Kaikki lienee tuntevat kuningas Arthurin tarinan. Ja ilmeisesti myös Jerry Bruckheimer. Herra on nimittäin mennyt sorkkimaan vanhaa tarua kumppaniensa kera ja lopputulos olisi varmaan ihan viihdyttävää kertakatselua. Noin minä ainakin ajattelin kun menin katsomaan Kuningas Arthuria leffateattereihin. Olen pitänyt tämän herran tuottamista elokuvista ja odotin Arthurista myös mukavaa viihdettä. Toisin kävi. Leffa paljastui nimittäin ylipitkäksi tylsyystaisteluksi, jonka aikana tuli kelloa katsottua enemmän kuin elokuvassa ruumiita tuli.
Arthur (Clive Owen) ja hänen pyöreän pöydän ritarinsa ovat palaamassa Roomaan viidentoista vuoden pakkovärväysreissulta. Kun ritarit ovat puhkumassa vapautta niin heille annetaan vielä yksi tehtävä. Arthurin ja hänen ritariensa tehtävänä olisi pelastaa eräs roomalaisperhe saksiarmeijan jaloista. Kaikki varmaan tietävät mitä siitä seuraa. Ylipitkiä taistelukohtauksia, vapauden uhoamista, kaupallinen seksikohtaus ja lisää vapauden uhoamista. Luvassa on siis karmaisevat kaksi tuntia.
Kuningas Arthur on elokuva jossa epäonnistutaan täydellisesti. Ainoat hyvät puolet ovat visuaalisesti komeat taistelukohtaukset ja Hans Zimmerin eeppinen musiikki. Siihen ne ansiot sitten jäävätkin. Näyttelijät ovat tässä elokuvassa täysin pökkelöitä ja hyvänä esimerkkinä tästä on nimiosanäyttelijä Clive Owen joka on täysin karismaton osassaan. Naispääroolissa nähdään Keira Knightley, joka on eksynyt aivan väärään elokuvaan. Ainoa hyvä näyttelijä on Stellan Skarsgård, joka vetää roolinsa vallan mainiosti mutta ei yksin pysty kannattelemaan elokuvaa.
Noh, mitä tästä jäi jäljelle? Ikävä lippuun heitettyjen rahojen perään. Toki elokuva on teknisesti hieno mutta muuten elokuva on todella ohut sisällöltään. Taistelujen ulkopuolella elokuva käyttää aikaansa vapauden uhoamiseen pyöreän pöydän äärellä ja väkisin väännetyn romanssin virittelyyn. Loppujen lopuksi todella huono elokuva joka on vahvoilla vuoden huonoin elokuva-veikkauksissa.
nimimerkki: Mask
