Denzel Washingtonin uusin elokuva Man on Fire kertoilee sitä tavallisinta ja yllätyksettömintä kidnappaustarinaa. Varakas perhe palkkaa lapsensa turvaksi henkivartijan, jotta tämä pystyisi elämään mahdollisimman vaaratonta ja normaalia elämää. Nykypäivän Meksikossa kun kidnappaukset ovat julmaa arkipäivää ja kaikenmaailman hampuusirosvot yrittävät ansaita toimeentulonsa kiristämällä, onhan kyseinen tapa havaittu todelliseksi rahasammoksi. Parhaimmillaan kidnappausten takana saattaa olla jopa kokonainen rikollisjärjestö, joka pyörittää laajaa bisnestä myyden siepattuja lapsia eteenpäin tienaten sievoisia summia rahaa. Hurjiksi ovat menneet alamaailman touhut.
Leffan alkupuolisko mennään vahvasti draamapainotteisen fiiliksen myötä. Creasyn (Denzel Washington) ja suojeltavan pikkutytön Pitan (Dakota Fanning) suhde kehittyy uusiin ulottuvuuksiin ja työstä alkaa tulla Creasylle yhä henkilökohtaisempi projekti. Creasyn herkkä puoli tuodaan esille ja mies ehtii suojeluksen kohteeseen jo kiintyäkin. Näiden kahden hahmon suhteen kuvaaminen lieneekin elokuvan parhainta antia. Toiminnallisempi osuus potkaistaan käyntiin kun Pita Creasyn estelyistä huolimatta onnistutaan sieppaamaan. Rambomaiseksi yhden miehen sodaksi yltyvä loppurymistely tahtookin sitten olla sitä tylsää itseään ja siinä vaiheessa tämän katsojan silmäluomet alkoivat lipsua siihen malliin, että jokohan se uni pikkuhiljaa tulisi.
Elämäänsä kyllästynyt alkoholisti-henkivartija Creasy on kieltämättä hauska hahmo ollen samalla leffan ainoita valopilkkuja, vaikka se peruskliseiden pohjalta on kirjoitettukin. Washington saa roolistaan kaiken sen irti, mitä yleensä on irtiotettavissakaan. Näyttelijäkaarti vaikuttaa muutenkin monipuoliselta, ainakin Christopher Walken ja Mickey Rourke siellä taustalla avittavat. Kovatasoista näyttelijäntyötä odottelin ja kyllähän sitä löytyykin, mutta kaikki tila annetaan oikeastaan Washingtonille. Ei tuo tietenkään huono asia ole, mutta näiden kahden muun huippunäyttelijän esiintymiset jäävät harmillisen mitättömiksi, nykyisellä entisellä staralla Rourkella jopa vain kahden olemattoman kohtauksen pituiseksi visiitiksi.
Ja sitten risuista suurin, se joka tökki silmään kokoajan. Nykyään tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että sillä kameralla pitää temppuilla viimeiseen asti, viljellä hidastuksia loputtomiin ja hoidella leikkauksia salamaakin nopeampina väläyksinä toinen toisensa perään. En oikein tiedä, että mistä tällainen liiallinen kuvallinen kikkailu on lähtenyt liikkeelle tai mihin sillä pyritään, mutta näinkin räikeästi ylivedettynä se ei kyllä osakseen paljoakaan kehuja saa. Tottahan tuo visuaalista tykitystä yrittää olla, mutta onnistuu lähinnä häiritsemään suunnattomasti. Hölmö koko elokuvan ajan jatkuva pelleily kokee pahemmanlaatuisen inflaation, eikä tee minkäänlaista vaikutusta. Hallittu ja aidolla taidolla toteutettu ilotulitus olisi pysynyt paremmin kasassa.
On Tony Scott parempiakin elokuvia tehnyt. Varsin lupaavasti alkanut Man on Fire kokee pahan notkahduksen keskivaiheilla ja leffan katsominen muuttuukin pitkitetyksi tuskaksi. Washingtonin roolisuoritus on hetkittäin leffan kantava voima, mutta ei mies yksin tällaista huttua onnistu pystyssä pitämään. Lopputuomiona todettakoon, että kovin on heikonpuoleinen ja tavanomaisen tylsä kokonaisuus. Ei voi mitään.
nimimerkki: Lutkus
