Tässä se on, Jeesuksesta tehty elokuva, jonka kristityt tuomitsivat. Syynä siihen on pitkälti asioiden muuttaminen, nähtiinhän tässä paljon sellaista, mitä ei yleisesti tunneta Jeesuksesta sekä tarinaa oltiin hieman muuteltu. Jonkinlaisena kristittynä tuli tämä katsottua, enkä minä tästä loukkaantunut, enemmänkin häkellyin eli ohjaajanero Scorsese onnistui ainakin jotenkin tehtävässään. Eihän kannata tehdä elokuvia Jeesuksesta, mitkä kertovat sen saman asian, sillä ne on jo nähty lukuisia kertoja, mutta tämä tarjoaa toisenlaisen näkökulman asiaan.
Jo elokuvan alussa herra Scorsese ilmoittaa, että elokuva ei perustu evankeliumeihin, vaan Nikos Kazantzakisin kirjaan, josta itse mestarikäsikirjoittaja Paul Schrader muokkasi käsikirjoituksen. Elokuvan Jeesus (Dafoe) on hyvin inhimillinen henkilö, joka ei haluaisi olla tehtävässään. Juudaksesta on tehty Jeesuksen tuki ja turva, paras kaveri, mikä ei mene ihan niin kuin tuntemassamme tarinassamme. Elokuvassa nähdään hieman Jeesuksen opetuksia ja tekemisiä, mutta pääasiassa keskitytään Jeesuksen inhimillisyyteen. Maria Magdaleenasta (Hershey) tehtiin tässä elokuvassa Jeesuksen rakastajatar, mikä luultavasti sai fundamentalistikristityt lopullisesti raivon partaalle. Kerronta on hyvin vertauskuvallista ja symbolismia on paljon mukana. Myös se, mitä Jeesus valitsee sitten loppupeleissä ristillä ei mene ihan Raamatun kertoman tarinan mukaan. Mitä jos Jeesus ei halunnutkaan olla Messias? Tuohon äskeiseen kysymykseen voidaan kiteyttääkin koko elokuvan idea. Paljon katsoja saa ajateltavaa, oli uskontokunta sitten mikä tahansa. Enemmänkin voitaisiin pohdiskella elokuvan esittämiä väitteitä, mutta se veisi minulta vain turhaa, ettekä te varmaankaan jaksaisi lukea tykitystäni loppuun saakka, siispä pohdintani jää noin pinnalliseksi.
Elokuvallisesti Kristuksen viimeinen kiusaus ei ole suosikkiohjaajani Scorsesen parhaita suorituksia. Välillä puhti on kova, mutta varsinkin alkuun kerronta on aika takkuilevaa. Välillä päästään kunnon väkevyyteen, välillä taas juttu menee vähän löysäksi. Willem Dafoe on pääroolissa hyvä, vaikka alkuun hänelläkin on sopeutumisvaikeuksia rooliinsa. Ohjaajan vakiokasvo Harvey Keitel näyttelee ihan hyvin, mutta on hän joskus saanut aikaan paljon vakuuttavampaakin jälkeä. Muut näyttelijät pysyttelevät sitten vähän taaempana, jopa Magdaleenana nähtävä Barbara Hershey, josta oltaisiin voitu tehdä syvempi kokonaisuus. Harry Dean Stantonkin piipahtaa ruudussa Paavalina, rooli on pieni, mutta jää katsojan mieleen. Alkuun pläjäys ei oikein toimi, mutta lopulta katsoja palkitaan. Scorsese tehtaili lopulta elokuvaansa mystisen, piinaavan sekä ahdistavan tunnelman, joka ei päästä katsojaa otteestaan irti.
Kyllä Jeesuksen tarina olisi hyvä tietää ennen kuin tätä alkaa katsomaan, oli uskovainen tai ei (mutta luultavasti kaikki on edes jotain miehestä kuullut), silloin katsoja saa elokuvasta paljon enemmän irti. Kovimpien kiihkouskovaisten ei tähän kannata tarttua, sillä tästä ei tule heille, kuin pää kipeäksi. Muuten suosittelen kaikille, joita aihe kiinnostaa. Kyllä Scorsese on parhaimmillaan ohjatessaan mafiaympyröitä, vaikka papiksi aikoikin, mutta ihan kelpo juttu se tämäkin on.
