Super Bowl -pöhinässä tuli katsottua sitten tämä Oscareissakin mainetta niittänyt draama nimeltä The Blind Side. Elokuva alkaa pätkällä todellisesta vuoden 1985 marraskuisesta NFL-ottelusta, jossa Washington Redskinsien pelinrakentaja Joe Theismannin ura päättyi New York Giantsin Lawrence Taylorin taklaukseen. Tilanteessa Theismannin ”sokea puoli” jää puolustajalta suojaamatta ja taklaajat pääsevät ”säkittämään” pelinrakentajan ikävin seurauksin.
Sijaiskodista toiseen kulkeva 17-vuotias Michael Oher (Quinton Aaron) saa uuden tilaisuuden päästyään urheilijalahjoillaan kouluun, jossa hän vaikean alun aikana tutustuu Sean Jr. Tuohyyn. SJ:n äiti Leigh Anne Tuohy (Sandra Bullock) ottaa koulun tiloissa yöpymäänkin joutuvan Michaelin kotiinsa ja tästä alkaa muutos molempien elämässä.
Tarina on tasaisen varmasti eteenpäin kulkeva, ennalta-arvattava, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaankin erittäin viihdyttävä ja ajoin koskettavakin. Kovin suuria dramaattisia käänteitä ei ole luvassa eikä niitä voikaan olla sillä tarina on tosi. The Blind Side on sekä genrensä ”elämänmakuisten draamojen” että todellisuuteen perustuvien draamojen esimerkkielokuva. Se osoittaa ettei kaikkia totuuspohjaisia leffoja tarvitse värittää lähestulkoon valheeksi asti kuten vaikkapa Argoa ja The Social Networkia. Muutama sipaus värikynää on tässä teoksessa riittänyt.
Väritystä tuntuu löytyvän tosin muun muassa sekä perheen tyttären hieman liiallisessa epäteinimäisyydessä että äiti Leigh Annen turhankin jämerissä otteissa Michaelin koulun futisvalmentajan suhteen. No ehkä nekin todella ovat totta, sillä todellisesta Leigh Anne Tuohysta julkisuudessa esityt videot ja kommentit kyllä kertovat kyseessä olevan melko eloisan ihmisen.
Totta on se että ehkei Bullockin veto nyt sentään ihan Oscar-luokkaa ole, mutta ei sitä kyllä haukkuakaan voi. Myös Quincy Aaron Michaelina onnistuu mainiosti. Kaiken kaikkiaan kasassa on lämminhenkistä ja viihdyttävää nuoren miehen ja hyvin toimeentulevan amerikkalaisperheen inhimillistä kasvutarinaa, joka jättää hyvän mielen pitkäksi aikaa. Nyt tosin ei vaan voi olla pohtimatta olisivatko leffan tekijät halunneet odottaa vielä neljä vuotta, jos olisivat uskoneet Oherin tarinan saavan vielä lopullisen kruununsa…
