Hieman tuntemattomamman ohjaajan Mark Youngin vuonna 2010 kirjoittama trilleri ”The Killing Jar” on raaka, dramaattinen ja samalla tyylikäs filmatisointi. Se on pienellä budjetilla tehty ”yhden huoneen” näytelmä, joka on varustettu vain muutamilla näyttelijöillä, joista tunnetuin Michael Madsen esiintyy muun muassa kuuluisissa ”Reservoir Dogs” ja ”Operaatio Donnie Brasco” elokuvissa.
Cobal Grill on pieni ravintola pienen kaupungin SIlver Laken syrjäseuduilla. Sateisen illan asiakkaat koostuvat paikallisista vakioasiakkaista ja satunnaisista ohikulkijoista. Tarjoilijatar Noreen (Amber Benson) on ravintolan omistajan heittopussi ja tiskirätti. Hän haaveilee uudesta elämästä suuremmassa kaupungissa, mutta on turhan vaatimaton lähteäkseen toteuttamaan haaveitaan. Noreenin, paikallisen apulaisseriffin (Lew Temple), vieraan kulkijan (Harold Perrineau) ja vakkarin (Kevin Gage) keskustelu keskeytyy, kun paikallisradio tiedottaa neljästä raa’asta murhasta liittovaltion mailla. Noreen huolestuu murhista ja tilanne kiristyy, kun paikalle saapuu murhaajan tuntomerkkeihin sopiva henkilö (Michael Madsen), joka ei kohteliaisuuksia jakele. Tilanne on muuttumassa rumaksi.
Mark Young on tuntemattomuudestaan huolimatta todella lahjakas ohjaaja, sillä hän saa elokuvaan dramaattista tunnelmaa raakuudesta huolimatta. Hän käyttää hyväkseen tarantinomaisia dialogeja, hienoja kamerakulmia ja tunnelmallista musiikkia. Elokuvan hyvä käsikirjoitus ja mielenkiintoinen juoni pitää huolen siitä, ettei katsoja pääse kyllästymään hidastempoisesti rullaavan tarinan aikana. Elokuvan vahvuudet piileekin yksinkertaisen idean ja todella hienon tyylin takana.
The Killing Jar on ensimmäisiä indie-elokuvia, joka on allekirjoittaneeseen uponnut ja se upposi hyvin. Elokuvaa oli viihdyttävää katsoa koko kestonsa ajan, eikä tässä ollut pienen budjetin suurimpia kompastuskiviä: onnettomia näyttelijöitä. Karismaattinen Michael Madsen onnistuu todella hyvin pahan pojan roolissaan ja Amber Benson tyydyttää silmät kiltin tytön näyttelijänä. Enempää hyviä roolisuorituksia elokuva ei tarvitsekaan, koska Mark Young hoitaa loput.
Lopputuloksena on vahva ja surullinen puolitoistatuntinen, jonka parissa viihtyy helposti, mikäli vähääkään pitää tämän tyylisistä elokuvista. Minä suosittelen.
