Tuntematon Sotilas ei esittelyjä kaipaa. Suomalaisen kulttuurihistorian merkkiteoksia sekä kirjallisuuden että elokuvan maailmassa. Joka vuosi itsenäisyyspäivänä telkkarista näytettävä vuoden 1955 versio Väinö Linnan romaanista on kaivanut tiensä monien suomalaisten sydämiin, pikkulapsista aina itsekin sodan kokeneisiin vanhuksiin. Edvin Laineen ”Tuntematonta” voidaan pitää tietynlaisena kansallisena monoliittina, suuri kulttuurillinen saavutus joka kuvasi kaltoinkohdellun kansakunnan kohtalon hetkiä toisessa maailmansodassa. Se on yleisen mielipiteen mukaan kaiken mahdollisen kritiikin yläpuolella, Tasavallan Leijonan tai siniristilipun kaltainen pyhä nationalistinen symbooli.
Vaikka ymmärrän täysin ne syyt mitkä ovat nostaneet Laineen Tuntemattoman tälle jalustalle: Suomessa 50-luvulla vallinnut pelko Neuvostoliiton uudesta hyökkäyksestä, jälleenrakennuksen suururakka ja pahasti kärsineet yksilöt, perheet ja muut yhteisöt olivat kaikki painavia tekijöitä miksi kansa otti sen heti omakseen. En voi silti ohittaa sitä faktaa etteikö se olisi vain melkoisen keskiverto, yltiöhupsua wanhojen Suomifilmien rillumarei-henkeä hohkaava teos, jota on lopulta melko vaikea ottaa vakavasti sotaelokuvana kansakunnan kohtalon hetkistä. Sen lisäksi ettei se koskaan ollut kummoinen elokuva, se ei myöskään ollut kovin uskollinen tai kiinnostava adaptio alkuperäisteoksestaan, tällä kertaa siis Väinö Linnan kirjasta. Sodanvastainen sanoma hukkui isänmaallisen hengen korostamisen alle. Tämä lienee tarpeeksi taustoista, itse elokuvaan siis.
Elokuva alkaa välirauhasta vuonna 1940, talvisota on jo takana, Karjala menetettiin, mutta Suomen itsenäisyys säilyi. Nuorukaisia lapioidaan harjoituksiin roppakaupalla, parikymppisiä kloppeja ja vanhempia äijiä reservistä. Uuden sodan uhka näyttää enemmänkin kuin todennäköiseltä, sillä Euroopassa riehuu jo Suursota, jossa Saksan johtamat Akselivallat ja Liittoutuneet ottavat yhteen. Koko maailma on liekeissä, eikä silti säästytty täälläkään päin pohjoista pallonpuoliskoa. Välirauha päättyy kesällä 1941 Suomalaisten hyökätessä menetettyyn Karjalaan, ja sen tuollepuolen alueille, jotka eivät koskaan olleet kuuluneet Itsenäisen Suomen Tasavaltaan. Elokuva seuraa Konekiväärikompanian vaiheita Jatkosodassa kesästä 1941 kesään 1944. Kompaniasta löytyy miestä moneen lähtöön, Ylimielisiä kaupunkilaisupseereja, Suur-Suomesta ja Saksasta viisveisaavia resupekkoja ja maajusseja, opportunisteja ja pelkureita. Isänmaallinen kiilto tuntuu puuttuvan monen silmistä.
Rauni Mollbergin Tuntematon Sotilas onnistuu lähes täydellisesti kaikilla niillä osa-alueilla, joilla Edvin Laineen edellinen filmatisointi epäonnistuu. Näyttelijät ovat oikean ikäisiä, parikymppisiä miehenalkuja, toisin kuin edellisen version keski-ikäiset ylinäyttelijät. Se onnistuu maalaamaan voimakkaan teoksen sodan järjettömyydestä ja pasifismista. Äänitehosteet, käsivarakamera ja Mollbergin rautainen ammattitaito onnistuvat tekemään elokuvasta realistisen ja otteessaan pitävän, kansainväliselläkin tasolla uskottavan elokuvan.
Näyttelijät tekevät kerrassaan loistavaa työtä Tuntemattomassa Sotilaassa. On vaikea nostaa erityisesti ketään jalustalle. Suuri osa kaartista oli amatöörinäyttelijöitä, muutamia jopa, jotka näyttelivät vain yhdessä tai kahdessa elokuvassa, mikä tuo elokuvaan lisää sitä niin sanottua ”fiilistä”.
Päällimmäisenä mieleeni jäivät kuitenkin Mika Mäkelä Pohjois-Karjalaisena Rahikaisena, aito Itä-Suomalainen kauppamies, häikäilemätön opportunisti, mies joka korjaa kaatuneiden vihollisten arvotavarat talteen ja myy sotasaaliikseen saamiaan tavaroita korkeammalle johdolle. Tämän kaltaiset miehet vain eivät voi saada luodista. Pertti Koivula kommunisti Lahtisena, joka poliittisesta ideologiastaan huolimatta ei kannata Neuvostoliiton toimia vaan pyrkii aina edustamaan oikeudenmukaista ajattelutapaa, tietynlaista yleismaallista reilua henkeä. Risto Tuorila onnistuu myös tummanpuhuvan melankolisena suomalaismiehen perikuvana, hämäläisenä isähahmona, Kompanian päällikkö joka ei ole turhan ankara nuorille sotamiehille. Kari Väänänen on myöskin mielettömän hyvä Ylimielisenä Luutnantti Lammiona, jolle kuri on kaikki kaikessa. Paavo Liski Rokkana on huomattavasti uskottavampi kuin edellisen filmin Reino Tolvanen. Rokan ja Riitaojan välinen suhde manifestoituu myös voimakkaammin kuin Laineen versiossa. Elokuvasta ei huonoja näyttelijöitä löydy, ainoastaan Timo Virkki Honkajokena jää jokseenkin etäiseksi, kenties ainut roolisuoritus, jossa pidän itse enemmän Linnan version vastineesta.
Kuten sanottu elokuva on myös teknisesti erittäin näyttävä, niin visuaalisesti kuin audionsakin puolesta. Se on kuvattu kokonaan käsivarakameralla ja siinä ei ole ollenkaan musiikkia paria savikiekon soittoa mukaan laskematta. En sotahistoriaa tunne niin hyvin, että osaisin kommentoida elokuvassa esiintyvän laitteiston autenttisuutta, mutta elokuvilta, nyt ei ääretöntä realismia kannatakkaan odottaa, onhan kyseessä kuitenkin loppuen lopuksi fiktiivinen teos. Parhaana esimerkkinä toimiikin se, että oikeasti Kompaniat koottiin saman kaupungin tai kylän pojista, ei ympäri Suomea, niin kuin tuntemattomassa. Yksi punaisista langoista piileekin juuri tässä. Konekiväärikompanja on symbooli pienelle kansakunnalle: Oikeastaan kaikki suomen kolkat taitavat olla edustettuina aikalailla, paitsi pohjoisin lappi.
Elokuvassa on useita kohtauksia ja teemoja, jotka olivat kirjassa, mutteivat edellisessä elokuvassa. Petroskoin rosvous ja koko Sotamies Viirilän hahmo, Everstiluutnantti Karjulan hahmo. Lotta Svärd -aihe ja Sotamies Korpelan hahmo. Rintamakarkureiden teloitus oli tehty myös huomattavasti voimakkaammin kuin edellisessä, jossa jäi hiukan epäselväksi teloitetaanko tässä karkureita vai sotavankeja.
Täydellinen elokuva, tai filmatisointi Mollbergin Tuntematon ei kuitenkaan ole, vaikka 5/5 arvosana tulee täältä suunnin heittämällä. Sen pasifistinen ja vasemmistolainen viesti upottaa yhden kirjan alkuperäisistä teemoista, ehkei se ollut yhtä näkyvä teema kuin sodanvastaisuus, mutta yksi Linnan romaanin kiintopisteistä oli sodan yhdistävä henki Suomen kansan keskuudessa, epäreilun suurvaltapolitiikan aiheuttaman konflitkin edessä luokkayhteiskunnan ja sisällissodan arvet unohtuivat yhteisen hyvän puolesta. Tätä puolta sodasta Mollbergin versio pyrkii mielestäni vaimentamaan hiukan liiakseen. Räikeimpänä esimerkkinä mielestäni se, ettei romaanissa ja Linnan filmatisoinnissa esiintynyttä Asumaniemi -hahmoa esiinny tässä versiossa ollenkaan. Hahmo oli kuitenkin symbooli sille hengelle, jolla monet sotaan lähtivät. Hahmon ensimäinen repliikkihän on ”Missä täällä pääsee ampumaan niitä ryssiä?”. Kenties tämä oli liian ristiriidassa Mollbergin vasemmistolaisen maailmankuvan kanssa, tiedä häntä mutta itse jäin hahmoa kaipaamaan, vaikka sodanvastainen viesti teoksessa on minulle aina ollut tärkeämpi. Myös huumorin vähentäminen oli kaksipiippuinen ratkaisu, osa veteraaneista syytti Mollbergin versiota liiankin raadolliseksi, eräskin oli kommentoinut ettei rintamalla olisi kukaan jaksanut ilman huulen heittoa. Myöskin elokuvan viimeiset hetket tuntuvat tapahtuvan hiukan liian ripeästi, tästä lisää seuraavassa kappaleessa.
Elokuvasta on olemassa kaksi versiota. Teatteriversio, joka on myös DVD:llä julkaistu, 3 h 20 min versio, josta tämä arvostelu on kirjoitettu, sekä 3 h 50 min pitkä TV-versio, jonka olen itse nähnyt vain kerran. En ihan täysin muista mitä kaikkea tässä versiossa oli, mutta ainakin hupaisa ongelmasotamiesten koulutusepisodi, jossa Honkajoki, Viirilä ja kolmas sotamies laittavat oikein kunnolla lekkeriksi, (kenties humoristisin kohtaus koko elokuvassa, menee jopa slapstickin puolelle), sotakohtaus, jossa Kariluoto johtaa hyökkäystä, sekä viimeiset minuutit olivat muistaakseni selkeämpiä. Ikävä kyllä yksi lukemattomista kulttuuririkosista rakkaan Yleisradiomme listassa on se, ettei tätä tv-versiota ole julkaistu DVD:llä, eikä sitä ole näytetty telkkarista elokuvan lähes 30 vuoden olemassaolon aikana kuin 4 kertaa. Asiasta kiinnostuneet lähettäkää Ylelle sähköpostia, ehkä oikeus vielä tapahtuu.
Kaiken kaikkiaan Mollbergin Tuntematon Sotilas on 95 % osa-alueillaan parempi kuin Laineen versio, jota en kuitenkaan ihan maanrakoon halua haukkua, sillä muutamalla osa-alueella se onnistuu tämän version päihittämään. On kuitenkin jokseenkin hupsua verrata näitä kahta keskenään elokuvina, vertailu on mielekkäämpää jos ajattelemme molemmat adaptioina eräästä kirjasta, molemmat edustavat saman eepoksen eri puolia, Mollbergin version onnistuessa kuitenkin paremmin. Se on kenties paras suomalainen elokuva ikinä ja ehdottomasti yksi parhaista sotaleffoista mitä ikinä on tehty. Kunnollista DVD-julkaisua odotellessa, johon annan kustantajille muutaman vinkin: Molemmat versiot mukaan ja kunnon tekstit ja äänirauta uudelleen masterointiin, tämä mestariteos kuuluu kansainvälisille markkinoille!
