”You talkin´ to me?” Tämä repliikki lienee yksi elokuvahistorian tunnetuimmista. Ohjaaja Martin Scorsese ja metodinäyttelijä Robert De Niro ovat olleet tunnettu ja arvostettu parivaljakko elokuvahistoriassa, jotka ovat yhdessä tehneet useita merkittäviä elokuvia. Heidän yhteinen taival alkoi hienolla rikoselokuvalla Sudenpesä (1973) ja seuraavaksi heiltä ilmestyi psykologinen draamaelokuva Taksikuski (1976), joka kertoo paljon New Yorkin suurkaupungin varjoisasta puolesta, ihmisen yksinäisyydestä, ahdistuksesta, väkivallasta, rikollisuudesta, ja mielettömyydestä sellaisella tavalla, että tätä voi syystäkin kehua moniulotteiseksi teokseksi. Taksikuski palkittiin aikoinaan Cannesissa Kultaisella palmulla parhaana elokuvana ja sai 4 Oscar-ehdokkuutta mm. parhaasta elokuvasta ja miespääosasta (De Niro).
Tarinassa unettomuudesta kärsivä Vietnam-veteraani Travis Bickle (De Niro) rupeaa vaivansa takia ajamaan taksia päivät ja yöt ympäri New Yorkia. Travis on yksinäinen, eikä hallitse sosiaalisia taitoja ollenkaan. Ajaessaan taksia öisin hän näkee kaduilla niin paljon rikollisuutta, saastaa ja väkivaltaa, että hän alkaa vihaamaan sitä kaikkea. Pornoa katsova Travis yrittää löytää elämälleen parempaa sisältöä ja sellaista mahdollisuutta tarjoaa vaalikampanjatoimistossa työskentelevä kaunis Betsy (Cybill Shepherd). Travis alkaa tapailemaan häntä, kunnes erään pahasti pieleen menevän treffi-illan jälkeen nainen hylkää miehen. Travis katkeroituu tästä lisää ja saadessaan tarpeekseen ongelmistaan hän hankkii itselleen aseita ja käy taistoon kaupungin pahuutta vastaan. Travis löytää itselleen uuden päämäärän, kun hän sattumalta kohtaa kadulla alaikäisen prostituoidun Irisin (Jodie Foster), joka työskentelee julmalle sutenöörille (Harvey Keitel).
Elokuva on erittäin rehellinen kuvatessaan öisen suurkaupungin saastaisten katujen mielettömyyttä ja väkivaltaa. Siinä missä Woody Allen pyrki osoittamaan rakkauttaan New Yorkia kohtaan näyttäessään omissa elokuvissaan kaupungin enemmänkin romantisoidussa valossa, niin Scorsese pyrkii toiseen suuntaan karun realismin kanssa. Travis yksinään ei ole ainoa sairas, vaan hän on itseäänkin sairaammassa yhteisössä. Elokuva pyrkii tietynlaiseen yhteiskuntakriittisyyteen sekä oli ilmestyessään erittäin ajankohtainen aiheeltaan ja on sitä edelleen nykyäänkin.
Scorsese ohjaajana haluaa näyttää tietynlaisia tarinaelementtejä myös kuvallisesti, kuten Travisin tuijottaessa runsaasti kuplivaa juomaa, se samalla kuvaa hänen mielentilaansa ja sitten Travisin riidellessä Betsyn kanssa puhelimessa, siirrytään kuvaamaan tyhjää käytävää, mikä kuvaa yksinäisyyttä. Tuollainen on älykästä ja oivallista elokuvakerrontaa. Elokuvan väkivaltainen loppuhuipennus, jossa Travis pelastaa Irisin parittajiltaan, on rankka ja iskevä kohtaus. Se jää katsojan mieleen kaikumaan pitkäksi aikaa.
Robert De Niro on tässä aivan mahtava ja hän ei pelkästään näyttele, vaan suorastaan heittäytyy kokonaan elokuvan synkkään maailmaan. Ei siis mikään ihme, miksi tämä on ollut ehkä eniten hänen uraansa määrittelevä roolisuoritus. Sivuosissa Cybill Shepherd, Harvey Keitel ja Peter Boyle tekevät myös vakuuttavaa työtä. Sivuosista parhaimman roolin tekee kuitenkin 13-vuotias Jodie Foster, joka nuoresta iästään huolimatta yltää vahvaan tulkintaan elämässään hukassa olevana nuorena prostituoituna.
Maineikas elokuvasäveltäjä Bernard Herrmann teki tässä viimeisen työnsä ja hänen musiikki luokin elokuvaan oikeaa tunnelmaa. Käsikirjoittaja Paul Schrader ansaitsee myös kehunsa. Taksikuski on sanalla sanoen mestariteos ja lajinsa kiistaton klassikko. Jotkut ovat kutsuneet tätä jopa kaikkien aikojen parhaimmaksi katuleffaksi. Tämä edustaakin karua draamaelokuvaa kaikkein laadukkaimmillaan ja omaperäisellä tavalla.
