Veijarimainen spagettiwestern, jossa hutiammunta yltyy nerokkuudeksi asti.

22.8.2008 17:59

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Testa t'ammazzo, croce... sei morto... Mi chiamano Alleluja
Valmistusvuosi:1971
Pituus:94 min

Vihollisen ampuessa sarjatulta parista metristä ohi leffasankarin, kuten vaikkapa James Bondin, otsalle pukkaa suoranainen tuskastumisen hiki. Ei näin, huutaa sieluraukka. Sen sijaan huumorilla ryyditettyyn spagettiwesterniin hutiammunta istuu mitä parhaiten. Yltyypä se nerokkuudeksi asti.

Leonen 60- ja 70-lukujen taitteen spagetoinnit olivat tuoreessa muistissa, kun Giuliano Carnimeon (aka Anthony Ascottin) Nimeni on Hallelujah valmistui. Rakenteeltaan kepeä länkkäri on kovin tuttu: hieman Clintin karskia lännenmiestä muistuttava Hallelujah (George Hilton) ei paljoa puhu, mutta sankarillisia tekoja löytyy sitten senkin edestä. Kapinallisten kenraali Emiliano Ramirez on jo pari pykälää pahempi mies, mutta Meksikon vallankumoustaistelussa edustaa kuitenkin ns. ”hyvää puolta”. Jalokivijahtiin liittyy panosten kasvaessa myös mystinen nunna Anna Lee (viehkeä Agata Flori), taiturimainen venäläisherra sekä iso kasa niitä kuuluja hutiampujia. Ja nämä hudit tosiaan ammutaan ihan veivattavin konekiväärein ja ihailtavalla innolla.

Humoristisessa seikkailussa jalokivikasa painaa kuin kulta Sierra Madren aarteessa, veijarimaisia käänteitä piisaa saman verran kuin Terence Hill -hassutteluissa ja vastoinkäymisestä vastoinkäymiseen vievä rytmitys on hulvaton. Käsikirjoittaja Carpilla on ollut käänteitä liiaksi asti, mutta tämäkin ylilyönti kääntyy voitoksi, kun seksikäs nunna (ovelaa, eikö totta?), tuppisuinen cowboy ja muut tahot lyövät päitänsä yhteen – tai sitten toisiansa päihin. Taustalla komeasti soiva musiikki voisi hyvin olla Ennio Morriconea, joskin säveltäjäksi paljastuu S. Cipriani.

Nimeni on Hallelujah on leffa, josta moni tuskin tietäisi mitään, ellei muuan hra Tarantino olisi ottanut unhoitettua leffaa festarinäytöksiinsä mukaan. Mitä ilmeisimmin hatunnostotarkoituksessa, sen paljon viitettä roskaelokuvan ja taiturimaisen länneneepoksen välillä seikkailevan leffan menossa on Q:n itsensä tuotoksiin. Sitä onkin sitten hankalampi arvioida, miten ihmeessä Yle löysi leffan Teemalleen. Ainakin nähty puolitoistatuntinen jyräsi katsojan alleen. Ja pauloihinsa.

Arvosteltu: 22.08.2008

Lisää luettavaa