60-luvulla tehtiin useita eeppisiä sotaleffoja. Pisimmästä päivästä kertova [I]Atlantin Valli murtuu[/I] on ehkä ensimmäinen niistä. Ironista kyllä se on täysin amerikkalaisten hallinnoima teos jonka saksalaiset puhuvat saksaa, amerikkalaiset ja britit englantia eri aksenteilla ja ranskalaiset ranskaa. D-päivä on kuvauksen alla ja tämän pisimmän päivän tapahtumia seurataan kaikkien osapuolten puolelta. Varsinaista päähenkilöä ei voi sanoa sillä olevan, sillä tapahtumien määrä on suunnaton ja tapahtumapaikkojakin useampi kuin yksi. Realismin vaikutelmaa vahvistaa se että tapahtumapaikat ovat oikeita ja valtava budjetti ei mennyt pelkästään nimekkääseen näyttelijäkaartiin ja käsikirjoituskin on pääasiassa historioitsija Cornelius Ryanin käsialaa.
Tuottajaksi kreditoitu Darryl F. Zanuck ohjaa siis suunnatonta sotaspektaakkelia missä lyijy lentää, laskuvarjojoukot putoavat suoraan saksalaisten esikuntaan, Luftwaffen pilotti Josef ’Pips’ Priller (Heinz Reincke) kovaan ääneen harmittelee huonoja voimasuhteita joita vastaan hänen on lennettävä ja majuri Werner Pluskatin (Hans Christian Blech) kasvoille tuleva tyrmistys on nähtävä. Samoin kenraalimajuri Blumentritt (Curd Jürgens) on harmissaan tilanteen selvittyä. Liittoutuneiden puolella seurataan mm. everstiluutnantti Vandervoortin (John Wayne) toimintaa laskuvarjojoukoissa ja prikaatinkenraali Cotan (Robert Mitchum) tappelua Omaha-rannalla ja lentoupseeri Campbell (Richard Burton) napauttaa elokuvaan lopetuksen.
Kolmen ohjaajan yhteistyö ja historioitsijan käsikirjoitus varmistaa näkökannan puolueettomuuden. Jokainen osapuoli on pätevä, mutta virheille altis ja muutamat hetket ovat suorastaan tragikoomisia. Isot pyssyt luonnollisesti paukkuvat isoon ääneen, talot romahtavat soraläjiksi ja isot ukkolaumat ovat todellakin isoja laumoja. Tätä elokuvaa kylläkin vaivaa sama tauti kuin monia seuraajiaan: valtavassa mitassa on liian paljon sisältöä ja sen suorana seurauksena draama jää väisttämättä latteaksi.
Näyttelijät tekevät kauttaaltaan hyvää työtä, mutta niin nimekkäältä listalta ei vähempää voi odottaa. Mukana on myös (futuurissa) Sir Sean Connery kantamassa Breniä, kahvia roudaava kersantti (Gert Fröbe), elokuvan alkuperäisnimen toimittava Erwin Rommel (Werner Hinz) ja Ike (Henry Grace) joka antaa käskyn aloittaa hyökkäys.
Valtava mittakaava, realistinen ote aiheeseen ja rautainen näyttelijäkaarti ovat plussaa. Genren heikkoutena oleva epädraamallisuus ja pinnallisuus on myös mukana kaikessa voimassaan.
