Grigori Rasputin (Alan Rickman) ei ole mikään puhtoinen mies, mutta hänellä on kyky nähdä tulevaisuuteen ja parantaa sairaita. Hän itse asiassa parantaa hemofiliasta kärsivän Aleksein (Freddie Findlay) ja tämän vanhempiin se tekee suunnattoman vaikutuksen. Aleksein isä vaan sattuu olemaan tsaari Nikolai II (Sir Ian McKellen) ja äiti taas tsaaritar Aleksandra (Greta Scacchi), joten oppimaton, rellestävä musikka on vallan keskiössä ja lisäksi poliittinen tilanne on kireä ja kiristyy. Lopulta sodan sytyttyä Rasputin murhataan ja yksi murhaajista on tsaariperheelle sukua oleva ruhtinas Felix Jusupov (James Frain). Se mikä seurasi oli Lokakuun vallankumous ja tsaariperhe murhattiin Jekaterinburgissa. Kaikki tuo on luettavissa historiankirjoista ja muista vähemmän viihteellisistä lähteistä.
HBO-yhtiö ei ilmeisesti pelännyt TV-elokuvan stigmaa ja pamautti kasaan autenttisen draamaan myyttisestä henkilöstä. Kokonaisuus noudattaa myyttiä melko pitkälle ja yrittää tuoda mukaan myös poliittista tilannekatsausta. Kerronta-aika on liian lyhyt molempien kunnolliseen käsittelyyn joten vaikutelma on harmillisen pinnallinen, vaikka upeita pukuja ja kuvastoa riittää. Uli Edel osaa tunnistaa kuvaston kauniit elementit.
Sir Ian McKellen ja Greta Acacchi luovat kuvan sellaisesta perheestä joka oli täysin soveltumaton siihen asemaan mihin kohtalo oli heidät paiskannut. Vaikutelma ei kuitenkaan ole vastenmielinen, vaan sääliä herättävä, sillä kuolemantuomionsa toimeenpanoa odottava imperiumi on tosiasia. Laatutyöltä molemmilta siis ja muutkin nimekkäät sivuroolit ovat laadukkaita, joskin jäävät ohuiksi.
Pankin kylläkin räjäyttää, murskaa ja rusentaa vakava RADA:n kasvatti ja teatterinatisija Alan Rickman ja hänen riehakas suorituksensa tuo esille paitsi musikan raa’an juopottelun ja naisseikkailemisen myös hänen intohimoisen uskonnollisuutensa. Vaikka silmien väri ei ole oikea on suorituksessa huimaavaa kiihkoa joka ajoittain menee ylinäyttelyn rajoille. Rickman on todellinen kantava voima nimiroolissa. Suorituksessa on potkua pidemmänkin elokuvan kannatteluun.
Lähtökohdat ovat erinomaiset ja kuvastokin on ajoittain suorastaan upeaa, mutta tarina jää harmillisen ohueksi. Kertakatselun kestävä teos on siis kyseessä vaikka Rickmanin rähjäävää ponnistelua olisi voinut katsoa enemmänkin.
