American Beauty putsasi palkintopöytiä vuoden 1999 parhaita leffoja palkittaessa. Oscar-gaalasta tuomisina oli 5 pystiä: Paras elokuva, Miespääosa (Kevin Spacey), Ohjaus (Sam Mendez), Alkuperäiskäsikirjoitus (Alan Ball) ja Kuvaus (Conrad L. Hall).
Turhaan ei American Beautylle ylistystä sadellut, vaan leffa on jokaisen pystin arvoinen. Etenkin käsikirjoittaja Ball on tehnyt loistavaa jälkeä ja kirjoittanut henkilögallerian hipomaan taivaita. Löytyy voimakkaita, ja heikkoja persoonia, toraa ja rakkautta heidän välillään. Ja lopulta jokainen tallaajista on ulkokuorestaan tai sisäisistä haavoistaan huolimatta yhtä kaunis ja yhtälailla tuulen vietävänä kuin kadulla tuulessa ympyrää kiertävä muovipussi.
Lester Burnham (Spacey) on hyytyneen suhteen parissa painiskeleva, omasta mielestään 14 vuotta mainosalan huorana aikaansa tuhlannut ja katkeroitunut keski-ikäinen mies. Vaimo Carolyn (Annette Bening) on puolestaan urafriikki, jolle mammona on kaikki kaikessa. Sohvakin on hänelle tärkeämpi kuin rakkaus. Kyynisyydessään MTV:n Darlan mieleen tuovaa teinitytär Janea (Thora Birch) hajoavan perheen natina miellytä. Vielä kun oma isä tuntuu ihastuneen kevytkenkäisen oloiseen ja liiankin diivamaiseen ystävään Angela Hayesiin (Mena Suvari), ei teinitytön elämä ole helppoa.
Henkilökemia tiivistyy entisestään, kun naapuriin muuttaa vielä omalaatuisempi perhe: homofobinen ja armeijan tiukkoihin sääntöihin seonnut eversti Frank Fitts, tämän hissukka vaimo sekä poika Ricky (Wes Bentley), joka isänsä tietämättä pyörittää huumebisnestä. Ricky Fitts onkin kovan ulkokuorensa alle piiloutuneen kaunotar Angelan ohella elokuvan kiinnostavin henkilö. Marisätkää poltellen Ricky onnistuu vangitsemaan oudoille filmeilleen elämää arkisena ja kaunistelemattomana, hurmaten kapinallishenkisen Janen erilaisuudellaan. Samaan aikaan Angela kietoo perheenpää Lesteriä sormensa ympärille yhä tiukemmin, ja samalla lailla kietoutuvat kaikki hahmot tiiviimmin yhteen.
Ja mikä onkaan kaiken tämän tarkoitusperä? Lopulta tavallisen lähiön outolinnut ovat kokeneet pelkoa, petturuutta, pilvilinnoja hipovia fantasioita, väärinkäsityksiä ja täydellisiä murtumisia. Onpa joku seonnut oman elämänsä valintoihin, eikä kuoleman vierailuiltakaan ole vältytty. Mitä katsojan pitäisi poimia joukosta, kun yhden tyhmän ihmiselämän ruumiillistuman poskilla kyyneleet valuvat sateen lailla maahan, ja toisen jäänteet makaavat verilammikossa?
Vastaus lienee, että jokaisen pitäisi pystyä poimimaan kaikkien hullujen odotusten ja maailman rumuuden keskeltä omalle kuvitteelliselle videonauhalle itselle kauniita asioita. Niitä, mitä oikeasti pitää tärkeimpänä. Ja siinä sivussa muistaa olla tarraamatta kauneuteen liian tiukasti. Muuten elämä karkaa tuulen vietäväksi.
American Beauty ei karkaa mihinkään, vaan pysyy alusta loppuun asti lujasti ohjaaja Mendesin ja kauniin tunnelman hallussa. Viisi tähteä on vähintä mitä tälle elokuvalle voi antaa.
