Blade Runner: 2049:n, kolkuttaessa oven takana, ei voisi löytää parempaa ajankohtaa alkuperäisen version arvostelemiseen. Vuonna 1982 tehdyn, monien mestariteokseksi kutsuman Blade Runnerin on ohjannut sci-fi leffojen suurarkkitehti Ridley Scott. Elokuva kertoo replikanttien, eli ihmisten kaltaisten robottien tuhoamismääräyksestä, jota johtavat Blade Runnerit. Harrison Ford näyttelee Rick Deckardia, entistä Blade Runneria, joka kutsutaan takaisin työhönsä saalistamaan neljää, takaisin maahan palannutta replikanttia, jotka ovat tulleet jahtaamaan inhimillisen tunteen saattelemana lisää elinaikaa.
Kaikki voimme varmasti olla samaa mieltä Blade Runnerin esteettisestä kauneudesta ja kuvaamisen upeasta käytöstä. Itse asiassa tästä ei voi edes kiistellä. Elokuva on kaunis sen synkkyydessään, ja säkenöivä värien käytöllään. Tulevaisuuden kuva on pelottava, mutta eittämättä kaunis ja realistinen määritelmä siitä, miltä maailmamme saattaa tulevaisuudessa näyttää. Scott on visioinut elokuvan unenomaisesti sci-fi maailmaan, sekoittaen aineksia itämaisen kulttuurin arkkitehtuurista, ja neo-noirin tapaista hohtavaa valaistusta tehden Blade Runnerista visuaalisesti omaperäisen ja ainutlaatuisen elokuvakokemuksen.
Elokuvan juoni on mukaansatempaava, ja eittämättä mielenkiintoinen, mutta mielestäni elokuva ei hyödyntänyt lähdeaineistoaan ja poikkeuksellisen omaperäistä materiaaliaan tarpeeksi tehokkaasti. Juoni tuntuu siltä kuin se junnaisi paikoillaan, ja elokuvan tapahtumat vain tapahtuvat Rick Deckardille. Elokuvassa ei ole tarpeeksi rakennetta tai tunteellisia huippukohtia ja tämän vuoksi se ei tunnu elokuvalta jolla olisi mukaansatempaava alku, mielenkiintoamme juonta kohti lisäävä keskikohta, ja katsojan vangitseva loppuhuipennus. Blade Runner raahaa itseänsä liian hitaasti, josta ei löydy tarpeeksi tapahtumarikkautta katsojan viihdyttämiseksi.
Elokuvan hahmokaarti ja eritysesti Fordin Rick Deckard, on tukemassa mielipidettäni, koska en missään vaiheessa elokuvaa todellisesti välittänyt kenestäkään. Hahmojen kehittelyn kannalta Rick Deckard on laiskasti kirjoitettu hahmo, jolla ei juurikaan ole menneisyyttä tai persoonallisuutta johon voisimme tunteellisella tasolla sitouta. Vastaväitteeksi voisi tietenkin asettaa tulkinnanvaraisen lopun, josta ollaan esitetty monia teorioita Deckardin todellisesta luonteesta, mutta en joksikaan ole niin innostunut tästä aiheesta. Mielestäni elokuvassa hienosti ripotellaan erilaisia vihjeitä, joidenka kautta saa mukavasti elokuvan aikana pohtia hänen todellista alkuperää, mutta pohtiminen ei jatku ruudun ulkopuolella. Blade Runner ei sulaudu tarpeeksi vahvasti mieleeni, jotta voisin ihmetellä elokuvaa sen päättymisen jälkeenkin.
Siitä emme voi kiistellä etteikö Rutger Hauerin lopun monologi olisi cinemaattista kultaa, tai etteikö Vangelisin musiikki sopisi elokuvan tunnelmaan täydellisesti, mutta jos en todellisesti välitä yhdestäkään elokuvan hahmosta tai jos juoni kulkee aivan liian hitaasti ilman kahlitsevaa tempoa, ei mitkään tekniset saavutukset korvaa näitä kahta elokuvien peruselementtiä.
Blade Runnerin filosofinen ja tulevaisuuden näkymää takaa ajavat teemat, tekevät elokuvasta mielenkiintoisen keskustelunaiheen. Vaikka elokuva onkin hieman pitkäveteinen ja draamaton, niin se on alati mielenkiintoinen. Scott ja käsikirjoittajat Hampton Fancher ja David Peoples, onnistuvat mallikkaasti syöttämään meille ajatuksia ja ideoita, joita voimme itse määritellä. Elokuva ei anna yhtä vastausta, tai vastauksia laisinkaan, vaan katsojan täytyy itse tarkkaavaisesti yhdistellä palasia ja muodostaa omia johtopäätöksiä, omia ideoita. Tämän elokuvan voi eri silmät nähdä täysin eri lailla, ja siten se onnistuu hyvällä tavalla jakamaan mielipiteitä ja tuottamaan filosofista pohdintaa.
Blade Runner on maineikas elokuva, ja se kannattaa katsoa aivojen kanssa. Elokuvasta ei löydy toimintaa, draamaa, tai unohtumattomia roolisuorituksia. Se on hidastempoinen elokuva, johonka täytyy varata oikea aika ja syvälliseen ajatteluun pystyvä asenne, ja samanlaiseen asenteeseen pystyvät katsojatoverit. Sen jälkeen muodosta oma mielipiteesi ja omat ideasi, koska ne voivat olla täysin erilaiset kuin kenenkään toisen.
