Stalker on venäläisen mestariohjaaja Andrei Tarkovskin eittämättä taidokkain elokuva. Tarkovski on saanut Neuvostoliitossa aikaan jotain, joka on täysin ainutlaatuista elokuvalle.
Vyöhyke on mystinen ja tarunomainen alue lähellä pientä kaupunkia jota sotilaat vartioivat. Kerrotaan, että jossain Vyöhykkeen sydämessä on huone jossa toteutuvat ihmisen salaiset toiveet. Mies herää aamulla,hänen nimensä on Stalker, hänellä on erityisiä lahjoja, hän johdattaa työkseen ihmisiä Vyöhykkeelle.Vyöhyke ei nimittäin ole mikään tavallinen läntti maata. Se on monimutkainen järjestelmä ansoja, kuin itsenäisesti ajatteleva kompleksi jossa lyhimmältä näyttävä reitti saattaa olla pisin reitti tai johtaa kuolemaan. Elokuva kertoo tarinan, jossa Stalker johdattaa kirjailijan ja tiedemiehen vyöhykkeelle.
Kuvaustyyli on unenomainen ja upea. Tarkovski viipyy maisemassa, kamera lipuu tilanteessa ja on samalla armoton; se saa edessään seisovat ihmiset purkamaan kaiken turhuuden ja valheen itsestään. Kohtauksissa ei ikinä kiirehditä eteenpäin, miljööhön tutustutaan viimeistä piirtoa myöten, jolloin tuntee entistä enemmän olevansa itse Vyöhykkeellä. Tarkovski on saavuttanut tässä jotain todella merkittävää ja täysin erilaista kuin länsimainen kuva.
Näyttelijäsuoritukset ovat hienoja. Melkein poikkeuksetta näyttelijät ovat täynnä venäläisen teatteritaiteen vimmaa. Mitä tahansa tunnetta henkilöt kuvaavatkin, siinä on mukana kaikki mitä löytyy. Kadjanovskyn tilitykset ovat parhaimmillaan kuolettavan uskottavia ja niin täynnä surua ja kärsimystä, että ajoittain alkaa melkein jo katsella videon kantta, että dokumenttiko tämä olikin.
Voisi sanoa, että Stalker teki elokuvalle saman mitä Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys teki kirjallisuudelle. Se saa aikaan orpouden ja yksinäisyyden tunteen ihmisessä, yksilössä maailmankaikkeudessa. Se kysyy: ”Mitä onni on?” ja saa ihmisten sekä unelmat että pelot näyttämään säälittävän pieniltä. Se ei julista eikä yritäkään toimia minkäänlaisena tiennäyttäjänä. Se vain toteaa ihmisen olevan täydellisesti eksyksissä. Ja se tekee tarinasta säpsähdyttävän, pelottavankin.
Stalker on äärimmäisen filosofinen, äärimmäisen vaativa mutta oikeassa vireystilassa katsottuna erittäin palkitseva teos.
nimimerkki: Istwan
