes kauniisti toteutettu ja voittaa minkä tahansa nykypäivän tehostekökön mennen tullen. The Road Warrior aloitti toimintagenreen uuden alalajin, post-apokalyptisen elokuvan, jota varsinkin Italiassa tehtailtiin luvattoman paljon.
Mainittakoon vielä, että The Road Warrior sisältää elokuvahistorian parhaan takaa-ajo-kohtauksen, josta kaiken maailman Hurjapäät ovat tyylinsä ottaneet. Loppukohtaus, jossa Max seisoo yksin armottoman maailman keskellä, jättää varmasti katsojalle haikean mielen, eikä toivoa paremmasta huomisesta ole.
Yhteenveto: The Road Warrior on suoraviivainen, näkemyksekäs ja syvällinen toimintaelokuva, jota omassa kastissaan voittanutta ei ole. Toiminta ei ole itsetarkoitus, mutta pysäyttää katsojan heti ensimmäisestä toimintakohtauksesta lähtien. Ykkösosa sisälsi joitakin ongelmia, kakkososa jyrää eteenpäin kuin suuri ja mahtava rekka ja imaisee mukaansa ongelmitta. The Road Warrior on kultaisen 80-luvun suurimpia mestariteoksia.
”…and The Road Warrior… He lives now, only in my memories.”nimimerkki: The Wolf
