Visuaalinen ilme yhdistää taidokkaasti film noiriin liittyviä piirteitä massiiviseen arkkitehtuurin kanssa.

1.1.2006 13:42

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: , ,
Alkuperäinen nimi:Dark City
Valmistusvuosi:1998
Pituus:100 min

Päähenkilö (Sewell) herää kylpyammeesta. Hän ei tiedä missä on tai edes kuka on. Hän kuitenkin osaa kävellä, pukeutua, lukea ja tehdä johtopäätöksiä. Huoneesta löytyy silvottu ruumis ja hän onnistuu livahtamaan poliisilta ja häntä jahtaavilta salaperäisiltä Muukalaisilta. Sattuman takia hän onnistuu saamaan tietoonsa nimensä, jolloin hän aloittaa jäljityksen. Lopuksi kaikki ratkeaa.

Dark Cityä voi kuvailla usealla termillä, mutta yksikään niistä ei pysty kuvaamaan elokuvan herättämää voimakasta vaikutelmaa. Visuaalinen ilme yhdistää taidokkaasti film noiriin liittyviä piirteitä massiiviseen arkkitehtuurin kanssa ja samalla rankan yliampuvaan scifijuonen siivittämä tarina lähestyy vääjäämätöntä loppua.

Näyttelijöiden suoritukset ovat laadukkaat. Pääroolissa kulkeva Sewell on usottava tyyppinä, joka huomaa joutuneensa hyvin vakavaan liemeen ja joutuu parhaansa mukaan selviämään siitä. Jennifer Connelly on paitsi loistokkaan kaunis, hän on myös huolestunut vaimo, jonka avioliitto ei ole ollut ongelmaton. Inhimillistä lämpöä tuo William Hurt ruudinkuivana komisario Bumsteadina, joka yrittää parhaansa mukaan jäljittää sarjamurhaajaa, joka kaikesta päätellen on pelkkä osanen vielä suuremmassa pelissä.

Elokuvan salaperäisten vastapelurien, Muukalaisten edustajana toimii Richard O’Brienin vähäeleinen ja karhea suoritus Herra Kätenä. Herra Käsi on epäkiitollisessa välissä, sillä kuolevan lajin edustajana hän ei kykene yksilölliseen identiteettiin, vaikkakin joutuu sitä yrittämään. Tulos on jonkinlaista harkittua tunteellisuutta. Kertovana ja selittävänä tekijänä on Kiefer Sutherlandin esittämä tohtori Schreiber. Schreiber on melkoinen altavastaaja ja kiinnostavan erilainen rooli yleensä kovanaamojen roolissa olevalta Surherlandilta.

Ainoa heikkous muuten erinomaisessa scifi-noirissa, joka pistää identiteetin ja ympäristön heittämään tuplavolttia kierteellä on loppuratkaisu. Jotenkin katsojalle tulee sellainen vaikutelma, että elokuva on pitänyt saada loppuun, jolloin näyttävä tuhokohtaus tuodaan esille. Tämä lommo estää muuten nerokkaan ja visuaaliselta ilmeeltään ainutlaatuisen elokuvan olemista ehdottomana klassikkona, vaan tekee siitä pelkästään erittäin hyvän elokuvan.

nimimerkki: Jurpo

Arvosteltu: 01.01.2006

Lisää luettavaa