Tätä elokuvaa on odotettu! Mitä saadaan, kun pistetään Scorsese kameran taakse ja muun muassa Nicholson, DiCaprio ja Damon kameran eteen? Mestariteos! Scorsese on palannut pitkän tauon jälkeen gangsteritarinoiden pariin. Amerikan-italialaisen mafian joukosta Etelä-Bostonin alamaailmaan siirtynyt Scorsese osoittaa, että hänen kykynsä tehdä loistavaa rikosdraamaa ei ole kadonnut kymmenessä vuodessa mihinkään!
Ensiksi saadaan vanhaa videokuvaa Bostonin kaduista, josta siirrytään pieneen kahvilapuotiin, jossa Colin Sullivan (Matt Damon) viettää aikaansa. Samaisessa paikassa Frank Costello (Jack Nicholson) huomaa pojan ja ilmoittaa hänelle vapaasta juoksupojan paikasta. Poika alkaa tekemään Costellolle sitä sun tätä ja enemmän tai vähemmän puhdasta työtä. Siitä alkaa elämä Costellon hoivissa ja opissa. Loppujen lopuksi Sullivanin nousee Bostonin poliisivoimien eliittiin, ei tosin puhtaita jauhoja pussissaan, vaan Costellon porukan vasikkana.
Mutta vasikointi ei ole vain ja ainoastaan gangsterien etuoikeus ja poliisitkin lähettävät alamaailmaan oman vasikkansa, Billy Costiganin (Leonardo DiCaprio). Sullivanin lailla Costigan valmistui hyvin paperein poliisikoulusta, mutta hän ei pääse yhtä helposti eteenpäin urallaan. Hänen syytään poliisiksi ryhtymiseksi epäillään rikollisen sukutaustansa takia. Hänelle annetaan mahdollisuus näyttää olevansa tosissaan. Hänen pitää soluttautua Costellon porukkaan vasikaksi. Kun Sullivanille selviää, että rikollisporukkaan on soluttautunut poliisi, kissa ja hiiri-jahti on alkanut siitä alkaa draamaa, joka liimaa penkkiin koko kaksi ja puoli tuntisen kestonsa ajaksi. Moraaliset arvot menettävät arvonsa molempien, niin Sullivanin sekä Costiganin elämässä ja teoissa.
The Departed on loistavaa viihdettä. Tarina kulkee vaivattomasti alusta loppuun saakka. Scorsese jättää kikkailun minimaaliseksi ja ohjaa hienovaraisesti. Menon muuttuessa kovemmaksi väkivalta kasvaa eikä ihmiskohtaloilta säästytä. Elokuva on tiukka ihmisten välinen tarina, eikä se muutu missään vaiheessa liiaksi väkivallalla mässäilyksi.
William Monahanin käsikirjoitus on erinomainen. Hän onnistuu perehdyttämään katsojat hahmojen motiiveihin ja mieleen. Avuttomuus, jonka Costigan yksinäisyys on luonut tuodaan hyvin kankaalle. Hänen läheisimmät ihmiset elämässään ovat rikolliset, Costello etunenässä, sekä kaksi poliisia jotka tietävät hänen todellisen henkilöllisyytensä. Parhaimman ja inhimillisimmän avun Costigan saa poliisipsykiatri Madolynilta (Vera Farmiga). Sullivan taistelee taasen jatkuvasti itsensä kanssa. Hänen pitäisi selvittää kuka on rottana alamaailmassa ja samalla etsiä sitä poliisivoimien sisältä. Ainoa tie kaidalle polulle tulee hänen rakkaussuhteestaan Madolyniin avio- ja perhe-elämän muodossa. Tämä järjestely saa aikaan tilanteita, joissa katsoja pelkää jomman kumman paljastumista.
Elokuvan visuaalinen jälki Scorsesen tapaan on huippuluokkaa. Jälki on realistista sekä hieman vaatimattomampaa kuin esimerkiksi Lentäjässä tai Gangs of New Yorkissa. Thelma Schoonmaker, Scorsesen leikkaaja jo 15 elokuvassa, on ohjaajan kanssa luonut upean tunnelman leikkausten ja äänimaailman avulla. Musiikkivalinnoissa kuullaan kaikkea Rollareista Pink Floydin kautta Lennoniin sekä Howard Shoren säveltämää tunnelmaan sopivaa musiikkia.
Entäs elokuvan näyttelijäsuoritukset? Kauttaaltaan erinomaisia. DiCaprio on viime vuosina osoittanut jo näyttelemisen muuttumista parempaan päin ja tässä hän on suorastaan erinomainen. Matt Damon osoitti lahjansa jo Lahjakkaassa herra Ripleyssä sekä muutamassa muussa, mutta tässä hän tekee uransa parhaimman roolisuorituksen. Hän istuu moraalittoman nilkin rooliin täydellisesti. Vera Farmiga on minulle ennestään tuntematon, mutta kun katsoin naisen filmografiaa löytyi sieltä pari näkemääni elokuvaa. Hän on elokuvan tärkein naishahmo ja hän suoriutuu siitä täysillä pisteillä. Nicholsonin Jack on jälleen kerran erinomainen virnuilevana rikollispomona. Yllättäen hän ei varasta kohtauksiaan. Oikeastaan ihan hyvä niin, sillä siten saavat muutkin näyttelijät tilaa. Mutta suurimman yllätyksen järjestää Mark Wahlberg, joka rivosuisena etsivä Dignamina karistaa itsestään pois mallipojan imagon. Hänen lausumansa dialogi on elokuvan herkullisinta antia. Martin Sheen, Ray Winstone ja Alec Baldwin vetävät myöskin varmat suoritukset.
The Departed sijoittuu Scorsesen teoksista Mafiaveljien ja Kuin raivo härän väliin ohjaajan toiseksi parhaana elokuvana. The Departed pääsee kilpailemaan United 93:n ja Volverin kanssa tämän vuoden parhaan elokuvan tämän hetkisestä tittelistä.
nimimerkki: Mara
