Pahansuovat pikkulinnut
vaikeroivat, visersivät
maanisesti manasivat
herkeämättä haukkuivat
avaustyötä Annilan
kohtaamista kulttuureiden
kaukoidän, kiinalaisten
sisupussien, suomalaisten.
Eipä ensialkuunkaan
elokuva esittänyt
tuntitolkulla toimintaa
kilokaupalla kung fu’ta.
Sijaa sai syventäminen
hahmojen hengittäminen
sydänten sointi, supatus
raikas rakkaudentunnustus.
Kahta kertomusta käydään
kronikoidaan, kerrotahan.
Täällä toiset tapahtumat
modernin maan metsikössä
siis suomalaisella suolla
kaupunkimme kainalossa
kaksituhattaluvulla.
Seppää siellä suostutellaan
taituria tarvitahan
taikakalua takomaan
Sampoa saattelemahan.
Mutta muinaisessa maassa
historian hämärissä
paha puoli piileskelee
otollista odottelee
tilaisuudentapaista
maailman murskaamisehen
huomisen hävittämiseen.
Idän ihmettä ihanaa,
Kiinan kansanperinnettä.
Kotimaista Kalevalaa
karjalaista kertomusta.
Mytologiamölinät
nämä nivoo, nitoo, naittaa.
Aivan alkupuolella
hieman hankalanpuoleista
pahimmillaan piinallista
paikantahaa perimmäinen
osoittahaa olennainen.
Mukana monta mystistä
asiaa arvelluttavaa.
Faktat vasta finaalissa
paljastuvat päätöksessä.
Yllättävästi yhtyvät
näppärästi nivoutuvat
merkillisyydet, mysteerit.
Pinnistelyt palkitahan
oivalluksia ojentaa
esitys esiripulla.
Taistelukohtauksissa
tappeluissa taidokkaissa
komeasti kuvatuissa
lyhkäisissä lennokkaissa
positiivisesti pärjää
sulavahasti suoriutuu
porukka pienen budjetin.
Kauniit koreografiat
pyörähtelyt plus-puoleiset
kerran kyllä kieltämttä
yhdessä yrittämässä
tosin tangoa tanssitaan
valssia vähän väännetään.
Fiinisti vähän väliä
upeasti uskaltaen
tarkoituksia täytetään
merkitykset motiiveille
luodaan lähes leikiten.
Tarkoittaako täydellisyyttä?
Hah, huipuista huolimatta
osa-alueittain ovat
omanlaiset onnahtelut.
Kaikkialla kompastelee
koe kunnianhimoinen
heikonlaisesti hiottu.
Dialogin typeryydet
vuoropuheen värikkyydet
korvalehdet kuumottavat
tärykalvot tuhoavat.
Logiikan lävet laveat
aikamoiset aivopierut
etenemistä estävät
lakipisteet latistavat.
Maisematkin moninaiset
kahta klisettä kiertävät
perinnepaikkain perässä
kuluneisuudet kulkien
pakollinen bambumetsä
hämäläiset havulehvät
limittyvät leikitellen.
Vaikka vaivoin vähän vääntää
toisinaan työläästi tarpoo,
laskeutuu leffa loistavasti
kokonaisuus komeasti
arvosteluasteikolla
puolivälin paikkeheille.
Iltapäivää ilahduttaa
mieltä mukavasti miellyttää.
Seuraavat huomiot eivät taipuneet Kalevala-mittaan:
– Kiinasta on tullut kritiikkiä siitä, ettei suomalaisnäyttelijöiden kiinan-ääntämys ollut täysin kohdillaan. Mites luulette kiinalaiskasvojen suomen soljuvan?
– Tommi Eronen käy kiinalaisesta yhtä luontevasti kuin Sean Connery japanilaisesta Bond-rainassa Elät vain kahdesti.
– Markku Peltolaan Kaurismäkien leffoissa kyllästyneet katsovat tämän joko mielellään tai naurunpurskahduksin.
– ”Löitkö sä mua just miekalla mahaan?”-repla saattaa olla outo, mutta siihen saatava ”Jep jep” -vastaus on campiuden huippu.
– Jos Sammon pitäisi olla onnea ja vaurautta tuottava esine, miten se yht’äkkiä uhkaa vapauttaa helvetin Maan päälle?
– Läppärit eivät sovellu samaan leffaan wuxia-seikkailun kanssa, vaikka ne eri aikakausilla liikkuvatkin.
– Kalevalan Kiina-yhteyksiä olisi voinut jalostaa pidemmälle ”ne nyt vaan oli, jooko” -tyylisistä tokaisuista.
– Lekataistelu, f*** yeah!
