Robert E. Howardin aikoinaan jo 30-luvulla kehittämä Conan nuosi vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta suuren yleisön suosioon ja viimein jopa elokuvaksi. Hyboriaanisen ajan suurin sankari oli Conan Cimmerialainen. Barbaari, varas, palkkasoturi, kenraali ja lopulta myös kuningas. Elokuva kertoo nuoresta Conanista, joka joutuu orjaksi. Orjuutensa aikana hän kasvaa vahvaksi mieheksi ja oppii taistelemaan, kunnes saa vapautensa. Monien seikkailujen jälkeen Conan kostaa perheensä ja kotikylänsä kohtalon.
Tarina on onnistunut ja sopivan synkkä, ettei elokuva vajoa samaan likakaivoon nykyajan supersankaripelleilyjen kanssa. Conanissa on voimaa, jollaista ei muissa elokuvien sankareissa ole. Jo poikana saa Conan kuulla isältään, että elämässä ei voi luottaa keneenkään, ei ihmiseen tai eläimeen. Vain teräkseen voi luottaa. Ja juuri teräksen arvoitusta Conan etsiikin koko elämänsä ajan. Vähäsanainen Conan uhkoo soturin kunniaa ja ylpeyttä, joka tekee hänestä valtavien ruumiinvoimien ohella voittamattoman vastuksen kaikille häntä vastaan asettuville. Elokuvan tunnelma on myös eeppinen ja sanakarillinen, niin kuin pitääkin. Missään vaiheessa ei tule mieleen mikä halpa muovimiekka-tv-sarja -meiniki. Tehosteet ovat vaatimattomat, Conanille sopivaan tyyliin. Mahtipontiset loitsuefektit tai fantastiset taruolennot eivät sopisi elokuvan miljööseen.
Conan Barbaarissa ei ole oikeastaan mitään vikaa. Voi olla, että raina vaati aihealueeseen enemmän pärähtäneen katsojan, minuun ainakin uppoaa täysillä. Kyseessä on ehkä kaikkien aikojen paras elokuva tai ainakin lajityyppinsä paras. Edes ”Taru Sormusten Herrasta” ei hollywoodhömppänsä takeltelemana yllä Conanin tasolle.
Sen lisäksi että Conan Barbaari on loistava elokuva, on siinä kaikkien aikojen paras musiikkiraita. Basil Poledouriksen mestarilliset säkeet luovat juuri sen tunnelman, minkä Conan vaatii.
nimimerkki: jusa
