Viidellä Oscar-ehdokkuudella huomioitu, eturivin Hollywood-tähdillä roolitettu sykähdyttävä tarina sijoittuu New Yorkin Bronxiin, jossa muutoksen tuulet puhaltavat vuonna 1964 myös katolisessa koulussa. Koulun raudanluja johtajanunna Beauvier (Meryl Streep) on ottanut silmätikukseen liberaalin isä Flynnin (Philip Seymour Hoffman). Hurja tapahtumaketju käynnistyy, kun kirkasotsainen sisar James (Amy Adams) kertoo johtajalle epäilyksensä isä Flynnin kielletyistä edesottamuksista. Elokuva perustuu John Patrick Shanleyn Pulitzer-palkittuun näytelmään, josta hän on itse kirjoittanut elokuvasovituksen.
Arviot
Puutteistaan huolimatta Epäilys on varsin toimiva draama.
Doubt – epäilys on saanut todellisen tulvan elokuva-alan palkintoja ja ehdokkuuksia on tullut sitäkin enemmän, mm. viisi Oscar-ehdokkuuta. Saapa nähdä, tipahtaako tälle Academy Awards –pyttyjä. Näin voi hyvinkin käydä, vaikka elokuva onkin melko keskitasoista peruslaatua. Nykyään vain suurin osa uusista elokuvista on niin surkeita esityksiä, että Epäilys on itse asiassa varsin positiivinen katsomiselämys. Kupletin juoni […]
Miihkali
Arvosteltu: 02.02.2009
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus