Boy Wonderin tekijät ovat selkeästikin Batman-sarjiksensa lukeneet – sen verran yhtäläisyyksiä Yön Ritarin synkkään maailmaan päähenkilö Sean Donovanilla (Caleb Steinmeyer) on (sarjakuvia lukeneet tietänevät, että Boy Wonder eli Ihmepoika on Batmanin sidekickin Robinin kutsumanimi). Silti samaan hengenvetoon voi hyvin todeta: ”niin samanlainen, mutta niin erilainen”. Riisuttu. Kyyninen. Nihilistinen. Ei miljardiomaisuutta. Ei ihmelaitteita. Ei edes viittaa ja naamiota. Vain terävä äly – ja palava halu löytää syyllinen äidin murhaan.
Sanoisin tältä pohjalta että Boy Wonder on mielenkiintoinen elokuva: toisaalta tekijöiden selvä inspiroituminen Batmanin maailmasta kuvastaa yhteyttä perinteisempiin supersankaritarinoihin, mutta sitäkin selvimmin filmissä ovat nähtävissä nykypäivän nousevat trendit: sankarit eivät ole enää vain haavoittumattomia yli-ihmisiä tai mutantteja tai toisesta maailmasta lähtöisin olevia kaikkivoipia olentoja, vaan yhä useammin ihmevoimista vapaita tavallisia kaduntallaajia. Maailmankuvakin on muuttunut sitten 1930-luvun lopun, kun Teräsmies ja Batman aloittivat seikkailunsa: kun ennen oltiin propagandan asialla, nykyään tarina on yhä useimmin aikamme inhorealistinen läpileikkaus. Superkykyjen tai –aseiden sijaan voimaa ammennetaan epätoivosta ja kostonjanosta. Puhtaita toivonkipinöitä ei juuri näe. Murhaamisen ja oikeuden jakamisen, sankarin ja rikollisen, väliset rajat hämärtyvät yhä enemmän.
Ja juuri tuo kaikki edellä mainittu tekee Boy Wonderista tutustumisen arvoisen. Toimintakohtaukset ovat elokuvassa harvemmassa kuin tämän lajityypin muissa edustajissa yleensä, mutta ne ovatkin sitten sitä nihilistisempiä. Suurimman osan ajasta katsellaan takaumia ja ollaan Seanin pään sisällä. Lyhyesti sanottuna, jos haluaa nähdä jotain uutta supersankarigenren saralla, katso Boy Wonder.
