Tobe Hooperin Texasin Moottorisahamurhaaja (1974) on kauhuelokuvaklassikko vailla vertaa. Allekirjoittaneeseen jo 13-vuotiaana syvällisen vaikutuksen tehnyt legendaarinen indiekauhu oli pienen budjetin isku amerikkalaisen perhe-instituution palleihin, joka sai sensuuriviranomaiset ympäri maailmaa paskomaan housuihinsa. Ja syystä. Se mitä Sawyerin perheen takahuoneessa Texasin kuumassa iltapäivässä tapahtui on jotain, mitä tänä päivänä ei tänä päivänä kyetä ylittämään hurjimmillakaan verikekkereillä.
Kannibaaliperheen edesottamukset ja eteenkin sen tunnistettavin edustaja Leatherface ovat sittemmin ehtineet muodostaa oman legendansa jatko-osien, uusintaversion ja uusintaversion esiosan myötä. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, ettei laatu ole ollut päätähuimaava. Jo alkuperäisen Moottorisahamurhaajan jatko-osa oli edeltäjäänsä säälittä parodioiva komedia, eivätkä kaksi seuraavaakaan osaa mitään vakavampaa selviytymiskauhua tarjonneet. Marcus Nispelin uusintaversio vuodelta 2003 toi sentään jonkinlaisen piristysruiskeen sarjaan uudistamalla ulkoasun 2000-luvun vaatimusten mukaiseksi, hukaten kuitenkin liki kaiken sen, mikä teki alkuperäisestä niin vaikuttavan. Ei siis mikään ihme, etteivät odotukset ”sarjan” viimeisimmän lisäyksen suhteen ole aivan pilvissä.
Ytimekkäästi nimetty Texas Chainsaw 3D ilmoittaa heti alussa olevansa suoraa jatkoa alkuperäiselle klassikkoelokuvalle. Komean alkutekstijakson jälkeen näin tosiaan näyttääkin olevan. Sawyerin perheen ”illallisvieras” pääsee karkuun ja pian piha on täynnä poliiseja ja muuta vihamielistä jengiä. Tapahtumat kärjistyvät lopulta siihen, että perheen talo poltetaan maan tasalle. Tästä hypätään nykyaikaan, jossa varsinainen päähenkilömme Heather (Alexandra Daddario) saa tietää perineensä talon Texasista. Yhdessä ystäväjoukkonsa kanssa Heather saapuu valtavaan luksuslukaaliin tietämättä, mitä sen salaoven taakse piilotetun kellarin kätköissä piileekään…
Texas Chainsaw 3D alkaa melko kaavamaisena kauhuelokuvana. Noin puoleenväliin asti elokuva onkin juuri sitä, mitä jokainen moottorisahamurhaajansa katsonut aavistaakin. Viittauksia alkuperäiseen leffaan vilisee siellä täällä, Gunnar Hanssen näyttäytyy alkukohtauksessa ja muutenkin meininki on melko nostalgista. Ja kyllä, Leatherface itse näyttäytyy tässä elokuvassa omana karsin karismaattisena itsenään yhdessä lempityökalunsa kanssa. Verta ja suolenpätkiä ei myöskään säästellä, mikä nostaa väistämättä hymyn huulille. Ylipäätään se alkuperäisestä elokuvasta tuttu, kaukana nykisestä teinikauhuista oleva rujon väkivaltainen fiilis on onnistuttu säilyttämään. Sitten tulee twisti ja homma kääntyy ikään kuin päälaelleen. Siitä eteenpäin seuraa kaksijakoisia fiiliksiä.
Texas Chainsaw 3D ei missään tapauksessa ole järjellä pilattu elokuva. Sen aikajanassa on hämmentäviä ongelmia (jos Leatherface oli vuonna 1973 noin 30 vuotias, eikö hänen pitäisi olla vuonna 2013 jo vanha mies?) ja puolenvälin twisti tekee koko touhusta suorastaan tyhmän. Mutta myös mielenkiintoisen. Yllättävää kyllä, jos kykenee katsomaan sormien läpi eräät suurehkot juoniaukot ja suoranaiset hölmöilyt, Texas Chainsaw 3D on varsin mielenkiintoinen jatke jo kauan sitten väsähtäneeseen sarjaan. Yritys nivoa omaperäinen tarina yhteen alkuperäisen elokuvan tapahtumien kanssa on kunnioitettavaa, vaikkei täysin onnistuisikaan.
Moottorisahamurha-elokuvien keskeinen teema on aina ollut perhe. Tällä kertaa teemaa käsitelläänkin sitten kahta rankemmin, ottamalla etäisyyttä sarjan muihin elokuviin ja tuomalla touhuun rohkeasti omia mausteita. Sukuvika ja -viha ovat asioita, joihin tässä elokuvassa törmää jatkuvasti. Reunion-ajatus ja tilinteko ovat myös kantavia teemoja, mistä varmasti kumpuaa elokuvan nostalginen tunnelma. Eräänläistä Romeo & Jumalia ja Kaunotar & hirviö -viritelmääkin on ilmassa, mutta onneksi aivan niin tyhmäksi elokuva ei mene. Siitä tosin täytyy antaa kiitosta, että harvoin kauhuelokuvassa onnistutaan häivyttämään näin selvä hyvä-paha -vastakkainasettelu ja tuomaan tilalle harmaansävyjä. Lopputulos tosin on lähinnä kyyninen parodia ihmisluonnosta, jossa perhe näyttelee samaa roolia kuin sana ”jänishousu” Marty McFlyn kohdalla Paluu tulevaisuuteen -sarjassa.
Omalla tavallaan elokuva tuo myös mieleen Halloween-sarjan elokuvan H20, jossa kyse on myös eräänlaisesta tilinteosta. Samassa laatuluokassa elokuvat eivät liiku, mutta omalla tavallaan Texas Chainsaw 3D antaa Leatherface-faneille saman kuin H20 antoi Michael Myersin ihailijoille: mahdollisuuden nähdä suosikkihahmonsa viimeisen kerran tositoimissa ennen lopullista sovitusta.
Loppujen lopuksi Texas Chainsaw 3D on elokuva, jota on hankala suositella vakavalla naamalla juuri kenellekään. Mutta teen sen silti. Kunhan tietää mitä odottaa, on elokuvasta varmasti viihdyttämään 92 minuuttisen kestonsa ajan, jos Leatherface-mytologiasta jaksaa vielä innostua. Selkeistä heikkouksista huolimatta allekirjoittanut on iloinen, että antoi elokuvalle mahdollisuuden.
Jos jokin asia leffassa on kiistatta hyvää, niin se on ehdottomasti 3D. Kerrankin! Näytelmäelokuville hämmentävän harvinaiseen tapaan Texas Chainsaw käyttää tekniikkaa juuri oikein luoden elävän tilan katsojan ja elokuvan tapahtumien väliin, sitä luonnollisesti välillä moottorisahan avulla rikkoen. Eikös elokuvissa loppujen lopuksi ole kyse kokemuksista?
