90-luvun alussa Arsi T. Elokolikko näki televisiosta R.E.M. –yhtyeen Losing my religion –videon ja ajatteli, että onpa yhdentekevä video niin hienolla biisillä. Kymmenen vuotta myöhemmin Arsi T. Elokolikko näki samaisen ohjaaja Singhin ensimmäisen kokopitkän leffan leffateatterin penkiltä ja ajatteli, että onpa yhdentekevä sisältö niin komean ulkokuoren omaavalla leffalla. Ja nyt muutama päivä sitten aatokset olivat tismalleen samat The Cellin DVD:n tiimoilta.
The Cell on myös tällä hetkellä leffateatterissa pyörivän Poseidonin käsikirjoittaja Mark Protosevichin debyyttiteos. Niinpä asialla ovat siis rookiet ja jollakin tavalla se näkyy. Ulkokuoreltaan leffa tosiaan häikäisee, jopa niin paljon, että scifisekoiluista ja yönpimeästä trilleristä pitämättömät kirmaavat toisille leffa-apajille. Myös hieman liian pitkälle menevä Jennifer Lopezin kropan ja tiuhasti vaihtuvien asujen tyrkyttäminen menee hieman överiksi, vaikkei toisaalta katselukokemusta millään muotoa häiritsekään.
The Cell hyppää villisti maisemasta toiseen ja pistää Jennifer Lopezin kurkkimaan psykoterapeuttina sarjamurhaaja Carl Stargherin pään sisään. Aikaa on leffamaisesti nelisenkymmentä tuntia ennen kuin pidätyksen yhteydessä koomaan vajonneen Stargherin seuraava naisuhri kuolee tuskallisesti. Jenniferillä on siis tiukat paikat edessään!
Positiivisia puolia listattaessa The Cellin synkkyys nousee esille, mutta menee jopa ylitse. Psykoterapeuttineiti joutuu todistamaan murhaajan aivojen mustissa kätköissä sadistisia leikkejä ja varjoissa vaanivia painajaisia. Tunnelma on ahdistavuudeltaan ainakin 2000-luvun kärkitasoa. Harmi, että J-Lo, Vince Vaughn & Co. eivät ole mitään maailman parhaita näyttelijöitä, eikä tarina kestä muutamaa turhaa vain visuaalisuuden takia väännettyä kohtausta. Jokainen päättäköön itse onko kokonaisuuskaan muuta kuin sekava kokoelma tekotaiteellisuutta vai vain psykedeliaa kauneimmillaan.
Tarsem Singh antaa näkymiä paitsi J-Losta, myös potentiaalistaan, mutta päätyy silti lopulta keskinkertaiseen elokuvaan. Arsi T. Elokolikko odottaa kuitenkin, että herran käsittelyyn annettu Westworldin eli Tappajakoneen uusioversio onnistuisi paremmin. Ainakin samoilla tehosteiden vesillä silloin uiskennellaan ja ehkä panostetaan (Michael Crichtonin) tarinaan eikä vain shokeeraavan julmiin tai silmiä hipovan kauniisiin futuristisiin maisemiin kuten The Cellissä lopulta käy.
