Doubt – epäilys on saanut todellisen tulvan elokuva-alan palkintoja ja ehdokkuuksia on tullut sitäkin enemmän, mm. viisi Oscar-ehdokkuuta. Saapa nähdä, tipahtaako tälle Academy Awards –pyttyjä. Näin voi hyvinkin käydä, vaikka elokuva onkin melko keskitasoista peruslaatua. Nykyään vain suurin osa uusista elokuvista on niin surkeita esityksiä, että Epäilys on itse asiassa varsin positiivinen katsomiselämys.
Kupletin juoni on seuraava: 1960-luvulla perinteinen konservatiivinen yhteiskunta on hitaasti murtumassa liberaalimpien tuulien myötä, eivätkä edes nunnat ja heidän uskontonsa ole tämän tuulen tavoittamattomissa. Tuuli puhaltaa nunnien opettamaan newyorkilaiseen kouluun isä Flynnin (Hoffman), uudistusmielisen papin joka rohkenee kasvattaa pitkät sormenkynnet ja kuunnella maallisia joululauluja. Koulun rehtori ja matriarkka, sisar Aloysius Beauvier (Streep) ei katso moista hyvällä, vaan johtaa kouluaan fasistisella kurilla ja tähän kuriin hän aikoo ruhjoa myösisä Flynnin, joka käyttäytyy epäilyttävän suojelevasti koulun ainoaa mustaa oppilasta Donaldia (Foster) kohtaan. Säyseämpi ja nuori sisar James (Adams) joutuu puolueettomana sivustakatsojana katsomaan, kuinka sisar Aloysius syyttää isä Flynniä pedofiliasta ja homoseksualismista.
Vaikka John Patrick Shanley onkin tämän lisäksi käsikirjoittanut jo muutamia leffoja, Epäilys on vasta hänen toinen elokuvaohjauksensa – miehen ansiot ovat käsittääkseni pikemminkin teatterin puolella. Sen myös huomaa. Kamerankäyttö on laiskaa, ja dramaattisimmatkin kohtaukset ovat kovin laimeita ja tönkköjä – huonolla tavalla teatraalisia. Jännitteet puuttuvat suurimmasta osasta elokuvaa, eikä sen kerronnassa ole juuri mitään, mikä erottaisi sen muista viime vuosien draamaelokuvista. Niinpä mielenkiinnon luominen jääkin täysin käsikirjoituksen kontolle. Onneksi Shanley on tehnyt hienoa työtä sillä saralla, ja tarina onkin erittäin toimiva.
Päähenkilöt saavat Epäilyksessä myös melko paljon syvyyttä, henkilökemioihin keskittyvä elokuva kun on, mutta varsinkin alussa myöhemmin syvenevät hahmot ovat erittäin karikatyyrimäisiä. Tämä näkyy erityisesti sisar Aloysiusin hahmossa. Hän on konservatiivinen, fundamentalistinen ja tunnepohjalta argumentoiva. Absoluuttisen paha. Jotta katsoja varmasti ymmärtäisi tämän, hänet on maskeerattu hyvin kurttuisen ja tuiman näköiseksi. Lisäksi hänellä on kokoajan kasvoillaan kopea ilme. Meryl Streepin kehuttu (ja Oscar-ehdokkuuden saanut!) roolisuoritus on niin karikatyyrimäinen, pelkistetty ja överi, että alkupuolella luo vuorotellen tahatonta komediaa ja ”ei jumalauta” –tuntemuksia. Loppupuolella tämä tosin paranee, kun Shanleyn käsikirjoituskin malttaa tuoda häneen vähän inhimillisyyttä. Philip Seymour Hoffmanin isä Flynn on huolekkaammin kirjoitettu, ja myös Hoffman on saanut Oscar-ehdokkuuden. Itse katselen sen verran toisen aikakauden ja toisen tyylisiä elokuvia, etten ole montakaan Hoffmanin tähdittämää elokuvaa tätä ennen nähnyt, eikä minulla hänestä muutenkaan juuri minkäänlaista kuvaa ollut tätä ennen. Mutta Epäilyksen perusteella hän on aivan totaalisen surkea näyttelijä: äijällä on koko ajan aivan sama ilme; joskus se sopii tilanteeseen, useimmiten ei. Amy Adams sisar Jamesin roolissa on jo parempi, mutta vastineeksi käsikirjoitus jättää hänen hahmonsa varsin ohkaiseksi – Oscar-ehdokkuus on kyllä tippunut tällekin naiselle.
Puutteistaan huolimatta Epäilys on varsin toimiva draama. Kiehtovaa on erityisesti älyllisesti stimuloiva ristiriita tunteen ja järjen välillä: katsojan myötätunto on luonnostaan (Hoffmanin karseasta näyttelystä huolimatta) sympaattisen isä Flynnin puolella, vaikka rationaalisesti ajateltuna Aloysiuksella on vähintään yhtä hyvät perusteet mielipiteelleen kuin Flynnillä. Kun vain Shanley olisi viitsinyt hioa kerrontaansa vähän pidemmälle, syventää hahmoja entisestään ja vähentää osoittelevuutta, olisi Epäilys vailla epäilyksiä epäilemättä erinomainen elokuva. Tällaisenakin se on kuitenkin kaikkea muuta kuin katsomiskelvoton. Howard Shoren hieno ääniraita ansaitsee erityismaininnan komeista kappaleistaan.
