Olen ymmärtänyt Sin Cityn olevan hyvin uskollinen sarjakuvafilmatisointi. Frank Miller on halunnut todella pitää elokuvan uskollisena omalle visiolleen ja onhan hänet kreditoitu toiseksi ohjaajaksi Rodriguezin rinnalle. Sin City on pääosin mustavalkoinen, tietokonetaustainen, mutta kaikesta huolimatta elämää sykkivä teos. Hahmojen rankoista karikatyyreistä huolimatta, hahmot tuntuvat eläviltä. Eivät ehkä realistisilta, mutta inhimillisiltä vikoineen ja vinoine asenteineen. Bruce Willis on jälleen kovassa vedossa elokuvan sympaattisimpana hahmona Hartiganina, jolle tärkeintä on pelastaa nuori Nancy raiskaajalta. Myös muut näyttelijät tekevät hienot roolit, mutta parhaaksi hahmoksi nousee Mickey Rourken brutaalisti tulkitsema Marv. Marv on todellinen Bad Motherfucker. Mies, jolle ei vittuilla. Ellei halua alkaa järjestämään omia hautajaisiaan.
Vaikka yleensä suhtaudun tietokonepohjaisiin elokuviin hyvin suurella varauksella, Sin Cityn kohdalla tietokonetaustat eivät pääse häiritsemään. Elokuvalle on tarkoituksella luotu sarjakuvamainen ulkoasu, mitä olisi ollut vaikeaa luoda aidoissa ympäristöissä. Kaikki liikkuu luonnottoman sulavasti, mikä tuo epätodellisen, mutta samalla tyylikkään ulkoasun elokuvalle. Sin City on rehellisen epärealistinen, miehekäs ja väkivaltainen elokuva. Taattua Rodriguezia voisi sanoa.
