Valehtelija, valehtelija on yksi kaikkien aikojen komedioista. Se on ohjaaja Tom Shadyacin uran paras ohjaustyö ja Jim Carreyn upeassa komediaputkessakin toiseksi paras leffa heti Nuija ja tosinuija –hupailun jälkeen.
Valehtelija, valehtelijan aikoihin käsikirjoittajatiimi Guay & Mazur tuntui olevan loistovireessä, sillä valehtelun eri alalajeista revitään tässä juristikomediassa kaikki irti. Alapääpuolelle ei juuri missään vaiheessa eksytä, vaan miellyttävä lähes koko perheen meno on päällä lähes kokoajan. Kirjoittelijaaverusten seuraavassa yhteisessä projektissa (Sydäntenmurskaajat) homma olikin ryssitty jo pahemman kerran.
Fletcher Reede (Carrey) on uralleen omistautunut taitava puolustusasianajaja, joka taitaa valehtelun salat. Hän on eronnut kauniista vaimostaan Audreysta (Teho-osaston hehkeä Maura Tierney), ja silloin tällöin käy laiminlyömässä lupauksensa tälle ja 5-vuotiaalle Max-pojalleen. Mutta eräänä päivänä kaikki muuttuu. Max toivoo, että isä olisi 24 tuntia (kyllä, tämä on taas niitä 24 tunnin kirouksia!) valehtelematta ja, kuinkas ollakaan, naskalin toive toteutuu.
Vuorokaudesta tulee Fletcherille vauhdikas, ja esillä oleva juttu Samantha Colen (Jennifer Tilly) edustajana tuntuu kärsivän. Nauruja leffa tarjoaa oikein olan takaa. Fletcherin kaksintaistelu kynän kanssa on jo legenda (The pen is blue, the pen is blue, the goddamn pen is blue!), ja samoin suurin osa oikeussalissa tapahtuneista letkautuksista (And how about you, Mr. Reede? – I’m a little upset about a bad sexual episode I had last night). Kyllä Carrey aka naamanvääntelijä #1 osaa!
Jim Carrey vetäisee siis elämänsä toiseksi parhaan komediaroolin ja muu joukko tukee jengin kuningasta ansiokkaasti. Varsinkin Carreyn ja 5-vuotiasta poikaa esittävän (9-vuotiaan) Justin Cooperin dialogeissa on sitä jotain. Dadzilla- ja Koura-leikit ovat yksinkertaisesti hauskoja. Itse rankkaan Valehtelija, valehtelijan ehdottomasti viiden kaikkien aikojen komedian joukkoon. Ja se on paljon se.
