Kyllähän tässä nähdään varsinainen suurelokuva. Cannesin Kultainen Palmukin tärähti aikoinaan plakkariin eikä suinkaan suotta. Pläjäys tarttui käteeni Anttilan ale-laarista ja onneksi niin teki.
Tapahtumat sijoittuvat 1750-luvulle Etelä-Amerikan vaikuttaviin viidakkomaisemiin. Kysymyksessä on tositapahtumiin perustuva kertomus intiaanien käännyttämisestä kristinuskoon portugalilaisten jesuiittasaarnaajien toimesta.
Elämä on julmaa ja sen leffasta aistii. Kyllä kristillinen kirkko on voinut olla paskamainen ja vallanhimoinen joskus. Päätarkoituksena kirkolla on ollut lähinnä turvata pappien katu-uskottavuus ja elintaso Jumalan nimeen sotimalla ja pomottamalla. Naurettavaa touhua sanon minä. Tuolla touhulla ei ole mitään tekemistä kuin korkeintaan sodanjumalan kanssa.
Leffa todistaa jälleen että Jeremy Irons ja Robert De Niro ovat Suuria näyttelijöitä. Liam Neeson nähdään tässä uransa alkuvaiheessa sivuosassa ja heppu hoitelee työnsä eleettömästi sen kummemmin huomiota kiinnittämättä.
Tämä Sohvaperuna meinasi pottuuntua viattomien järjettömään teurastukseen tyystin. Mutta minkäs teet kun tuollaista on oikeasti tapahtunut.
Leffa käsittelee siis kristinuskoa ja sen pappisvaltaa sekä pyrkii herättämään asiasta eettisiä ja moraalisia kysymyksiä. Itse uskontojahan on kuitenkin maailma pullollaan ja on myös niitä jotka ei usko kuin itseensä, mutta noiden käsittelemiseen ei ole tässä arviossa aihetta.
Leffa on erinomainen. Katsokaa ja miettikää sen jälkeen erilaisia auktoriteettejä… kuka teitä pomottaa ja miksi sekä olisiko joskus aihetta haistattaa jollakin pitkät paskat.
