Kanadalainen ohjaaja James Cameron muistetaan kahdesta asiasta: ensinnäkin maineikkaista toimintaleffoistaan Terminator-sarjan kaksi ensimmäistä osaa keulakuvina. Ja toisekseen siitä, että hänestä tuli kaikkien teinityttöjen suosikkiohjaaja karmaisevan siirappieepoksensa Titanicin myötä. Koska en itse ole teinityttö, enkä ole koskaan ollutkaan, en ole milloinkaan osannut tätä suunnattoman kaunista, herkkää ja romanttista taideteosta koskaan arvostaa. Huono elokuva se ei varsinaisesti ole, vaan päinvastoin se on hyvin tehty eivätkä tekoon pumpatut 200 miljoonaa dollaria uponneet kaivoon sen enempää kassamenestykseen suhteutettuna kuin Titanicin ulkoasuakaan tarkastellessa. Ongelmallista ei olekaan se, että elokuvassa ei ole mitään erityisen huonoa, vaan se, että siinä ei ole myöskään mitään erityisen hyvää. Massiivisen pituuden ja absurdeihin mittoihin venyneen maineensa ohella siinä ei ole mitään kovinkaan mieleenpainuvaa.
Romanssipuolella tämä universaalin upea rakkaustarina tarjoilee meille kaikkien aikojen kliseen: rikas yläluokkainen nainen Rose (Winslet) kehittelee romanssin köyhään poikaan Jackiin (DiCaprio). Sinänsä siinä, että käytetään vanhaa kaavaa pohjana, ei ole mitään vikaa – vanhojen teemojen varioimiseenhan suurin osa taiteesta perustuu. Ongelmana onkin se, että vanhaa teemaa hyödyntävän teoksen pitäisi pystyä tuomaan kaavaan jotain uutta näkökulmaa tai kehitellä sitä eteenpäin – tai yksinkertaisesti toteuttaa sen paremmin kuin muut. Titanicissa ainoa poikkeus kaavan klassisiin versioihin (”Romeo ja Julia”, ”West Side Story”…) on se, että kaikki tapahtuu muutamassa tunnissa laivalla joka sattuu uppoamaan. Kliseisen rakkaustarinansa ohella Cameron onkin taloudellisessa mielessä saanut neronleimauksen, sillä mikäpä toisi muotista otettuun tragediaan lisäsärmää ja –traagisuutta paremmin kuin maailman tunnetuimman onnettomuuden toisintaminen ja tragedian henkilökohtaisten elementtien sovittaminen Titanicin uppoamisen todellisiin tapahtumiin.
Ongelmaksi tällä tavoin tuleekin se, ettei elokuva tarjoa katsojalle mitään mielenkiintoista. Tarina on äärettömän ennalta-arvattava ja kliseitä viljelevä, eivätkä dokumentaarista simuloivat kehystarinan muotoon puetut väliosuudet anna katsojalle muuta kuin myötähäpeän tunnetta. Päinvastoin, on hiukan kyseenalaista rahastaa tällä tavoin suuronnettomuuden maineella, vieläpä yhdistämällä se köpöiseen rakkaustarinaan. Tuskinpa koko elokuva olisi saanut juurikaan mainetta, ellei suunnaton budjetti ja sen mukanaan tuomat avut, yhdistettynä tietysti valtavan kuuluisan laivaonnettomuuden nimeen, olisi toimineet sille mainoksena.
Mitä tulee elokuvan keskushenkilöiden draamaa, niin ohut se on kuin öylätti. Kate Winslet on kai ihan kohtuullinen näyttelijä, mutta ei pääse kliseisen roolinsa puitteissa mihinkään suuntaan. Hahmon ohuus on silmiinpistävää, sillä hänen ainoa persoonansa tuntuu olevan rikas tyttö, joka on tyytymätön ja väsynyt yläluokkansa tuomiin paineisiin ja velvollisuuksiin. Sitä paitsi rikkaan tytön suvaitsemattomien perheenjäsenten mukaan tuoma ”traagisuus” vain muuntaa draamaa entisestään kliseekokoelman suuntaan. Jack Leonardo DiCaprion tulkitsemana ei hänkään ole mikään järin muistettava hahmo: Leo-poika on toki tavallaan taitava näyttelijä, mutta myös karismaton ja valitettavan poikamainen. Ja kun koko leffa pyörii Rosen ja Jackin välisen karismattoman ja näyttelijäsuorituksiltaan keskinkertaisen draaman ympärillä, kykenemättä kuitenkaan tuomaan sen enempää tähän romanssiin kuin sitä ympäröiviin tapahtumiinkaan mitään syvyyttä, tuntuu kaikki elokuvassa täysin itsetarkoitukselliselta ja kuitenkin turhalta.
Kohtaukset tuntuvatkin olevan ympärillä vain itsetarkoituksellisesti laajentaakseen elokuvaan jokaiseen mahdolliseen suuntaan ja siten kasvattamalla sen mahdollisimman massiiviseksi ja ”eeppiseksi”. Tämä ei tietenkään tuo mukaan mitään mielenkiintoista, vaan mammuttimaisen mittainen elokuva on täysin puuduttava. Vasta lopussa Titanic lyhytaikaisesti lähtee käyntiin Ison Onnettomuuden myötä; mutta toisaalta, elokuvan keskiön draaman kannalta koko onnettomuus on yhdentekevä, ja pelkkä miljöö tälle tapahtumalle. Ja siksipä pituutta onkin aivan liikaa näin ohkaiselle draamalle. Sitä paitsi koko leffa tämän ”money shotin” jälkeen vajoaakin Titanicin mukana lopullisesti pohjamutiin, sillä koko heppoisen draaman kaari katkeaa tämän myötä kuin veitsellä leikaten; vaan eipä leffa onneksi tämän jälkeen kauaa jatkukaan – sen verran onnettomuudenkin ympärille on kuitenkin tavaraa rakenneltu, että finaalikin tuntuu turhaan venytetyltä.
Teknisesti elokuva on hyvin tehty: näyttelijät osaavat asiansa, tehosteet ovat vaikuttavia ja aiheeseen enemmän tai vähemmän liittyvää tilpehööriä Cameron on saanut tungettua mukaan yli oman tarpeen. Käsikirjoitukseltaan tekele on kuitenkin ohut ja elokuvallisesti korkeintaan keskinkertainen. Ja juuri tämä onkin Titanicin päällimmäinen ongelma: se ei ole varsinaisesti huono elokuva, mutta se vajoaa kaikissa suhteissa loputtomaan keskinkertaisuuteensa. Ja siksipä se tuntuukin täysin turhalta tekeleeltä, joka jättää lopussa päällimmäiseksi tyhjän tunteen siitä, että tällä budjetilla ja tällä tekijätiimillä olisi voitu saada aikaiseksi niin paljon parempikin elokuva.
