David Cronenberg? Jaa niin kuka? Jälleen kerran joudun paljastamaan suuren tietämättömyyteni elokuvamaailman suhteen. Nimi ei ole täysin uppo-outo muttei toisaalta herätä tuntemuksiakaan suuntaan tai toiseen kun en (tietääkseni) ole nähnyt häneltä vielä yhtään elokuvaa. Sekin puute tuli nyt sitten korjattua käytyäni katsomassa herran uusimman filmin, A Dangerous Methodin. En oikein tiennyt mitä odottaa. Ilmeisestikin Cronenberg on niittänyt mainetta kauhunelokuvillaan ja hänellä on lukemani mukaan omalaatuinen ohjaustyyli. Psykoanalyysin kahden ”perustajan” ympärille rakentuva pätkä antoi positiivisen näytön hänen kyvyistään.
Sabina Spielrein (Keira Knightley) kärsii vakavista mentaalisista ongelmista, joiden vuoksi hänet ohjataan lahjakkaan Carl Gustav Jungin (Michael Fassbender) luo hoidettavaksi. Nuori, idearikas ja oppi-isältään Sigmund Freudilta vaikutteita ammentanut lääkäri kokeilee potilaaseensa uutta puheeseen sekä keskusteluun perustuvaa terapiamuotoa. Kangertelevan alun jälkeen tuloksiakin alkaa syntyä ja viikkojen työn jälkeen Jung saakin osittain selville mikä neiti Spielreiniä riivaa. Ajan virratessa eteenpäin potilas ja tohtori jatkavat kuitenkin tapaamisiaan myös ei puhtaasti ammatillisissa merkeissä.
Psykoanalyysihän (Freudin mukaan) rakentuu kokonaan tukahdutetun seksuaalisuuden käsitteen päälle. Otettuaan neuroottisen tohtori Otto Grossin käsittelyynsä ystävänsä pyynnöstä Jung joutuu kyseenalaistamaan omia lähtökohtiaan hoitojensa suhteen. Päähenkilö paljastaa intohimon tunteensa entiselle potilaalleen, jonka jälkeen alkaa vaakamambon harrastaminen sekä lapsuudenaikojen kokemusten hyödyntäminen näissä toimissa. Samoihin aikoihin Jungin ystävyys/kollegasuhde Freudiin alkaa horjua miesten kulkiessa teoriakehittelyissään eri teille. Lopulta kirjeen sekä ajatustenvaihto päättyy kaksikon totaaliseen välirikkoon.
Jos edellämainittu tuntuu hieman sekavalta, asiasta ei kannata liiemmin huolestua. Synopsiksen mahdollinen vaikeaselkoisuus ei suinkaan johdu itse leffan sekavuudesta vaan siitä ettei siinä ole varsinaista kiinniotettavaa punaista lankaa. Enimmät juonenkäänteet toki pyörivät herra Jungin suhteissa Sabinaan ja Freudiin, mutta mukana on myös runsaasti luokkaan ynnä muuta kuuluvaa. Yhtä kaikki juonta ei voi sanoa leffan vahvuudeksi, sillä se ei ole millään tasolla kovin yllättävä vaikka yrittääkin paikoin olla syvällinen. Siksipä hienot hetket ovatkin jossain aivan muualla.
Pääosakolmikko on todella hienosti roolitettu. Fassbenderin Junger on perinteinen tuon ajan jäykähkö mies, jolla on perhearvot kohdillaan. Tutkijan ja lääkärinkin manööverit ovat hallussa. Samaa voi sanoa Mortensenin Freudista, sillä hänkin vaikuttaa täysin uskottavalta roolissaan. Näiden herrojen väliset keskustelut ovat mahtavaa kuunneltavaa. Yllättävintä silti oli havaita Knightleykin osaavan näytellä hyvin, sillä sairausvaiheessa hänen tuskansa voi tuntea kankaan tälle puolelle ja myöhemminkin hän jatkaa tyydyttävän ja hyvän välimaastossa venäläisaksentteineen. Pienen, joskin tarinan kannalta välttämättömän, sivuroolin vetäisevä Vincent Cassel on hauska hulttiomaisena ja itsekin hoidon tarpeessa olevana kollegapsykologina.
Cronenbergin ohjaus on varmannäköistä, muttei minusta kovinkaan erottuvaa. Yleistunnelma on näyttävistä miljöistä huolimatta synkkä. Tämän filmin voisi kai määritellä trilleriksi, mutta mitään kovin elähdyttävää siinä ei ole. Vähäinen jännite perustuukin pääasiassa rauhallisen dialogin ja henkilöhahmojen varaan. Näissä elementeissä onnistutaankin todella hyvin, vaikka tunnesiteen muodostaminen onkin jossain määrin vaikeaa. Jungin puolesta varmaankin heräsi eniten tuntemuksia, sillä hän saa kokea hyvin ristiriitaisia asioita sisällään. Loppua kohden hivenen puuduttavaksi muuttuva kokonaisuus pysyy toimivana juuri hänen hahmonsa ansiosta. Pienenä yleismoitteena olisin toivonut musiikkia käytettävän enemmän.
Kaiken kaikkiaan voisi siis todeta, että A Dangerous Method on toimiva kuvaus psykoanalyysin ensiaskeleista. Elokuvana kokonaisuus on keskivertoa parempi, vaikkakin jokseenkin hengetön. Tämän katsominen ei vaadi välttämättä sen syvällisempää ajattelua, mutta puhtaasti viihtenä tämä ei oikein mene. Enkä toisaalta näe leffalle kovin pitkää käyttöikääkään, koska teho on suurelta osin menetetty ensimmäisen ja viimeistään toisen katselukerran jälkeen. Jos aihe kiinnostaa edes hitusen niin voin suositella. Kuten myös hitaasti aukeavan henkilödraaman ystäville.
