Luottamus. Ilman luottamusta ja uskoa, ei elämästä, elämisestä tai sen nauttimisesta tulisi yhtään mitään. Emme pystyisi luomaan ihmissuhteita, emme pystyisi näkemään emmekä toimimaan yhteiskunnassamme rationaalisella tavalla, ja tietenkin kaikkein karuinta olisi, ettemme pystyisi koskaan rakastumaan tai ylläpitämään rakkautta. Luottamusta on monenlaista. Meillä täytyy olla perusluottamus kohdillaan omaa valtiotamme ja yhteiskunnan luomia normeja ja sääntöjä kohtaan. Emme pysty epäilemään jokapäiväisessä elämässämme puhuiko työnantajamme tänään totta, tai antoiko kassatäti kauppareissulla oikean määrän rahaa takaisin. Meidän täytyy luottaa läheisimpiin ihmisiin elämässämme, sillä muuten vainoharhaisuus ajaisi meidät mielenvikaisuuden partaalle. Jopa niinä hetkinä, kun luottamuksemme rikotaan mitä karuimmilla tavoilla, meidän täytyy pystyä uskomaan maailmassa olevan asioita ja ihmisiä, jotka ovat luottamuksemme arvoisia – rehellisiä henkilöitä.
Vuonna 2010 valmistunut draamaelokuva Trust on Frendit-sarjasta tutun David Schwimmerin toinen kokopitkä elokuva ohjaajan roolissa. Kyseessä on hyvin vakavahenkinen ja realistinen kertomus 14-vuotiaasta tytöstä, joka joutuu seksuaalihyväksikäyttäjän uhriksi, ja myös hänen vanhempiensa reaktiosta ja toiminnasta kyseisen surunäytelmän aikana. Ansiokkaasti käsikirjoittajina toimivat keltanokat Andy Bellin ja Robert Festinger.
Aihe internetissä vaanivista pedofiileistä on ajankohtainen, ja henkilökohtaisesti mielestäni on todella tärkeää, että aihe nostetaan tapetille ja tietoa levitetään niin laajalla mediarintamalla kuin mahdollista. On siis hienoa, että aiheesta jaksetaan tehdä myös elokuvia. Schwimmer tarttuu aiheeseen ronskisti ja pyrkii koskettamaan realistisella otteellaan katsojia syvältä ja vetoamaan inhimillisyyteemme. Aluksi kuvataan uhria ja hänen normaalia elämäänsä, samalla kun hän tutustuu chat-palstalla 16-vuotiaaseen komeaan nuoreen poikaan, jolla on samanlaisia harrastuksia ja ajatuksia kuin hänellä itsellään. Vähitellen poika kuitenkin paljastaa olevansakin ensin 20-vuotias ja pian sen jälkeen 25-vuotias. Hämmentynyt uhri on kuitenkin kahden kuukauden kypsyttelyn jälkeen valmis tapaamaan netti-ihastuksensa livetilanteessa, jolloin nimimerkin takaa paljastuukin keski-ikäinen miehen retale, ja pääasiassa tapaamisen jälkeisiin seurauksiin Trust keskittyy.
Kahtena pääteemana luottamus ja internetin pedofilia ansaitsevat kiitosta. Tekijäpoppoo on päässyt ihailtavan hyvin 14-vuotiaan päähenkilön pään sisälle ja tekee hänestä helposti samaistuttavan hahmon. Annie-niminen tyttö esitellään lapsena, joka ei täysin ymmärrä tapahtumien kulkua ja niiden todellista tolaa. On hienoa katseltavaa, kuinka Schwimmer lähtee kohtuullisen lyhytkestoisessa teoksessa kehittämään hahmoja eteenpäin. Varsinkin uhri ja uhrin isä ovat niin upeasti kirjoitettuja hahmoja, ettei aivan heti vastaavia tule mieleen. Uhrin isän turhautuminen poliisin tilannekyvyttömyyteen ja epätoivoinen tarve saada hyväksikäyttäjä maksamaan teoistaan välitetään valkokankaalle uskottavassa muodossa, eikä missään vaiheessa sorruta hollywoodmaiseen kostotarinaan.
Pääosan näyttelee elokuvan tekoaikoina vasta 14-vuotias Liana Liberato, joka esittää samanikäistä Annie-hahmoa. On sanoinkuvailemattoman vaikea kertoa, kuinka uskomattoman hyvin Liberato huippuvaativan roolinsa tulkitsee. Umpiharvoin nuorelta näyttelijältä nähdään mitään tämänkaltaista ja osa kiitoksista kuuluu varmasti ohjaajan suuntaan. Muutokset tavallisesta teinitytöstä, traumaattisen rikoksen kokeneeksi ja hämmentyneeksi nuoreksi naiseksi ovat vaikeita tuoda katsojan eteen realistisella tavalla, mutta Liberaton riipaiseva heittäytyminen saa varmasti monet saman kohtalon kokeneet tuntemaan Annien sisäiset tuskat ja myötäelämään tämän ongelmat. Varsinkin tuo loppupuolella näytettävä kohtaus terapiaistunnosta nosti itsellenikin palan kurkkuun, ja saa tunnevoimakkuudeltaan varmasti suuressaosassa katsojakuntaa aikaan aidon herkistymisen.
Annien isää näyttelevä Clive Owen on toinen 10+ arvosanalla onnistunut hahmo. Itseään syyttävä, surun murtama ja absoluuttisen katkeroitunut, verenmaku suussa kostoaan suunnitteleva perheenisä ei takuulla jätä ketään kylmäksi. Owen käy hahmonsa läpi monenmoisia tuntemuksia ja hänen työskentelynsä seuraaminen on kertakaikkiaan nautinnollista. Myös huolehtivaa äitiä näyttelevä Catherine Keener onnistuu hyvin. Viettelijä esitellään hurmaavana ja ulospäin erittäin kilttinä ja miellyttävänä mieshenkilönä, eikä hänen pahuuttaan missään vaiheessa lähdetä valkokankaalla alleviivaamaan. Chris Henry Coffeyn esittämä pedofiili on kuin kuka tahansa kadunmies, jonka korkkiruuvin kieroksi vääntynyt mieli ei välity hänen fyysisestä statuksestaan ulospäin. Coffey tulkitsee hahmoaan hyvin ja tekee siitä uskottavan, vaikka ruutuaikaa ei paljoa tarjotakaan.
Trust on täydellisesti onnistunut ajankohtainen draamaelokuva, joka onnistuu kaikissa tavoitteissaan. Se tuo katsojakunnalle informaatiota, se on uskottava ja koskettava leffakokemus ja antaa paljon tärkeää ajattelemisen aihetta. Tähän kun lisätään uskomattomat näyttelijäsuoritukset ja David Schwimmerin hätkähdyttävä debyyttiohjaus draaman parissa, on kyseessä mestariteos ja yksi 2010-luvun parhaista elokuvista. Lisäksi leffan loppupuolella tapahtuvat asiat ja varsinkin epilogi-muotoon tehty päätöskohtaus ovat suorastaan nerokkaita.
