Vuonna 1989 valmistunut, näyttelijänä paremmin tunnetun Danny DeViton ohjaama, Ruusujen sota on erinomaisen onnistunut musta komedia, joka kestää katselukerrasta toiseen. Vaikka leffa komediaksi luokitellaankin, ja toki onkin ironisen, paikoin suorastaan katkeran hauska, siitä löytyy kyllä paljon syvempikin taso kuin toisilleen jäynää tekevän eropariskunnan kohelluksen ja astioiden paiskomisen dokumentaatio.
Kaikki elokuvan näyttelijät ovat loistavia, mutta erityisesti Kathleen Turner tekee elokuvassa yhden kaikkien aikojen vakuuttavimmista rooleistaan täydellisesti turhautuvana ja elämänmuutokseen kypsyvänä aviovaimona, jonka aivoituksia mies ei pysty ymmärtämään, vaikka kuinka yrittäisi. Turner osaa olla todella jäätävä vielä nimellisesti naimisissa olevana, mutta jo käytännössä ex-vaimona, jonka tunteiden kuolema on kaikille muille paitsi tottumuksissaan ja itsekeskeisyydessään ympäristön viesteille sokealle miehelle ilmiselvää. Tai ehkäpä mies ei vain suostu hyväksymään aistiensa todistusta. Mies rakastaa ja vihaa, nainen enää vain vihaa. Ja kun mies yrittää epätoivoisesti kaikin keinoin pyristellä kohtaloa vastaan, ajautuu aviopari väistämättä vain syvemmälle katkeruuden ja koston kierteeseen.
Elokuvan vahvuus on siinä, että katsoja voi halutessaan ymmärtää kummankin osapuolen näkökannan täysin, ja samaistua täten molempiin päähenkilöihin. Näiden vastakkaisten kantojen periksi antamattomuuden johtaessa sitten väistämättömään tuhoon, pääsee katsoja seuraamaan kuin perheen sisältä tragediaa, jonka murheellisuutta kerronnan komediallisuus ei täysin lievennä.
Ruusujen sota onkin pohjimmiltaan draamakomedia, ei pelkkä kevyt viihdepelleily. Ensi katsomalla, etenkin jos odottaa vain helppoa, kevyttä ja hullunhauskaa kohellusta, katsoja saattaa hämmentyä ja jopa pettyä, mutta viimeistään useammalla katsomisella oppii hyväksymään elokuvan ristiriitaisia tunteita ja hämmennystä herättävän luonteen, sekä nauttimaan siitä nimenomaan sellaisena. Kevyen komedian ystäville homma ei luonnollisesti useammallakaan katselulla välttämättä toimi, mutta draaman ja mustan huumorin ystävät saavat elokuvasta sitten sitäkin enemmän.
