Yhtenä kertana, kun katsoin ensimmäisen osan Elm Street -sarjasta, olin ihan haltijoissani, kun se osasi olla monelta osin hyvä. Nyt oli seuraavaksi vuorossa katsaus seuraavasta osasta, joka kantaa nimeä Freddyn kosto. Ja Freddy on tietysti parhaimmillaan kuten ensimmäisessä osassa, mutta miten on muun laita?
Ollaan siis viisi vuotta myöhemmässä ajassa. Walshin perhe muuttaa edellisessä osassa esiintyneen Nancy Thompsonin taloon. Kaiken pitäisi näyttää kaikin puolin normaalilta perheen esikoisen, Jessen, kohdalla. Sitten onkin se sama lierihattuinen ja veitsisorminen hirvitys taas kehissä, tällä kertaa käyttäen Jessen ruumista murhatöissä. Ainut, joka voi auttaa Jessen kiipelistä, on hänen tyttöystävänsä Lisa.
Verraten ykköseen kauhutunnelma on laskeutunut reilusti pakkasen puolelle. Jokin vain määttää, kun Wes Cravenin tilalla on minulle täysin tuntematon Jack Sholder, joka ei hoida hommaa niin tyylikkäästi.
Elokuva osaa paikoin viihdyttää (kuten esim. Freddyn uloskuoriutuminen Jessen sisältä), mutta hyviä hetkiä on hyvin vähän. Eniten ärsytti täysin turha kanarialintu-kohtaus. Toinen ikävä juttu on se, että hieno tunnari on vaihtunut ykkösen jälkeen – tämän kuulostaessa pikemminkin liian lempeältä.
Robert Englundia lukuunottamatta kaikki muut näyttelijät ovat ikävää katseltavaa. Mark Patton on yhtä eloton kuin kiven murikka, Kim Myers taas ärsyttävä pillittäessä. Marshall Bell esittämästä liikunnanopettajasta löytyy sentää jonkinlaista yritystä. Täytyy kyllä myöntää, että Englund se vain osaa. Freddy on kuin osa häntä, joten hahmossa ei ole tälläkään kertaa mitään ongelmia.
Tämä on kieltämättä huono. Ainut hyvä tässä on Freddy Krueger. Myös ne herkulliset kohdat lisänä, joten tästä annan enintään kaksi pistettä. Mitähän kolmonen tuo tullessaan?
