Tulevaisuuden (vai menneisyyden) kolkossa, byrokraattisessa ja tyrannimaisessa dystopiassa ahertava Sam Lowry (Jonathan Pryce) pakenee ankeaa todellisuutta värikkäisiin fantasioihin joissa hän enkelimäisenä ritarina pelastaa kaunista naista (Kim Greist) epämääräisen godzillamaisilta hirviöiltä. Hänen pomonsa Kurtzmann (Ian Holm) on epäpätevä hermokimppu, äiti (Katherine Helmond) plastiikkakirurgiaa soveltava pirttihirmu yhtä omituisine ystävineen ja tuttava Jack (Michael Palin) on samaa maata. Yhtenä päivänä Sam näkee unelmanaisensa ja alkaa seuraamaan tätä itsepintaisesti. Asiaan liittyy myös sissikorjausmies Tuttle (Robert De Niro) ja suuri annos fantastista tunnelmointia, Monty Python-henkistä kirjaimellisesti paskaista huumoria ja vähän muutakin.
Terry Gilliamin ohjaama tulevaisuusdystopia pehmentää julmaa satiirisuuttaan huumorilla ja omituisuudella. Samin flipperimäinen odysseia on sivuseikka kokonaisuudessa joka lyö yhteen huimaavan määrän erilaisia, riitasointuisia ja irvokkaita elementtejä joita välissä käsitellään surrealistisella kauhulla ja välissä hykerryttävällä slapstickilla.
Jonathan Pryce äärimmäisen epäsankarillisena Lowryna tekee vankkaa työtä ja lukuisat tilanteet joihin hän joutuu ovat äärimmäisen värikkäitä. Karismaa ei ole suuresti mukana, sillä Lowry on pelkkä ratas valtavassa, hyppivässä ja kirskuvassa byrokratiakoneessa joka osaa myös murskata.
Kim Greist ja Katherine Helmond Lowryn elämän naisina tekevät mielenkiintoiset suoritukset. Ensiksi mainittu osoittautuu huomattavasti maallisemmaksi tapaukseksi ja jälkimmäinen on silkkaa surrealistista kauhua puvustusta myöten.
Michael Palinin johdolla sivullisempien hahmojen kaarti on täyttä rautaa ja Gilliam hyödyntää Palinin äärimmäisen sympaattista olemusta taidokkaan kontrapuktisesti. Robert De Niro ei paljoa ole mukana, mutta silloin kun Tuttle on tapahtumissa mukana myös tapahtuu ja paljon.
Voimakkaasta näkemyksestä ja tyylistä huolimatta Brazil ei ole ongelmaton elokuva. Juoni on lyhyesti sanoen kokoelma upeita, mielikuvituksellisia kohtauksia ja elementtejä eri tyyleistä ja genreistä jotka eivät luo kovinkaan yhtenäistä kokonaisuutta. Pituutta on myös lipsunut liikaa mukaan liian monen hillittömän farssikohtauksen johdatellessa tarinaa eri suuntiin. Täydellinen teos ei siis ole kyseessä, mutta kohtaukset ovat hienoja, visuaalinen ilme värikäs ja henkilöhahmot värikkäitä.
